maanantai 16. elokuuta 2010

Maanantai mietteitä

Vielä virallinen palkallinen päivä, tosin vapaa sellainen. Mies lähti ennen viittä aamulla työreissulle, palaa keskiviikkoiltana. Sain nukuttua aika hyvin, illalla olin väsynty saunan jälkeen. Harmittelin tämän olevan viimeisiä päiviä pitkään aikaan täysin terveenä, nyt alkaa kaikenlaista kremppaa. hyvin muistaa yli kahdeksan vuotta sitten olleet tilanteet. Toivottavasti pysysin terveenä. Silloin minulle tuli vesirokkokin, vasta 37-vuotiaana. Tytär oli silloin 2,5 vuotta, sai taudin hoidosta. Lääkäri ei uskonut hoitoon mennessä, että en ole ko atutia sairastanut, antoivat sytostaatit ja ottivat vasta-ainekokeet sitten. Enhän minä sitä ollut sirastanut, mutta parin viikon päästä kylläkin. Tauti oli paha ja vaarallinen siihen aikaan. Selvisin siitä kovalla lääkityksellä. Aamulla heräsin tyttären yskimiseen, toivottavasti ei tulisi kipeäksi, kun asta oli kuumeessa. Lähti kouluun iloisella mielellä. Minun rakas 5-luokkalainen jo niin ison tytön näköinen. Viimeksi oli tavallaan helpompaa, kun tytär oli niin pieni, nyt huoli äidistä selvästi painaa, vaikka normaalisti eletäänkin. Tänään pitäsi laittaa paikat kuntoon, käydä kaupassa, js keräisi jo mustia viinimarjoja. Huomenna mentävä osastolle päiväksi, alitetaan Taxoteren tiputus ja Herceptin. Toivottavasti en saa allergista reaktiota. Herceptin onkin jo tuttu Taxo ei. Illalla muistettva ottaa ensimmäiset kortisoonit. Yritettävä pitää mieliala rauhallisena, vaikka vaikeaa se on.

4 kommenttia:

  1. MOI

    Hienoa että päätit ruveta kirjottamaan blogia. Saa omat ajatukset purettua "paperille" ja vaikka me soitellaan niin tätä on kiva myös lukea. Voimia tuleviin koitoksiin ja tiedät että me ollaan hengessä mukana ja valmiina auttamaan. Missä vaan pystytään.
    Tänään on aurinkoinen loppukesän päivä Pipsan kanssa käyskennellä metsässä.

    Soitellaan huomenna

    T. Pikku-sikko

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Tulin vierailulle blogiisi. Tämä on tosiaan hyvä paikka purkaa mieltä ja itse olen saanut myös paljon vertaistukea.

    Ikävää, että noin pitkän ajan päästä uusi.
    Voimia uusiin hoitoihin!

    VastaaPoista
  3. Hirmuisesti tsemppejä sulle! Ei ole reilua ei :/

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Sain siskoltasi vinkin blogista. Itse sairastuin kesällä -99 (T2N2M0, ER+, PR+, hoitoina interferonit, CEF, Taxol, sädehoito, Tamofen, Zoladex). Kummasti sitä vain pelkää edelleen uusimista vaikka viimeiset hoidot (Tamofen ja Zoladex) loppuivat kevättalvella 2005. :-/

    Oikein paljon tsemppiä ja jaksamista Sinulle! Toivottavasti kaikki menee hyvin eikä tule hoidoista ainakaan kovia sivuoireita.

    VastaaPoista