Perheeni "syöpähistoria", mutta mukaavakin asiaa

. Meillä ruokahuolto pelaa paremmin miehen ollessa maisemissa. Eilenkin vasta neljän jälkeen ajattelin marjapuskissa, kun rupesi heikottamaan, että on vielä lämmin ruoka syömättä. Ja syödähän pitää, ruoka onneksi maistuu vielä hyvin. Töissä kävin pikaisesti, kirjoitin matkalaskut, tarksitin sähköpostit, jätin avaimet toistaiseksi, sijaiset niitä tavitsee enemminkin. Sinne jäi niin rakaat tiimiläiset vilkuttamaan. On sitä paljon yhdessä koettu. Tiimiläisistä on tullut tärkeitä henkilöitä, monista hyvinkin läheisiä ystäviä.Ensi viikolle on suunnitteilla mökkireissu, jospa ei tule mitään takapakkia, pääsen minäkin mukaan.

Siitä perheeni syöpätausta vielä. Olin vähän 22, kun isältäni löytyi pitkän etsinnän jälkeen syöpä. Toukokuussa alkoi kovat koivut ja isä kuoli marraskuussa -87 pari päivää isäinpäivän jälkeen haimasyöpään. Mitään ei ollut tehtävissä, oli levinnyt niin salakavalasti jokapuolelle. Ajattelin silloin, että kaheampaa ei voi meille tapahtua. Me kolma sisarta ja rakas Äitimme hitsauduimme vielä kovemmin yhteen. Äiti muutikkin kotipaikkakunnlta töiden perässä sinne minne mekin muutinne myöhemmin, tyttären olessa 5 kk. Ei ollut kun n. 15 kilometriä välimatkaa. Nähtiin tosi usein. Äidin luokse kokoonnuttiin kaikki sisarukset perheittäin hyvin usein. Tunnelma oli aina niin lämmin, tehtiin ruokaa, seurusteltiin. Äiti oli jäänyt jo eläkeputkeen, koska ei enää halunnut muuttaa etelään työn perässä. Hänelle oli aikaa hoidella lapsenlapsia. Jos oli jotain menoja, aina löytyi nopeasti hoitopaikka.Olin juuri plannut syksyllä työelämään, kun huhtikouun lopulla 2001 minulta löytyi rintasyöpä. Halusin ottaa heti hyvin avoimen kanna siihen, kauhulla jäi mielee miten isäni ei voinut koskaa puhua siitä enne kuolemaansa kunnolla. Äiti oli milulle niin suurena apuna. Monta kertaa tuli meitä hoitamaan. Muista elävästi kun minulla oli sytokuurit lopuillaa, eikä oikein mikään maistunut. Äiti oli mennyt Kuopion torille aamulla aikaisin ja käynyt hallista matikan ja ruisleipää. Tuli sitten meille ,keitti matikkakeiton, minun herkkua, hoiti minua kun pientä lasta. sanoin Äidille, että kun tulet vanhemmaksi, niin minä hoidan sinua sitten hyvin. Empä tiennyt, että "maksun" aika tulisi niin pia. Oli marraskuu 2002, oidot takanapäin, ensimäinen syöpäkotrolli. Kaikki hyvin. Oltiin viikonloppuna siskonn luona. Asuvat järven rannalla, järvi oli jäässä, mutta lunta ei vielä ollut. Etsittin luistimet japitkästä aikaa luistlin siskon kaunoluistimilla. Tunne oli kuin lentäsi, pitkiä liukuja kirkkaalla jäällä. Olin niin onnellinen ja vapaa. Mutta vain hetke. Seuraavalla viikolla  Äiti soitti sairaalasta. Oli mennyt terveysasemalle, kun sydän oli tykyttänyt ja henkeä ei meinannut saada. Hb oli 76 ja Äiti oli siirretty ensiavusta hematologiselle osastolle ja siitähän tiesi mitä siellä etsittiin. Seuraavan päivän luuydin kokeesta varmistui, että kyseessä oli esiasteella oleva myoolinen leukemia. Silloin koko maailma musteni. Yhden kerran saatiin kovien sytostaattien avulla remissio, mutta syöpäsolut tulivat taas. Elettiin veritankkausten varassa. Siinä oma sairaus unohtui jonnekin. Melko alusta asti tiedetiin ettei mitään voida tehdä. Käytiin keskustelut kuolemasta, hautajaisista ym asioista. Rakas Äitimme jaksoi taisella melkein 1½ vuotta, ennenkuin nukkui ennen pääsiäistä 2004 ikiuneen. sanat eivät riitä kuvaamaan sitä menetystä ja surua.Vaikka on aikuinen ja oma perhe oli Äidin menettäminen kauheaa. ehkä maailmassa ei tule toista sellaista ihmistä kuka on varmasti sinnun puolella joka tilanteessa. Ymmärtää ja tuntee sinut kokonaan.Kyllä siinä on ollut kestämistä ja työstämistä. Me kolme siskoa olemme tiivis kolmikko perheineen. Ymmärrän nytkin heidän hädän, kun taas tämä syöpäpiru nostaa päätään. Onneksi minulla on vahva psyyke, mutta joskus tuntuu, että tosille annetaan liikaa taakkaa kannettavaksi. Äiti aina sanoi loppuun asti, että teillä on perheet ja teidän on aina jatkettava elämää, yritettävä jaksaa eteenpäin . Sitä oppia yritän noudataa.

Lopuksi kaikille lukijoille ja ihanille naisille lainaan Eeva kilven runoa:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun:Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuua.