Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille. Kuulin kuinka moni on hengessä mukana, sen on todella tärkeää.
Aamu alkoi koululaisen herättelyllä, kahdeksan aamut eivät ole parhaita. Minullakin oli meno 8.30 osastolle. Ainahan siellä menee odotteluksi. Aikaa meni kakyylon laittoon, kolmannella kerralla onnistui. Voi tulla matkan varrella monta kertaa siitä ongelmaa. Lääkäri otti huoneessa vastaan, mikä oli hyvä juttu. Olikin aika nuori ja tosi mukava naislääkäri. Juteltiin kaikkenlaista. Itselläkin alkaa olla iloisempi mieli, kyllä tämä tästä menee , kun alkuun päästään. Meni melkein puoleen päivään kun nesteet pääsi tippumaan. Laitettiin kylmäkypärä päähän, jos saisi vähän aikaa hiukset pitää. Kyllään ne lähtee ja maksusitoomuksesta perukkiin olikin jo puhetta. Pyydän sitten polilta eni viikolla. Ensin Taxotere tippumaan (olin ottanut jo kotona kortisoonit, olis kannattanut vasta n. tuntia ennen hoitoa ottaa, siis osastolla vasta), hyvin hoitaja seurasi miten vaikuttaa, onneksi ei tullut mitään reaktiota. Ruokakin tuli sängyn viereen, nälkä olikin , kortisonit taitaa lisätä sitä. Hyvä palvelu tässä hotellissa. Sitten Herceptin hitaasti tiputettuna, yhteensä meni melkein kolme tuntie. Kahvitkin pullan kanssa juotiin. Mielellään olisivat pitäneet yön yli, mutta lääkärikin oli luvannut kotiin, jos ei mitään kummempaa tule. Tunnin vielä odottelin ja pääsin kotiin. Oli jo kiire kululaisen luo. Matkalla kävin appivanhempien luona. Olivat ostaneet torilta laatikon mustikoita, muualta ei niitä taida tänä kesänä löytääkään. Olipa kiva saada vitamiinia pakkaseen. Syön paljon talven aikana marjoja vaniljajogurtin kanssa.
Kotonakaan ei tullut kummempaa oloa, turvotusta ja raajojen pistelyä. Vähän kasvot punottaa, varmaankin kortisonista. Jaksoin käyttää koiraa pienellä lenkillä. Aina on kiva kotiin palata, kun on naurava karvanaama odottamassa. (dalmatiankoirat osaavat oikeasti nauraa suu auki, että kaikki hampaat näkyy). Aikaa meni myös puhelimessa, työkaverit kyselivät kuulumisia, siskot tietysi ajantasalle, mies usemman kerran soitti. Huomenna tuleekin kotiin. Ikävä on jo kova. Illalla tehtiin koulutehtäviä. Vitosella alkaa historia, piti selvittää omaa sukupuuta. Taas on nukkumakaveri valmiina odottamassa. Toivottavasti saisi nukuttua, minua kortisoni virkistää, vaikka elimistön pitäisi levätä. Saas nähdä miten jatkossa menee. Nyt meni oikein hyvin.
Kortisoni pistää nassun tosiaan punottamaan.
VastaaPoistaMeidän kuusivee näki juuri eilen yhden nauravan koiran, joka ei ollut dalmatiankoira, mutta kuono oli saman mallinen ;)
Tsemppiä edelleen!
Hei olga!
VastaaPoistaTulin vastavierailulle -kiitos visiitistä blogissani!
Luin taustaasi hämmentyneenä: 8 terveen vuoden jälkeen uusinta tuntuu varmasti todelliselta iskulta. Yleensä kait viiden vuoden jälkeen skeptisinkin syöpäpotilas huokaisee, ehkä ei sittenkään?
Hoitosuunniltemasi vaikuttaa tehokkaalta ja samalla tietysti rankalta. Voimia syksyyn! Näin maallikkona ymmärtäisin, että syöpäsi vastaa hyvin hoitoihin, ja her2 positiivisuus tuo mukaan myös ihan oikean täsmälääkkeen. Kahdeksassa vuodessa on saatu myös paljon uutta tietoa syövästä ja sen hoidosta. Olet varmasti hyvissä käsissä ja hoidossa.
Meillä on samanikäiset tyttäret. Haikeana katson alkavaa murrosikää. Ja se huoli äidistä, se paistaa jo läpi, vaikka kuinka reipas neiti olisi -ja vaikka äitikin on reipas.
Toivon tehokkaita hoitoja, hyviä uutisia ja kauniita syyspäiviä sinulle ja perheellesi! Vieraillaan vastakin! JA jos sopii, linkitän blogisi omaani..?
Kiitos uusista blogituttavuuksista, tsemppausta tarvitaan. Nyt tuntuu kyllä, että tämä on paras tie parantua.
VastaaPoista