tiistai 24. elokuuta 2010

Jospa kohti parempaa

Kiitokset kannustavista kommenteista, niitä kyllä tarvitaan. Vielä ei ole onneksi kuume noussut, eikä jäsenissä niin paljoa särkyä. Rintaa puristaa välillä, mutta vähemmän tänään. Ostin apteeksita Losec 20 mg, saa ilman reseptiä. Jospa närästys helpottaisi, kun välillä ruokailua tuppaa haittaamaan. Ja syödähän pitää kunnolla. Päivällä sikon kanssa oltiin yhtydessä. Kyllä sitä on ongelmia muillakin. Niin se on, että pienenä lasten kanssa pienmmät murheet ja isoina isoimmat. Ihan vaan julkisesti sanon, että kyllä minä muidenkin ongelmia haluan kuulla ja olla tukena muille parhaani mukaan. Lopussa, kun molemmat saatiin päästettyä pahimmat ulos, tuumattiin, että tästä kyllä noustaan ja selvitään . Olikin puhetta siskon meille tulosta joku viikonloppu. Pitää ajoittaa vierailu silleen, että on paremmassa kunnossa, niin jaksaa jutella ja valvoa parin viinilasin ääressä. Onnittelen kaikkia joilla on siskot, minulla ainakin maailman parhaat.
Oikeastaan päivän jännittävin tapahtuma oli kun käytin tyttären yksityilääkärillä.Ajattelin, että saa varman kommentin nielurisojen leikkaukse suhteen. Niimpä ihana lääkäri kurkkasi tyttären kurkkuun ja katsoi minua ja tuumasi olevan sellaiset risat, että sivuille ei paljon jää ilmatilaa. Kyseli tytäreltä mitä mieltä on leikkauksesta. Onneki oltiin puhuttu se jo kotona moneen kertaa, ettei tullut yllätksenä. Tytär on niin sairaala- ja piikkikammoinen, ettei toista tule mieleen. Niimpä lähete lähti päiväkirurgiselle. Tullee tässä syksyn kuluessa.Jospa jatkuva yskä, nuha, kurkkukipu hellittäisi. Just ennen oli tulut tekstiviesti, että postimyynnistä on vaatepaketti. Onneksi kaikki oli sopivia. Siinä olikin koululaiselle mukavaa päälle pantavaa. Tässä iässä ei ihan kaikki käy. Vaatteet kiinnostaa muutenkin tosi paljon. Välillä aina havahtuu miten äkkiä kaikki on mennyt. On jo selvästi nuorisovaihde menossa. hyvin tarkkaan on mietittävä mitä rajoja asettaa ja miten paljon asioita sallii. Ilma on sateinen, onneksi jaksoin päivällä pienen lenkin tehdä, nyt saa mies hoitaa koiran iltalenkin. En taitais niin kovassa menossa mukana pysyäkkään.

2 kommenttia:

  1. Onko sulle määrätty Somaccia tai muuta vatsansuojalääkettä? Itselleni kävi sellainen kämmi, etten ottanut tuota Somac-vatsansuojaa ensimmäistä tiputusta ennen enkä sen jälkeenkään, koska hoitaja puhui närästyslääkkeestä ja oli puhe, että sen voi ottaa jos/kun alkaa närästää. Mutta taisi ensimmäinen infektioni johtua ihan tuosta.. Toivottavasti ei sulle nyt mitään infektiota tule.

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvä, että olo tuntuu paremmalle.
    Aiemminkin on todettu; "We are family" eli perhe käsite ei jää meillä pelkästään omaan ydinperheeseen. Näissä tiukoissa paikoissa se tuki punnitaan ja on ihanaa että tässä on julkisesti nimetty ihan mualiman parhaitten joukkoon ! Samoin ajattelen sinusta.
    Kerrohan tsemppiä kummitytölle nielurisaleikkauksen suhteen; ressukka niin kovin pelkää.
    Hienoa nähdä, että tulee konkreettisia neuvoja kuten Teekin eilen kirjoitti. Itse kun ei isosiskona pysty kuin tunnetason tukeen.

    VastaaPoista