Tänään on 13-vuotta siitä kun tämä tyttö asteli vihille. Olin varma etten mene naimisiin, enkä löydä koskaan sellaista miestä, jonka kanssa perustaisin perheen. Olin 30-vuotta, kun tavattiin ja aika monta kertaa pettynyt suhteisiin, pitkiinkin. Kun oikea osuu kohdalle, se on sitten menoa. Eikä ole tarvinnut kauppoja katua. Monenlaista on matkan varrella tapahtunut, heikompi olisi jo lähtenyt läpsimään. Illalla on juotava kakkukahvit sen kunniaksi (ostin kaupasta valmiin, kun en kerkeä/jaksa/viitsi itse leipoa).
Mikä pitää liiton kasassa silloinkin, kun on todella vaikeita aikoja. Pelkkä toisesta pitäminen ei riitä. Kai se on sitä todellista sitoutumista. Koetinkiviä on ollut ennekin esim. kaksi taloa ollaan raennettu yhdessä. Siinä punnitaan hyvin suhteen venyvyys. Niitä aikoja en kaipaa takaisin, olivat niin raskaita. Pienet remontit ja puuhastelut on mukavia. Sekin voi olla mukavaa yhdessäoloa.
Vuosia sitten yritettin aloittaa yhteinen harrastus. Mentiin argentiinalaisen tangon kurssille. Siinä naisen pitäisi koko ajan hyvin tarkkaan seurata miehen jokaista liikettä, rintakehän suuntaa myöten. Tanssi oli vaikeaa ja olisi vaatinut paljon aikaa ja etenki hermoja. Käytiin myös pritanssikurssilla, fusku, jive, chacha ym tansseja. Jokseenkin olisi sujutnutkin, jos minä olisin täysin taas sisäistänyt sen, että tanssin maailmassa mies vie. Olin käynyt latinos tunneilla vuosia, eikä miehellä heti lanne vispannut niinkuin olisi pitänyt. Perherauhan vuoksi katsottiin parhaimmaksi lopettaa tämä harrastus heti alkuunsa. Jälkeenpäin ollaan naurettu sille monta kertaa. Minkäs teet kun on luonteeltaan enemmän emätä kun piika.
Ilokseni kohta on ikkunatkin pesty. Työ vaatii jonkun verran itsensä piiskaamista, ei kuulu lempipuuhiin. Tänä keväänä olen ihaillut rauhassa kesän tuloa. Iloinnut lintujen liverryksestä, luonnon vehreydestä. Pienistä hetkistä ilman stressiä. Nauranut maha kippurassa koiran ilolle. Saa pitkästä aikaa heitellä pihalelujaan, nukkua auringonpaisteessa, kaivella luita piiloon ja kohta pois. Tytär on ihan villinä loman tulosta. Hyvin on jaksanut koulussa viimeiset kokeet tsempata. Ainahan se on mielessä, loma.
Rintasyöpä uusinut kahdeksan vuoden jälkeen. Leikkaus ja sytostaatit takana, viiden vuoden lääkitys menossa. Olenko nyt taas terve?
maanantai 23. toukokuuta 2011
maanantai 9. toukokuuta 2011
Lisää silikonia?
Viime viikolla oli Kysin käynti. Plastiikkakirurgi paineli kainaloa eikä löytänyt mitään patin kasvuun viittavaa. Eli sen puolesta saa olla ihan rauhassa. Seuraillaan tilannetta, jos kasvua, sitten leikataan. lääkäri tutkaili opikelijan kanssa rintojen epäsuhtaa. Kainalon kieleke surkastunut sitten viime kesän, kun viimeksi olin leikkauksen lopputarkastuksessa. Kyseli haluanko vileä rinnan korjausleikkausta. Omia kudoksia ei käytettäisi vaan leikattaisi nyt oleva silikoni pois ja tilalle isompi. Jos mahdollista alemmaksi. En ollut innostunut asiasta, ainakaan nyt. Eikä sitä lääkäri ihmetellytkään.
Hyvin täällä potilaat hoidetaan loppuun asti. Olen jo tottunut tähän rintavarustukseen. Ajatus leikkauksesta ,toipuminen ja haavojen paraneminen, ei nyt . Tuskin se toisi elämään mitään lisäbonusta.Asia jätettiin hautumaan ja syksyllä palataan asiaan kuvin ja vastaanotoin.
Äitienpäiväkin vilahti. Parhaita asioita elämässä on ollut mahdollisuus tulla äidiksi. Monasti ihmettelen miten hyvä tyyppi tyttärestä on kasvanut. Niin hauska, valoisa lapsi. Enää en aikoihin ole murehtinut sitä, että ensimmäinen syöpäkerta vei mahdollisuuden toiseen lapseen. Näin on hyvä. Olsiko minusta ison perheen äidiksi ollutkaan?
Lasken viikkoja lomaan ja matkaan. Haaveilen kiireettömiästä, laiskoita aamuista. Hetkestä jolloin aurinko nousee, lokit kirkuu, suolainen merivesi tuoksuu. Paikka herää eloon, kävelen rannalla. Ilmassa vielä hetken yön viileys, edessä päiviä jolloin voi tehdä mitä huvittaa.
Hyvin täällä potilaat hoidetaan loppuun asti. Olen jo tottunut tähän rintavarustukseen. Ajatus leikkauksesta ,toipuminen ja haavojen paraneminen, ei nyt . Tuskin se toisi elämään mitään lisäbonusta.Asia jätettiin hautumaan ja syksyllä palataan asiaan kuvin ja vastaanotoin.
Äitienpäiväkin vilahti. Parhaita asioita elämässä on ollut mahdollisuus tulla äidiksi. Monasti ihmettelen miten hyvä tyyppi tyttärestä on kasvanut. Niin hauska, valoisa lapsi. Enää en aikoihin ole murehtinut sitä, että ensimmäinen syöpäkerta vei mahdollisuuden toiseen lapseen. Näin on hyvä. Olsiko minusta ison perheen äidiksi ollutkaan?
Lasken viikkoja lomaan ja matkaan. Haaveilen kiireettömiästä, laiskoita aamuista. Hetkestä jolloin aurinko nousee, lokit kirkuu, suolainen merivesi tuoksuu. Paikka herää eloon, kävelen rannalla. Ilmassa vielä hetken yön viileys, edessä päiviä jolloin voi tehdä mitä huvittaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)