torstai 9. syyskuuta 2010

Downshifting

Monessa lehdessä on ollut juttua hitaasta elämästä eli downshifitngistä. Mehän syöpäläiset eletään vähän kuin uusien trendien mukaan. Ollaan hypätty pois oravanpyörästä (pitkällä saikulla), etsitään halpoja harrastuksia ( virkkaaminen, metsässä samoilu, sohvalla makoilu, miettien jaksasko jotain tehdä tänään, ostosten välttely, kun rahat on lopussa ym) Tehdään vaan niitä asioita kun halutaan (jaksetaan). Nautitaan ihan yksinkertaisista asioista, eikä ulkonäkökään merkkaa mitään. (hiukset menneet, naama pöheessä).
Näin ajattelin, kun päivällä koiran kanssa jaksoin ihan pienen lenkin, hengästytti niin. Jos ei muuta, niin on maailama opettanut hiljaa kävelemään.  ollaan Pipsan kanssa oltu tänään ihan slow-meiningillä. Nukuin sohvalla 2,5 tuntia. Nyt kun kotisoonia ei tarvitse ottaa, kun hoitopäivää ennen illalla ja hoitopäivän aamuna ja illalla, ei tiistai-iltana viimeksi, sen tehot on lähteneet elimistöstä. Puoliutumisaika on n. 48 h. Parempi niin, että nukuttaa, kun elimistä sinkeellä monta vuorokautta valvoo. On se aika kova coctail, Herceptin ja doketakseli yhdessä, varsinkin Herkku pistää hengästyttämään. Onneksi ei paha olo ole ollut, ruoka kohtuu hyvin maistuu.
Menen jatkamaan hidasta elämääni sohvalle, tulikin sopivasti koiramme-lehti ja me-naiset (ainut lehti, joka tulee vielä vähän aikaa, yleensä kierrätetään lehtiä, sehän kuuluu tähän elämäntyyliin :-D

7 kommenttia:

  1. Ihan tuota samaa olen itsekseni hihitellyt - itselläni tässä tosin tuli myös työttömyys tähän samaan syssyyn, joten eiköhän tästä nyt tule pysyvämpi elämäntapa..

    Otetaan iisisti ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä tauti on opettanut nauttimaan niistä elämän pienistä ja halvoista iloista. Mä menen jatkamaan trendikästä elämän tapaani tuonne sohvalle virkaten. ;)

    VastaaPoista
  3. Olga moi
    Vanhempi koirani sai jonkun ihme kohtauksen.Ei pysynyt pystyssä, vaan kellahti kyljelleen - takapää ei kondiksessa. Lähdettiin kovaa kyytiä eläinlääkärille. Lääkäri totesi olevan jotain keskushermostojuttua, koska silmät nykivät, ei epilepsiaa, kenties joku verihyytymä päässä tai jotain ... Turussa ei pystytä selvittämään, pitää lähteä Vantaalle neurologille. Nyt seuraillaan tilannetta ja mietitään ... Kävi itellä mielessäni, että jos koiralla onkin kasvi päässä ja se kasvi sanoo yht äkkiä poks ja sitten meiän hauva hyökkää jonkun perheenjäsenen kimppuun vakavin seurauksin. Olen ihan avuton tämän ongelman edessä. Ootko kuullut vastaavasta ? Hui-terveisin
    pirtsikka

    VastaaPoista
  4. Paha juttu tosiaankin. Yhdellä tutulla koira kesken juoksemisen hyyty. Ala/takaselän nikamia oli jotenkin mennyt. Voisko olla jotain halvausoireita. ko koira kuntoutettiin jotenkin toimivaksi, mutta oli ollut kova urakka. Vanhan koiran voi olla vaikea toipua, mutta kun ne on niin rakkaita, että ei niistä ihan vähällä voi luopua. Toivottavasti saat selvyyttä tilanteeseen. Hengessä mukana!

    VastaaPoista
  5. Heips,
    Olet ihan oikeassa, vaikka sairausloma olikin vakavan sairauden vuoksi, niin parempina päivinä nautti kovastikin kiireettömästä elosta.

    VastaaPoista
  6. Harmi että olet "joutunut" aloittaan tämän blogin. Jos oikein ymmärsin, et oli aloittanut mikäli tauti ei olisi uusinut.

    Voimia sinulle hoitoihin!!!

    Mielenkiintoisesti olen kirjoittanut, jatka samaan malliin, siitä on apua.

    VastaaPoista
  7. Hyvä, jos on muillekin apua. Enpä olisi alittanut tätä blogi-juttua, jos ei tauti olisi uusinut. Minulle itselleni tästä on ollut valtavsti apua. Olen saanut kirjoitella fiiliksiäni ulos ja saanut vertais- ja muutakin tukea mahtavilta ihmisiltä. Kiitos siitä !

    VastaaPoista