Makaavan kissan suuhun kala tippuu :-)

Kylläpä veti tämä tiputus voimat kokonaan. Ja otsikkoon viitaten, kun tarpeeksi kauan makaa vaakatasossa kaikki alkaa tulla valmiina. Torstai päivänä alkanut väsymys vain paheni iltaa kohti, en jaksanut oikein ylös nousta, kun ihan pakollisille vessa ym asioille. Mies oli illalla ihan ihmeissään, koska tietää etten ihan vähällä kokonaan sohvan pohjalle jää. Ei varsinaisesti ollut paha olo, vaan ihan kuin jossain sumuverhon takana. Ihan kun joku olisi vain painanut alas. En oikein jaksanut jutellakaan tai puuttua mihinkään, mistä viimeistään siippa arveli  minun olevan tosi kipeä. Yönkin nukuin kun tukki ja perjantai aamunakin oli hutera olo. Mies touhusi aamiaisen ja lähti töihin. Oli soittanut Äidilleen, että tulla minua katsomaan päivällä. Eihän tässä nyt ihan niin vakavsta ole kyse. En kyllä olisi koiraakaan jaksanut ulos viedä. Anoppi tulla porhalsi puolenpäivän aikoihin. Oli kun sattumalta olisi ajanut 24 km meille. Oli paistanut keitinpiiraita (karjalinen sukutausta), muffinsseja, toi uusia lehtiä, omenoita. Kohta tytär tuli koulusta ja menivät pihalle tyhjentelemään kukkaruukkuja ja laittamaan varastoon. Oli jäänyt minulla vaiheeseen. Olisi ajanut nurmikonkin, mutta onneksi ei löytänyt lekkuribensaa. Käytti koiran lenkillä ja vannotteli minua vain lepäämään. Minähän vaan lepäsin, kun en muutakaan voinut. Mieskin jonkin ajan kuluttua ilmaantui töistä kauppakassit mukanaan. Illalla paistoi pitzat ja lenkitti koiran. Taas kellonympäri unta lauantaiaamuun.

Oli ollut puhetta mennä Kuopioon satama-aluelle kalaryssäykseen. Vaikka olo ei aamulla vielä kovin vahva ollutkaan, ajattelin lähteä mukaan. Sovittelin ensimmäistä kertaa perukkia ja ihan itku tuli harmitti niin kaikki. Eihan se hiustenlähtö maailmanloppu ole, mutta siihen jotnkin kulminoituu tämä sairaus ja hoidot. Tunkea päähänsä sellainen karvakasa, Vetäsin vielä päälle mustan lippahatun, näytti ihan kivalta, mutta oli niin kuma. Ihankun olisi laittanut villapipon ja hatun päällekäin ja ulkona oli sentäs +16 astetta lämmintä.Satamassa jonkin aikaa oltuamme tuumailin, että kylläpä kalaruuat tuoksuu hyvältä. Kohta oli minulla edessä mahtava annos loimulojta, kasiksia, perunoita, kermaviilikastiketta. Ruoka kyllä maistuu. Ajettiin appilan kautta, anoppi oli paistanut aamusta pullaa. Meille säkillinen kotiin pakkaseen vietäväksi. ja ne on sellaisia pullia missä ei ole voita eikä sokeria säästelty. Iltapäivällä kotiin päästyä heti nukkumaan ja siisäpä vierähti puolitoista tuntia. Horroksen läpi kuulin, kuinka alakerrassa hurisi imuri. mies imuroi ja tytär pyyhki lastalla perässä. Ajattelin, että tämä huusholli pyörii, vaikka hellitänkin välillä. Illalla unesta virksiyneenä jaksoin lähteä muiden mukana ulos lenkille. Kävelin maastossa hiljalleen omaa tahtia. Oli niin mukava katsoa, kun Pipsa , tytär ja mies juoksivat kilpaa. Saunan jälkeen jouduin taas vaakatasoon, sen verran otti voimille. Nenän eteen kannettiin taasen iltapala, herkulliset broileritortillat. Jaksoin valvoa ja katsoa illan elokuvan, Philadelphian. Vaikka olen nähnyt sen montakertaa, aina se liikuttaa kyyneliin asti. Yöllä taas unta riitti yli 10 tuntia.

Nyt sunnuntaina alakaa olo kohentua pikkuhiljaa. Huomanna onkin verikokeet. Saa nähdä missä leukkarit huitelee. Viime yönä heräsin siihen, että säären luita kolotti. Mietin kuoleeko siellä sellaisella vauhdilla soluja, vaiko taiseleeko ne henkiin. Oltin särkylääkkeen ja päätin, että kyllä ne taistelee eloonjäänistä.

Onneksi sitä alkaa oppia siihen, että ei tarvitse yrittää enempää kuin jaksaa. Niinä huonoina päivinä. Eikä sitä osaa edes kertoa miten kiitollinen on näistä läheistä ihmisistä. Niin sitä vain ettenpäin mennään.