sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Risasia

Onneksi on lapsen nielurisaleikkaus takanapäin ja alkaa toivonmukaan nopea toipuminen.
Perjantain leikkaus jännitti meitä kaikkia. Piti olla ennen puoltapäivää ravinnotta päiväkirurgisella. Siellä me kaikki kolme odotelttin , tytär jo hyvinkin kalpeana ja peloissaan. Asioita oltiin käyty ennakkoon monta kertaa läpi, mutta kuka nyt leikaukseen haluaisi ja kivut sen kaupan päälle. :(

Lääkäri hyvin tarkkaan vielä tutki ja selitti operaatiota. Ei kaunistellut jälkikäteen tulevia kipuja ja muita rajoitteita. Onneksi annettiin esilääkitys, joka vaikuttikin niin hyvin, että tytär vietiin hysteerisesti nauraen, kahta puolta kanntellen leikkuriin. Siinä välillä miehen kanssa nopesti porukoilla syömässä ja koiran tikkien postoaiika oli myös. Sitten nopeasti takasin odottamaan heräämöön pääsyä. Operaatio oli nopea, vain reilu puoli tuntia, vähän unta siihen päälle. Herääminen oli karua, kova kipu, krkku turvoksissa, huono olo. Tuli ihan keinoton olo, kun toinen itki niin lohduttomasti. Onneksi kivunlievitys oli tehokast, iv.sti kipulääkettä auttaa nopeasti. Itkukin siitä lakkasi ja kohta vähän jäävettä ja mehujää menikin. Illansuussa siirto lasten ja nuorten operatiivselle osastolla. Onneksi on vakiokäytäntö lapsilla yön yli osastolla. Siellä sitten alkoi oksentaminen. Nukutuksessa suolisto menee vähäksi aikaa nukuksiin ja nielusta leikkauksen aikana vuotanut verta vatsalaukkuun. Verihyhmäistä oksennusta siinä sitten illan aikana tuli moneen kertaan. Sairaalaan yöksi jäämisestä oltiin keskustelu jo kotona, tytär sanoi yön yksin siellä pärjäävän. Sinne sitten jäikin makamaan isoon sairaalasänkyyn, "ihana" keltainen pyjama päällä. Sägyn päässä oli oma telkkari ja sai valita pitkästä liststa mileistä katsottavaa.

Yö oli mennyt hyvin. Oli reippasti soittanut kelloa, kun vessaan piti päästä, ettei tippatelineen kanssa kaadu. Minä en osannut nukkua yöllä, odotin vain aamua. Ennen kahdeksaa jo soiteltiin , oli  velliä syönyt, eikä enää oksettanut. Lääkäri antoi luvan kotiin, hyvät kipulääkkeet oli kirjoittanut. Panacod poretabletteja ja Ketorin 50 mg. Osastollakin annettin suun kautta ennen päiväruokaa 1g panadol ja 600 mg Buranaa eli ihan aikuisen annokset. Ensi viikko oltava kotona ja seuraavalla viikolla voi mennä kouluun, mutta ei osallistua liikuntaan.

 Minäkin olin ihan poikki, kun päästiin kotiin. Oli nukkutava vähän aikaa. Potilas välillä kommuniko ikirjoittamalla, kun puhuminen satuu kurkkuun kovasti. Onneksi mannavelli, jäätelö jugurtti edes on mennyt ja lääkkeet saaatu menemään. Perusterve 11-vuotias, kun ei ole tottunut lääkkeitä ottamaan ja makaamaan. Nyt saa katsella videoita ja olla koneella miten haluaa. Onneksi ensimmäinen yö meni hyvin.

Todettava taas miten hyvä hoito on Kysillä. Kaikesta huolehdittiin, lapsi tunsi olonssa turvalliseksi. Eipä ole viimepäivinä tullut omat sairastelut mieleen. Onneksi nyt on hyvä jakso meneillään, saa hoidella terveeksi tätä ainokaista aarretta.

11 kommenttia:

  1. Pikaista toipumista ainokaiselle aarteellenne!

    Meilläkin ollaan mietitty, että pitäisikö tässä pyytää lähetettä noiden risojen tutkimuksiin meidänkin ainokaiselle aarteellemme.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Terhi; toive olisi, että jatkuva nuha-kurkkukipu loppuisi tai ainkin vähentyisi. Kuorsaaminen ja hengityskatkokset pitäisi myös loppua. Toivottavasti tästä on apua.

    Millä on pieni ongelma lääkkeiden otosta. Panacod on poreena, veteen sekotetuna se poreilee ninkuin hiilihappoinen juoma, vaikka ei sitä olekaan. Neiti ei juo limpparia ollenkaan ja on sitä mieltä ettei voi sitä tilkaa juoda. Sanoo ettei se auta eritysisesti (?), onneksi ketorin auttaa hyvin. Hoitaja sanoi kokemuksellaan sen olevankin paras kipulääke nelurisan poiston jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Mukava kuulla, että leikkaus sujui hyvin ja pieni potilas alkaa toipumaan.

    VastaaPoista
  4. Pikaista toipumista tyttärelle! Reipas tyttö teillä, kun jäi yksin sairaalaan yöksi, olisi tuo oksentelu koettelemus aikuisellekin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Kitsune; Reipas on, naurettiin että on halloween-yöretkellä. Viime yö meni hyvin, nukkui koko yön heräämättä.:)

    VastaaPoista
  6. Parantumisia tytölle ! Olipa kokemus oksenteluineen. Tosi reipas tyttönen. Eipä sitten enää haittaa tulevaisuudessa turhat risat ! Hieno homma !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä potilaalle, joka päivä on kuitenkin parempaan päin. Soittelen vielä tarkammin kuulumisia. T. pikku-sikko

    VastaaPoista
  8. Kiitos Pirtsikka ja rakas pikku-sikko; onneksi ei kipuja ole ollut kun aamusta hetken, ennekuin lääkkeet alkavat vaikuttaa kunnolla.

    VastaaPoista
  9. Kiva, että tytär toipuu hyvin :)

    Meillä on nuhaa ja yskää (limaa/kutinaa kurkussa) ollut pojalla taas tänä vuonna jatkuvasti :( Ja sekä kuorsausta että hengityskatkoksia on pojalla myös :/

    VastaaPoista
  10. Kiitos Tee; oletteko tutkituttaneet, onko nielu/kitarisat isot. Eilen just kaveri kertoi heidän pojalta oli leikattu 5-vuotiaana molemmat, oli ollut nielu täunnä tavaraa. Vaivat oli loppuneet siihen.

    Onneksi tänä aamuna ei niin paljon ollut kipua tyttärellä. Annan heti herättya jäämurskaa ja Ketorinin, kipu asettuu heti. Yökin meni hyvin. Saas nähdä milloin peitteet irtoaa ja tuleeko enemmän kipuja :(

    VastaaPoista
  11. Ollaan vasta tuota mietitty. Tehdäänkö niiden koon toteamiseksi muita tutkimuksia kuin silmämääräinen arvio?

    Pikaista toipumista tyttärelle!

    VastaaPoista