Kaikkien tiet vievät kouluun

On kulunut tovi jos toinenkin viimeisestä postauksesta. Aika vaan menee niin nopeasti. Olen minä muiden kuulumisia lukenut. Operaattori vain takkuilee bloggerin kanssa, kun en pääse kommentoimaan :(
Talo tuli viimein maalattua, vessa jäi remontoimatta, mutta mitäs siitä. Joskus sitten...
Loppukesällä ennätti tavata sukulaisia ja ystäviä, istua iltaa ja parantaa maailmaa.

Huomenna tytär lähtee 6.lle luokkalle. Mihin se aika menee. Katseltiin juuri vanhoja valokuvia, kun tyttö lähti ekaluokalle. Niin tomera (on vieläkin) ja innoissaan. Nyt ei enää niin innoissaan, tosin kavereiden näkeminen on kuulumma parasta. Päivät alkavat rytmittyä uudella tavalla ja herätä pitäisi vähän aikaisemmin. Kelloa on jo monena aamuna laitettu soimaan, kun vaan uni maittaisi.

Mies opiskelee työn ohella jos minkälaista tutkintoa. Ja sokerina pohjalla. Minä olen toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni ja lähden myös työn ohella opiskelemaan. Opiskelu on monimuoto-opiskelua, jossa on tietyt lähipäivät ja sitä itsenäistä puurtamista ihan hirveästi. Opinahjo on Savonian ammattikorkeakoulu ja minusta pitäisi joskus valmistua jokin sortin erikois-sairaanhoitaja.

Alkuvuoden säikähdysten jälkeen ajattelin, että nyt on toimittava jos vielä meinaa. Nopeasti, ettei taas tule jotain uutta yllätystä. Siellä minä isuin 1.6 auditoriossa 200 muun aikuisopiskeluun haaveksivan ihmisen kanssa. Puoli päivää täyttettiin erilaisia lomakkeita, jotka testaavat mikä mitäkin osaamista ja oppimista. Loppu päivä oli ryhmäkeskustelu ja psykologin haastattelu. Ajattelin silloin, että tämä päivä meni harakoille. Lohduttelin, että tulipahan kokemusta. Niin vain olin niiden 24 armoitetun joukossa, jotka aloittavat 1.9 opiskelut.

Olen miettinyt mikä sai viimisen sysäyksen hakea opiskelupaikkaa. En kuulu niihin, jotka toitottaa syövän antaneen ikäänkuin lisävirtaa elämään. Tai havahtunut jostain horroksesta, että nyt heti jotain uutta. Aina vaan joku muu asia on kerennyt tapahtua ennen. Mitäs siitä vaikka ikää jo on. Aion nauttia uudesta elämäntilanteesta ja uusista kohtaamisista. Tiedän, että monta kertaa joudun varmasti siihen tilanteeseen, että olisi helpommallakin päässyt. On vaan yritettävä, ettei vanhana mummona tarvitse harmitella.

Näköalattomuudesta ei minua voi moittia, tässä meinaa vierähtää reilu kolme vuotta. Onneksi mies on täysillä mukana. Oikeastaan on aina kannustanut hakemaan johonkin kouluun. Ostin elämäni ensimmäisen oman läppärin. Onneksi on kotona atk-tuki, kun tulee ongelmia.

Hyvää syksyä kaikille! Yritän postata vähän ahkerammin.

Loma Espanjassa!

Laukut purettu, pyykit jo pesty, monta mukavaa muistoa mielessä. Barcelona oli hieno kaupunki, todellakin näkemisen arvoinen. Kahteen päivään näkee juuri sen verran vähän, että tekee mieli mennä joskus uudestaan. Sagrade familia, Rambla, satama, vuoret ja vähän ennättää aistia suurkaupungin tunnelmaa.

Bacelonasta ajettiin vuokra-autolla Peniscolaan, reilut 200 km. Siellä majotuttiin ihan mukavaan huoneistoon. Hotellialue oli ihan meren rannalla, muutenkin alue oli kivan rauhallinen. Paljon lapsiperheitä ja vanhempaa väkeä. Vuokratiin pyörät muutamaksi päiväksi.  Uitiin paljon meressä, tytär jaksoi tuntikausia hillua aalloissa. Ilma oli juuri sopiva, ei vielä ihan liian kuuma. herkuteltua  tuli jamon serranolla, äyriäisillä, paelalla ym. paikallisilla herkuilla ja viineillä.

Yhtenä päivänä käytiin Valenciassa. Tien vieret oli täynnä appelsiinipuita, aluelta tuleekin suurin osa maan appelsiineista. Valcensia oli maineensa veroinen, kaunis kaupunki. Ei huono valinta matkakohteeksi. Syötiin tietysti paikallista kuuluisuutta paella valecieanaa.

Tyttärelle matkan kohokohta oli portaventuran huvipuisto. Siellä meni aika ihan tarkaan, paljon porukaa, jonoja laitteisiin. Ihan kiva paikka käydä lapsille ja lapsenmielisille

Ajeltiin pikkukylissä, nukuttiin pitkään, syötiin hyvin ja rentouduttiin. Mitä muuta voi lomalta toivoa. Alueella oli aika edullinen hintataso. paikallise puhuivat hyvin vähän jos ollenkaan englantia, parilla espanjan sanalla pärjäsi paremmin.

Vähän kateellisenakin seurailin espnjalaisten lomailijoiden tapaa olla pienten lasten kanssa. Itse en aikanaan olisi voinut kuvitella vauavan, pikkulapsen kanssa enää puolen yön aikaan ulkona kulkemassa. Paljon oli ihmisillä mukana koiria, pieniä ja hyvin tottelevia. Pari dalmistakin näin reissun aikana. Ikävä tuli välillä Pipsaa. Suomalaisiin ei törmätty kun pari kertaa, ei niinkään suomalaisten kansoittama alue, saksalaisia oli paljon ja titysti espanajlaisia lomailijoita.

Juhannusaattona tultiin kotiin. Nähtiin koneesta piniä tulipisteitä, kokkoja. Kotiin oli ihana palata. Koira oli vauhkona jälleennäkemisestä. Nyt ollaan taas monta kokemusta rikkaampina. Ihania muistoja tunnelmia voi vielä pitkään fiilstellä kuvia katsellen.

Hola!

Terveiset taalta auringosta. Paljon nahty ja koettu, barcelona, valencia nyt oltu taalla pensicolassa, huomenna port aventuraan. Terveiset kaikille, matkakaertomus kuvien kera tulee myohemmin.

Loma

Loma on alakanut kesäisissä tunnelmissa. Sääkin suosii, muutenkin olo on kuin euroopan omistajalla. Ei tarvitse vähään aikaan miettiä töihin lähtöä. Koululainen on päässyt vapauteen, saa nukkua pitkään ja uida joka päivä. Täytyy myöntää, että yksi syy töissä oloon lie juuri tuo palkallinen loma.

Aloitin aamun ihanasti, lahjaksi saatu kasvohoito oli tilattu paikalliseen kauneushoitolaan. Siinä parin tunnin uurastuksen jälkeen ilme kirkastui huomattavasti. Laitatin vielä kulmat ja ripset, kesälookki valmiina. Torin poikki kävellessä nappasin kotiin lounaaksi pasitettuja muikkuja. Olivat todella hyviä. Sainkin syödä ne ihan itse. Tytär mummin ja ukin luona, mies vielä viimeisä työhommia tekemässä. Pari meni kyllä karvaisen kaverin suuhun, niin anovana katsoi minun herkutteluja.

Kaksi matkalaukkua odottaa pakkaamista. Torstaina lähdetään, heti aamusta. Sitten on liki juhannus, kun palataan. Kaikille hyvää kesää ja voimia jatkaa kamppailua tulevia kesiä varten.

Hääpäivän kunniaksi!

Tänään on 13-vuotta siitä kun tämä tyttö asteli vihille. Olin varma etten mene naimisiin, enkä löydä koskaan sellaista miestä, jonka kanssa perustaisin perheen. Olin 30-vuotta, kun tavattiin ja aika monta kertaa pettynyt suhteisiin, pitkiinkin. Kun oikea osuu kohdalle, se on sitten menoa. Eikä ole tarvinnut kauppoja katua.  Monenlaista on matkan varrella tapahtunut, heikompi olisi jo lähtenyt läpsimään. Illalla on juotava kakkukahvit sen kunniaksi (ostin kaupasta valmiin, kun en kerkeä/jaksa/viitsi itse leipoa).

Mikä pitää liiton kasassa silloinkin, kun on todella vaikeita aikoja. Pelkkä toisesta pitäminen ei riitä. Kai se on sitä todellista sitoutumista. Koetinkiviä on ollut ennekin esim. kaksi taloa ollaan raennettu yhdessä. Siinä punnitaan hyvin suhteen venyvyys. Niitä aikoja en kaipaa takaisin, olivat niin raskaita. Pienet remontit ja puuhastelut on mukavia. Sekin voi olla mukavaa yhdessäoloa.

Vuosia sitten yritettin aloittaa yhteinen harrastus. Mentiin argentiinalaisen tangon kurssille. Siinä naisen pitäisi koko ajan hyvin tarkkaan seurata miehen jokaista liikettä, rintakehän suuntaa myöten. Tanssi oli vaikeaa ja olisi vaatinut paljon aikaa ja etenki hermoja. Käytiin myös pritanssikurssilla, fusku, jive, chacha ym tansseja. Jokseenkin olisi sujutnutkin, jos minä olisin täysin taas sisäistänyt sen, että tanssin maailmassa mies vie. Olin käynyt latinos tunneilla vuosia, eikä miehellä heti lanne vispannut niinkuin olisi pitänyt. Perherauhan vuoksi katsottiin parhaimmaksi lopettaa tämä harrastus heti alkuunsa. Jälkeenpäin ollaan naurettu sille monta kertaa. Minkäs teet kun on luonteeltaan enemmän emätä kun piika.

Ilokseni kohta on ikkunatkin pesty. Työ vaatii jonkun verran itsensä piiskaamista, ei kuulu lempipuuhiin. Tänä keväänä olen ihaillut rauhassa kesän tuloa. Iloinnut lintujen liverryksestä, luonnon vehreydestä. Pienistä hetkistä ilman stressiä. Nauranut maha kippurassa koiran ilolle. Saa pitkästä aikaa heitellä pihalelujaan, nukkua auringonpaisteessa, kaivella luita piiloon ja kohta pois. Tytär on ihan villinä loman tulosta. Hyvin on jaksanut koulussa viimeiset kokeet tsempata. Ainahan se on mielessä, loma.

Lisää silikonia?

Viime viikolla oli Kysin käynti. Plastiikkakirurgi paineli kainaloa eikä löytänyt mitään patin kasvuun viittavaa. Eli sen puolesta saa olla ihan rauhassa. Seuraillaan tilannetta, jos kasvua, sitten leikataan. lääkäri tutkaili opikelijan kanssa rintojen epäsuhtaa. Kainalon kieleke surkastunut sitten viime kesän, kun viimeksi olin leikkauksen lopputarkastuksessa. Kyseli haluanko vileä rinnan korjausleikkausta. Omia kudoksia ei käytettäisi vaan leikattaisi nyt oleva silikoni pois ja tilalle isompi. Jos mahdollista alemmaksi. En ollut innostunut asiasta, ainakaan nyt. Eikä sitä lääkäri ihmetellytkään.

Hyvin täällä potilaat hoidetaan loppuun asti. Olen jo tottunut tähän rintavarustukseen. Ajatus leikkauksesta ,toipuminen ja haavojen paraneminen, ei nyt . Tuskin se toisi elämään mitään lisäbonusta.Asia jätettiin hautumaan ja syksyllä palataan asiaan kuvin ja vastaanotoin.

Äitienpäiväkin vilahti. Parhaita asioita elämässä on ollut mahdollisuus tulla äidiksi. Monasti ihmettelen miten hyvä tyyppi tyttärestä on kasvanut. Niin hauska, valoisa lapsi. Enää en aikoihin ole murehtinut sitä, että ensimmäinen syöpäkerta vei mahdollisuuden toiseen lapseen. Näin on hyvä. Olsiko minusta ison perheen äidiksi ollutkaan?

Lasken viikkoja lomaan ja matkaan. Haaveilen kiireettömiästä, laiskoita aamuista. Hetkestä jolloin aurinko nousee, lokit kirkuu, suolainen merivesi tuoksuu. Paikka herää eloon, kävelen rannalla. Ilmassa vielä hetken yön viileys, edessä päiviä jolloin voi tehdä mitä huvittaa.

Kevättä ilmassa

Lumetkin ovat saaneet kyytiä, vaikka luulin etteivät ne sula ikinä. Pihaa on innolla rapsutettu, monenlaista puuhaa tehty, valitettavan paljon tekemättäkin.  Mitäpä niistä stressiä ottamaan.
Zumbassa olen käynyt pari kertaa ja kivaa on ollut. Hiki on virranut noroina, kun ohjaaja meitä siellä hypyyttää. Hyvää tekee myös luille. ihmeen hyvin jaksaa, vaikka luulin olevani kunnoltani ihan romuna.

Kysiltäkin ovat muistaneet kirjeellä, jossa aika plast.kirran puolelle, leikkaavalle lääkärille. Soitin rintahoitajalle ja ihmettelin aikaa. Olin ymmärtänyt kontrollin olevan vasta syksymmällä. Lääkäri haluaa vielä itse tutkia sitä pattia aluetta. Onko tarvetta leikata sitä kohtaa pois, samalla kastoo tarvitseeko rinta vielä joitain muotokorjauksia. Itse en ole innokaana mihinkään operaatioon, etenkään kesää vasten. Aina se kouraisee, kun sinne on oltava yhteydessä. Kun niin haluasi olla jo pois niistä sairaalakuvioista.

Kohta tulee kuluneeksi vuosi, kun löysin patin rinnasta.  Juuri näin kevään kynnyksellä. Saman jumppaohjaajan jumpan jälkeen, kun olin suihkussa. Kävelin keittiöön missä mies oli ja laitoin hänen kätensä rinnalle. Äkkiä miehen katseesta hävisi ilo. Tunsi siinä vanhan vihollisen. Sillä hetkellä molemmat arvattiin mitä se on. kysyin, että vieläkö sinä jaksat tämän uudestaan. Mies kastoi ihmeissään, ja vastasi luvanneen myös vastamäessä.

Yhteen vuoteen mahtuu niin paljon. Tunteiden kirjo on laaja. Ihmettelen vieläkin miten kaikki tapahtui. Elämä on välillä ollut taistelua pimeydestä valoon. Pitämällä kynsin hampain kiinni elämän pinnasta. uskomalla siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.  Elämällä on vielä paljon tarjottavaa minulle, vaikka se vuosi sitten ei sitlä tutunutkaan.