keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kevättä ilmassa

Lumetkin ovat saaneet kyytiä, vaikka luulin etteivät ne sula ikinä. Pihaa on innolla rapsutettu, monenlaista puuhaa tehty, valitettavan paljon tekemättäkin.  Mitäpä niistä stressiä ottamaan.
Zumbassa olen käynyt pari kertaa ja kivaa on ollut. Hiki on virranut noroina, kun ohjaaja meitä siellä hypyyttää. Hyvää tekee myös luille. ihmeen hyvin jaksaa, vaikka luulin olevani kunnoltani ihan romuna.

Kysiltäkin ovat muistaneet kirjeellä, jossa aika plast.kirran puolelle, leikkaavalle lääkärille. Soitin rintahoitajalle ja ihmettelin aikaa. Olin ymmärtänyt kontrollin olevan vasta syksymmällä. Lääkäri haluaa vielä itse tutkia sitä pattia aluetta. Onko tarvetta leikata sitä kohtaa pois, samalla kastoo tarvitseeko rinta vielä joitain muotokorjauksia. Itse en ole innokaana mihinkään operaatioon, etenkään kesää vasten. Aina se kouraisee, kun sinne on oltava yhteydessä. Kun niin haluasi olla jo pois niistä sairaalakuvioista.

Kohta tulee kuluneeksi vuosi, kun löysin patin rinnasta.  Juuri näin kevään kynnyksellä. Saman jumppaohjaajan jumpan jälkeen, kun olin suihkussa. Kävelin keittiöön missä mies oli ja laitoin hänen kätensä rinnalle. Äkkiä miehen katseesta hävisi ilo. Tunsi siinä vanhan vihollisen. Sillä hetkellä molemmat arvattiin mitä se on. kysyin, että vieläkö sinä jaksat tämän uudestaan. Mies kastoi ihmeissään, ja vastasi luvanneen myös vastamäessä.

Yhteen vuoteen mahtuu niin paljon. Tunteiden kirjo on laaja. Ihmettelen vieläkin miten kaikki tapahtui. Elämä on välillä ollut taistelua pimeydestä valoon. Pitämällä kynsin hampain kiinni elämän pinnasta. uskomalla siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.  Elämällä on vielä paljon tarjottavaa minulle, vaikka se vuosi sitten ei sitlä tutunutkaan.

13 kommenttia:

  1. "Mies katsoi ihmeissään, ja vastasi luvanneen myös vastamäessä." - ❤

    "Elämällä on vielä paljon tarjottavaa minulle, vaikka se vuosi sitten ei siltä tutunutkaan." :)

    Ihanaa kevättä teille!

    VastaaPoista
  2. Vastamäet on tehty yhdessä kivuttaviksi! Upeaa, että kotijoukkosi on niin vahvasti mukana kaikissa käänteissä -joita tällä syöpäpolulla tuntuu riittävän.

    Meidänkin pihamme kaipaisi kaipaisi jo kuopsuttelua.. Kukahan kerkiäsi:)

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka herkkä teksti, miehesi ja sinun osalta <3 Ihanaa kevättä tosiaankin teille, miehet ovat upean sisukkaita kantamaan meitä vahvoja naisia. Auringon säteitä teille!

    VastaaPoista
  4. kuten suninthemoon IHANAA HERKKÄÄ TEKSTIÄ, Auringon säteitä teille !
    -pirtsikka-

    VastaaPoista
  5. Onneksi tähän kevääseen voit katsoa valoisammin mielin. Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  6. Kyllä tämä elämä on elämisen arvoista! Aurinko ja valo oikein kutkuttavat energiahermoja! Samalla myös kaikki kevättyöt odottavat tekijäänsä, mutta eiköhän nuo kerkiä....Ja tulee se kesä, vaikka kaikkea ei ehdikään! Minulla tuo leikatun puolen käden lievä lymfaödeema vähän rajoittaa "riehumista", vaikkakin tukihiha auttaa kovasti. Kirjoitan ihan oikeaa sähköpostia, kunhan saan aikaiseksi. Ennen syvää suvea, lupaan!!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille:)

    Onneksi yhteiselo ei aina ole pelkkää vastamäkeä. Kammottava ajatus, että mies olisi lähtenyt läppäsemään uuteiset kuultua.

    Liiasta työstä meninaa kainalo ja rinnanseutu kipeytyä. Ei pidä mennä liiallisuuksiin, rasittaa liikaa. Kädessä alkaa silloin tuntua kiristystä.

    Vapusta taitaa tulla viileämpi, olisi tarkoitus lähteä Lahteen siskon porukoiden luo. Kelistä viis, yhdessä olo se tärkein juttu on.

    Kaikille hauskaa vappua ja kevättä.
    Paistakoon meille kaikille onnen säteet taivaalta!

    VastaaPoista
  8. Monivivahteinen on vuotesi tosiaan ollut.
    Vietähän rentouttavaa Vappua ja nostetaan keväälle malja ! t.pete

    VastaaPoista
  9. pete, nostetaan malja, toivottavasti ihottuma alkaa rauhoittua (luin Teen ja Tiinan blogista)ja pääset taas tankkaamaan elintärkeää eliksiiriä.

    VastaaPoista
  10. Kevätaurinko tekee ihmeitä, kun monet blogit ja blogistitkin ovat heränneet kukkimaan! Hyvää Lahden matkaa ja malja keväälle!

    VastaaPoista
  11. Lämpimiä ajatuksia, ja ilon pirskahduksia sinun ja perhesi jokaiseen päivään.

    VastaaPoista
  12. Kiitos, maljat on nostettu ja seuraava juhlapäivä onkin sitten Äitienpäivä. Juhla onkin niin ihana, koska lapsi antaa sen lahjan olla Äiti.

    VastaaPoista