Hei hulinaa!

Joulu on vietetty ja vuosi vaihtunut. Menoa on riittänyt ja nyt on aika palata todellisuuteen. Eli huomenna alkaa työt. Puoli vuotta hujahti jonnekin. Alussa sairasloman pituus hirvitti, miten aika menee. Nyt tuntuu, että aika on mennyt nopeasti. Varsinkin joulukuu hujahti, kun alkoi olla jo terveen kirjoissa.

Pyhinä on ollut ihan nähdä sukulaisia ja viettää aikaa porukalla. Joulun alla kävin parturissa ; minulle loihditiin hyvin lyhyt malli ja entinen väri. En todellakaan halunnut mitään mikä muistuttaa perukin väristä.

Nyt lyö pää ihan tyhjää, vähän jännittää miten jaksaa, miten intoa riittää. Miltä tuntuu taas entinen arki. Fyysinen kunto ei minua huoleta, henkinen kylläkin. Se laahaa aina jälkijunassa. En tiedä pitäsikö jatkaa näiden syöpäasioiden vellomista vai yrtittää unohtaa tämä pätkä elämästä. No, eihän sitä oikeasti unohda, mutta onneksi se jää taustalle.

Kaikille mahdollisimman hyvää alkanutta vuotta. Yritetään vaan rämpiä jotenkin eteenpäin!

Hyvää Joulua!

Rauhallista Joulua!
Kiitos kaikille ihmisille, jotka olette kannustaneet minua näinä vaikeina aikoina.
Toivotaan ensi vuodesta parempaa vuotta!

Joulun odotusta

"Maa on niin kaunis, kirkas luojan taivas, ......
Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolet vaipuvat unholaan....

Rakkain joululaulu, joka aina kauneimmissa joululauluissa lauletaan. Joulun alla ikävä ja kaipaus valtaa mielen. Olen muistellut niitä ihania jouluja lapsuudessa ja niitä viimeisiä kun Äiti vielä eli. Sellaista tunnelmaa on vaikea tavoittaa. Meillä oli tapana jossain vaiheessa kokoontua Äidin luo perheineen. Ja Äiti oli laittanut kystä kyllä ja se tunnelma. Nyt ei voi enää kun sytyttää kynnttilät rakkaiden edesmenneiden puolesta.

Onneksi on oma perhe, joka pitää pinnalla. Koululainen on innoissaan lomasta, nytkin nukkuu vielä täyttä päätä. Joulua odottaa, mutta ei enää sillä tavalla kun pinempänä. Suuria lahjatoiveita ei ollutkaan, eikä niitä valtavia lahjaräykkiöitä tarvitse ollakaan. Kunhan on kaikilla hyvä meli. Tarkoitus olisi aattona olla miehen vanhempien luona ja sinne tulee miehen veljen porukka Joensuusta. Ihan reipasta touhua on tiedossa, heillä nuorempi on vajaa neljä. Joulupukkikin taitaa tulla. Joulupäivänä sitten ajellaan siskon luo, samalla pääsee käymään vanhempien haudalla.

Nyt on vajaa viikko Femar-lääkettä syöty. Ei hyvin pahoja oireita vielä ole tullut. Alkupäivinä vähän huimausta, etovaa oloa, painon tunnetta rinnassa. Hikoilu puuskat olleet lieviä (onneksi) Yleinen vaiva tästä lääkkeestaä on nivel-, lihas-, ja luustokivut. Moni joutuu vaihtamaan sen takia lääkkeenkin. Olen ruvennut syömään omega-kapseleita. Sitä missä on kaikki omega-rasvahapot (3,6,7,9) Viimeksikin sain apua esim. tyrni(7) kapseleista. Otan niitä kaksi aamusta lääkkeen yhteydessä. Jospa auttaisi nievevaivoihinkin. Rasvahapot voivat attaa myös rytmihäiriö tuntemuksiin.Vähän on aamusta havaittavissa pientä jäykkyyttä. Ainahan on jotain pientä kolotusta, ettei kaikkea jaksa edes pistää merkille. Liikunta auttaa sevästi vaivoihin. Että resepti on selvä, terveelliset elintavat, kohtuus kaikessa jne. Kunhan vaan tulisi niitä noudatettua.

Olen nyt reilun viikon aikana virksitynyt paljon, mieskin on sen huomannut. Sanoi, että tarmoa ja innostusta asioihin on tullut paljon. Välillä kun ei olisi kotoa halunnut lähteä minnekään. Jopa kaupassa käynti tuntui ylivoimaiselta. Ei pelkästään jaksamisen vuoksi, vaan tuntui kun olisi paniikkioireita. Varsinkin ihmismassat pelottivat. Kotona oli turvassa. Nyt olen päättäväisesti lähtenyt kotoa jonnekin. Olo on helpottanut kummasti. Liikkuakin olen jaksanut hyvin. Ja parasta mitä voi olla, olen NUKKUNUT ilman mitään lääkkeitä. Pienin askelin eteenpäin, ei pidä itseltä vaatia liikaa.

Yhteen blogiin kirjoitinkin tästä. Pitkään minua vaivasi syyllisyys siitä, että sairastuin uudestaan. Viimeksi kaikki oli tehnyt kaikkensa minun parantamiseen ja tsemppaamiseen. Kun olisin pettänyt ihmiset. Onneksi olen päässyt siitä yli. Mutta kaikenlaista sitä ihmisen päässä liikkuu, ihan hullujakin ajatuksia.

Enkelitä on sittenkin olemassa

Sain vihdoin autoni korjaamolta, jossa se oli lojunut kaksi viikkoa. Oli jouduttu tilaamaan osia ja kiirekin oli ollut valtava. No, en sitä nyt paljon olisi tarvinnutkaan. Autosta oli etupolelta molemmat jouset menneet poikki, joka on aika harvinaista. Toinen jousi puhkaisi renkaan meidän pihassa, kun yritin ajaa sillä korjaamolla. Auton korjaaja sanoi, että on ollut hyvä tuuri, kun ei ajaessa ole rengas puhjennut. Niinpä mietin reilun parin viikon takista perjantaita...

Silloin oli takoitus iltapäivällä viedä tytär ja koira Kuopioon (moottoritietä pitkin n, 22 km), kun minulla oli pikkujouluruokailu illalla. Aamulla tuli hyvin voimakas tunne, että mitäs minä sinne koiraa raahaan, olen poissa vain pari tuntia. Tyttärnkin voin laittaa junalla menemään. Menee nopeammin kun pikkuautolla ja muutenkin halvempaa ja järkevämpää. Soitin mummolle, että ovat vastassa sitten asemalla. Meiltä on asemalle pari kilometriä ja autossa alkoi haista palaneen kumin hajua. Muutenkin auto kolisi oudosti. Asemalta tulin varovasti kotiin. Mies reissusta tultuaan tutki autoa ja ajoi pienen lenkin ja  totesti jousen olevan poikki ja se hankaa rengasta. Seuraavana aamuna kun yritin lähteä autolla pihasta korjaamolle, rengas sitten puhkesi. Siinä vaiheessa en tiennyt, että toinenkin jousi oli poikki ja rengas vaarassa.

Olisihan se ollut aika pamaus, kun moottoritiellä kovassa vauhdissa olisi mahdollisesti molemmat renkaat puhjenneet. Auto olisi lähtenyt ihan käsistä. Joku ihme suojelus meillä oli silloin.
Tuntuu kun joku olisi ravsitellut minua, että herää jo takaisin elämään. Kyllä se jatkuu.
Olenkin ollut paljon tarmokkaampi ja pirteämpi. Asiaa auttoi myös viime perjantain työpaikan pikkujoulu. Tuntui, että paikka tosiaankin oli täynnä iloisia enkeleitä.

Kiroileva siili

Vähän tälläisillä fiiliksillä täällä. Kiroileva siili on muuten tyttären lemppari (on paitaa, mukia, pussilakanaa) sinänsä jännä, kun kumpikaan meistä ei kiroile (minä joskus).

Alkuviikosta lähtien olen ihmeissäni ollut, kun unta ei tule, ei sitten millään konstilla. Sydän hakkaa, rintaa puristaa, ahdistaa, masentaa, hermostuttaa, on kuuma, kylmä. Sitten oivalsin, että vaihdevuosioireitahan nämä ovat. Hoidothan aiheuttaa niitä. Ajattelin ettei minulle mitään tule, kun on munasarjat leikattu ja aikaisemmin jo kaikki nitistetty hoidoin ja lääkkein (Tamofeeni 5v.) Nyt oli n. 3,5 vuotta ilman mitään lääkkietä. Siinä ajassa olin tottunut hyvään oloon. Nukkunut hyvin, eikä muutakaan ihmeempää ollut.. Elimistö vielä toipuu ja erittäähän maksa, lisämunuaiset ja rasvakudos naishormooneja. Eikä vielä ole edes Femar aloitettu, mitähän sitten tapahtuu.

Eilen kävin lääkkeet, siis Femar ja Yliopistoapteekkien valmistavan Ergotamin valmisteen. Otin illalla yhden ja nukuin koko yön yhtä vessareissua lukuunottamatta. Koko yön näin ihmeellisiä unia. Aamupäivän suuta kuivanut , outo olo päässä. Lääkkeessähän on rauhoittavaa myös, on kolmiolääke. Vaikka miten liekehtesi päivällä ei näitä voi ainakaan ottaa. Onko muilla kokemuksia tästä lääkkevalmisteesta?. Luin eilen nettikeskusteluista, että painajaisia voi tulla.

Välillä ajattelee, onko tässä mitään järkeä. Vaikka kuika hoidetaan sairautta onnistuneesti, terveys joltain osin on mennytä. Elämän laatu on mitä on. Oman itseni takia tuntuisi välillä slitä, että voisi heittää lääkkeet pois. Antaa kaiken olla. Jos jotain tulee, niin sitten tulee. Mies voisi ottaa uuden puolison, mutta V ei saisi mistään oikeata äitiä. Joten lapsen takia on PAKKO jaksaa. Lapsi ansaitsisi hengenpelastusmitallin.

Osasikohan sitä terveenä ollessa arvostaa terveyttään ja normaalia oloa kunnolla. Ei varmaankaan, sitä pitää silloin niin itsestään selvänä.  Jospa se ajan kansa helpottaisi. Äsken olin ulkona ja raitis, viileä ilma teki hyvää. Tälläistä tällä kertaa, ei aina ihan positiivisen kautta jaksa.

Onnea rakkaalle Suomelle!

Nyt on pahimmat krapulat kärsitty! Vaikka viime yö oli taas se ihmeellinen uneton yö, joka tulee aina teityn ajan jälkeen hoidosta. Sydän hakkaa, eikä siihen auta lääkkeetkään kun hetkeksi. olen siis aloittanut itsenäisyyspäivän vieton jo kukonlaulun aikaan.Olo on ihan pöllähtänyt, kun ei meinaa uskoa, että sytotiputukset on ohi. (ainakin tältä erää, en uskalla sanoa ei koskaan, enää koskaan).

Viimeinen meni onneksi helpommin, ei ihan niin tajuttomaksi vienyt. Tosin aina ihmettelen, miten voi nukkua niin paljon.Keskiviikko-perjantai välillä nukuin välillä melkein 14 tuntia ja parin tunnin valveilla olon jälkeen useita tunteja. Paha olokin pysyi paremmin hallinassa, tosin vielä eilenkin tuli polttava tunne ja etova olo. Onneksi menee nopeasti ohi ja mitäpä niitä enää muistelemaan. Aineiden vähennys ja Neulastan puuttuminen auttoivat. Eilen jaksoin jo metsässä käydä lenkillä, ylämäet otti kovasti henkeen. Mutta eihän vauhdin kovaa tarvitse olla, kunhan on ulkona. Ruokakin maistuu entiseen malliin,  pystyin aika hyvin syömään koko ajan.

Onnekseni ripsistä ja kulmakarvoista on lähteyt vain puolet. Suurin ihme on ollut , ettei hiukset lähtenyt kokonaan. Ohut liuru on päässä, tippuu tosin vielä, mutta lauantaina kävin saunassa eikä tippuneet.. Pidin  kylmäkypärää joka hoidon aikana. Täällä oikeastaan kaikki hoidossa käyvät naiset pitävät, jos on vähänkään mahdollistaa hiuksia säilyttää. Doketakselin aikaan yleensä hiukset tippuu teki mitä tahansa, mutta jotenkin osa vain jäi roikkumaan päähän. Minulla on normaalisti hyvin hyvät ja paksut  hiukset pään suojana, siksi talven kylmyys tuntuu ihan erillaisesta päässä. Pidän kypärämyssyä muun paksun hatun alla. Kampaajalle menen juuri ennen joulua ja leikkautan ihan lyhyeksi nämä loput haivenet ja alan toivoa niiden kasvua. Haaveena olisi myös muuttaa normaalia tummaa hiusta hiukan lämpimämpiin sävyihin.

Parin viikon sisällä pitäää aloittaa viiden vuoden lääkitys, se vähän jännittää. Minkälaista oiretta joutuu kestämään ja millä niitä sitten lieventää. Sehän on selvä, että oireetta ei mikään lääke mene.
Nyt vaan haaveilen kunnon kohoamisesta.Eilen sanoin meihelle, että teksi mieli ruveta juoksemaan. Mies kauhuissaan toppuutteli, kun hiljaa hiivin hengästyneenä loivaa mäkeä ylös. Tarkensin, että sitten keväällä, pitäähän tavotteita olla!

Kaikille mukavaa itsenäisyyspäivää!

Ohi on!

"Siipeen jos sain
väliaikaista kaikki on vain
siipeen jos sain-
sitä sain mitä uhmassa hain
ei se raukaksi tee
sitä jos pyyhkäisee
kämmensyrjäänsä kyyneleen
silmänurkkaan
kumman tiukkaan tarttuneen"

Tuli se päivä milloin viimeinen suunnitletu hoito annetaan. Polilla olin hyvin rauhallisella mielllä. Yöksi olin ottanut Temestaan ja nukkunut hyvin. Hoitajille vein ison boxin suklaata kiitokseksi. Lääkärillä oli taas aikaa jutellaja sain rauhassa kysellä mieltäni vaivaavat asiat.
 Kaikkia kolmea sytoa oli vähän vähennetty, mutta lääkäri korosti ettei kuitenkaan liikaa. Tehoja on ja hyvä niin.Veriarvot olivat niin hyvät, neutofiilitkin 4,5 ettei enää tarvitse Neulastaa pistää. Sekään ei tosiaankaan ole oireeton ja on aiheuttanut vimmekertaisiin hoitoihin lisää huonoutta. Käteen lyötiin viideksi vuodeksi  Femar 2,5 mg lääkkeet. Monet oli oireet, kun katsoin äsken. Sain myös Kysin oman Belladonna- reseptin , niistä pitäsi olla apua vaivoihin. Toivottavasti pärää lääkkeiden kanssa. Lääkäri laittoi kahden kuukauden päähän kontrollikäynnin, että näkee miten on pärjännyt. Vaihdetaan lääkkeitä jos tulee ongelmia.

Hoitohuoneessa oli tungosta kuten normaalisti. Sain mukavan seinänvieruspaikan, jossa puoli horteessa torkuin. Huippuhoitaja päivi hoiti kanyloinnit hienosti. Olo oli vähän harras ja kiitollinen. Kiitollinen olen siitä, että minua on hoidettu niin hyvin, olen tullut aina kuulluksi. Hoitajien kanssa halattiin ja päivin kanssa sovittiin ettei enää kolmatta kertaa tavata tässä huoneessa.  Eihän sitä voi kun toivoa.

Hoidon jälkeen söin appilassa ja ukki toi minut kotiin. Olenkin ollut koko ajan pystyssä ja nyt alkaa olo huonontua. Nyt keskityn vaan lepoon ihan rauhassa. Keskityn oireiden hoitoon ja loppuviikosta alkaa elämä taas voittamaan.