keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Mainiota maaliskuuta!

Eilen syöpäpolilta soitti se lääkäri, kuka oli tämän kainalopatin syöväksi todennut. Aloitti puhelun, että niistä tuloksista... sydän muljahti kurkkuun, oliko näytteissä taas uutta tulosta. Ei kuitenkaan, halusi vaan jutella jatkokontrolleista ja muutenkin. Kerroin oleeni ihan sokkitilassa hänen soittonsa jälkeen ja ihmettelin miten ohutneulanäytteestä voi heti noin varmaa sanoa. Lääkäri kertoi patin olleen niin tyypillinen uusima, kova ja sijainniltaankin. Ohutneula näytteessä papa 4, on yleensä poikkeuksetta syöpää.  Minulla vastaus oli 4, koska kainalo on sädehoidettu ja siinä on arpi. Lääkäri sanoi, että pakkohan ne tuollaiset epäilyttävät patit on huomioida, muuten voivat lähteä leviämään vaikka minne. Kyllähän minä sen ymmärsin, mutta kun sitä vaan niin paljon säikähtää. Kovasti kehoitti ottamaan heti yhteyttä jos tulee vastaavaa. Yritti minun puhetulvan väliin sanoa, että kyllä se elämä jatkuu, ei kannata tätä jäädä miettimään. Sanoin, että nythän se elämä vasta alkaakin kun tästä säikähdyksestä olen toipunut.

Oli ihan mukava, kun lääkäri vieä soitti, vaikka olin jo tulokset saanut viimeviikolla. Oli ihmeen ystävällinen ja jutteli pitkän tovin. Varmaan rintahoitaja oli laittanut viestiä menmään eteenpäin. Nyt siis loppukesällä kontrollit kirran puolella. sitä ennen kuvaukset, ultra. mahdollisesti jotain korjausta tai leikataan arven kohtaa. Vuosi siitä syöpäpolille. Sitä rataa viisi vuotta.

Minulta kysyttiin tuossa yhtenä päivänä, miten sitä voi elää jatkuvassa pelossa. Jäin miettimään, että en ainakaan nyt missään pelossa elä. Enkä halua koko episodia enää muistella. Toki silloin pelkäsin enmmän kuin koskaan ennen. Nyt olen mieleltäni eheämpi kun aikoihin. Elämässä on asioita mihin ei vain voi vaikuttaa, asioita tapahtuu. Katkeruutta en halua mielessäni kantaa. Yritän rakentaa elämää niin, että se on nyt, juuri tänä päivänä.

11 kommenttia:

  1. Mukavaa että lääkäri vielä soitti perään ja sait selvyyttä siihen pattiepisodiin. Sekin auttaa varmaan jättämään sen taakse.

    Olen myös miettinyt pelkoa viime aikoina. En ainakaan myönnä että eläisin jatkuvassa pelossa, mutta toisaalat pelko pomppaa todella nopeasti pilviin jos jotain "epätavallista" esiintyy. Ja sitten taas kun saa jonkin "harmittoman" selityksen, pelko häipyy saman tien. Erikoinen juttu, mutta parempi tietysti näin - jatkuvan pelon kanssa olisikin todella raskasta elää.

    Aurinkoista maaliskuuta, matkalla kevääseen ollaan!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että lääkäri soitti ja edes yritti korjata aiheuttamaansa tuskaa ja pelkoa. Tuli varmasti parempi mieli, vaikka olit jo oikean tiedon saanutkin. On nyt ainakin vahvistettu ja selitetty riittävän monta kertaa.
    Voi hyvin ja nauti keväästä ja elämästä!

    VastaaPoista
  3. ..hmm..tuohon pelkoasiaan tartun minäkin:) jep..täällä ja tässä vaiheessa tautihistoriaa oikeastaan mitään pelkoa ei ehdi tuntea..arki menee sen verta lujaa, toki se usko elämän kantamiseen oli hieman koetuksella heikommassa fyysisessä kunnossa ja heti hoitojen jälkeen saikulla, mutta nyt selkeästi ei tunnistettavissa varsinaista pelkoa..

    Jos sattuisi niin,että joku patti löytyy...niin sitten se löytyy.(enkä vähättäle tässä sitä mahdollista shokkia asiasta jonka sitten todennäköisesti kokisin)Hyvä puoli tässä asiassa olisi, että ainakin tietää mitä olisi tulossa jos on tullakseen. ELI se suhteuttaa pelkoa/epävarmuutta miksis sitä sanoisi, johonki raamiin(ainakin minun kohdallani). Myönnettäköön kuitenkin se, että huhtikuulla lähestyvä kontrolli käy mielessä iltaisin kun käsi hakeutuu kainaloihin ja rintojen alueelle ehkä useammin kuin muutoin viime aikoina.Mutta sen kanssa elää ahdistumatta, ainakin toistaiseksi;)

    Ihanaa kevättalvea sinulle ja voimia arkeen paluuseen:)

    VastaaPoista
  4. Niin kai se pelko tulee lähinnä ennen kontrolleja, silloin alkaa tuntua joka paikassa epätavalliselta. Kontrollin jälkeen helpotus on suuri, saa jotenkin kun uuden elämän taas aina seuraavaan rajapyykkiin saakka.

    Maanantaina menen sitten sinne sopeutumiskurssille sopeutumaan tähän sairauteen. Tai oikeasti elämään.

    VastaaPoista
  5. Oikein hyvää ja antoisaa sopeutumis- ja lomaviikkoa! Odotellaan sitten raporttia sieltä: että sairauteenko vai elämään tässä pitäisi sopeutua. Voi hyvin ja nauti viikosta!

    VastaaPoista
  6. Viisaita sanoja sinulta pelossa elämisestä. Hienoa tosiaan, että tämän jo mieliä järkyttäneen diagnoosin tehnyt lääkäri soitti ja selvensi tilannetta. Kyllä tuollaisen "välidiagnoosin" jälkeen haluaa useasti kuulla, että kaikki onkin nyt kunnossa. Nyt vaan iloisin mielin kohti kevättä ja sopeutumusviikkoa ! Haluasin niin nähdä sinua ja halata rajusti. t. iso-sikko

    VastaaPoista
  7. Hyvä Olga - tuuletukset ja isot !!! nimittäin sanoillesi ELÄN TÄSSÄ JA NYT !
    Oikein hyvää sopeutumis- ja lomaviikkoa !
    pirtsikka

    VastaaPoista
  8. Vai pitäisikö miedän sopeutua elämään tämän sairauden kanssa ? Kullakin sairaus näyttäytyy eri tavalla, mutta on läsnä enempi tai vähempi jokapäiväisessä elämässä.
    Lomaviikko alkaa olla lopuillaan, nautittu on ja eletty täysillä. Kontrolli lähestyy, mutta pelkoa en tunne, vaikka kovin positiivisia uutisia tuskin tulee.
    Antoisaa ja mieltä avartavaa kurssiviikkoa sinulle ! t.pete

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille , siskolle täältä myös kova rutistus :)

    pete, hyvä kun on onnistunut loma takana. Edessä taas tieto tulevasta. Vahvana olet pysynyt kun et pelkoa tunne, kai siihen elämäänsä tottuu. Mutta ei kai kukaan oikeasti sopeudu sairauteen, vähän kun hyväksysi sen. Välillä vihaan syöpä sanaa, mutta eihän se mitään auta.

    Jospa se kurssi vähän helpottaisi ymmärtämään .

    VastaaPoista
  10. Niin mitä ymmärtää sopeutumisella, mutta itsestäni voin sanoa että kyllä kai sitä on sopeutunut elämään tämän sairauden kanssa, se on nyt ja loppuelämän osa arkipäivää, osa minua. Olen myös hyväksynyt sen, mitä se auttaa tuhlata energiaa tosiasioita vastaan. Tälläinen realisti olen. Luovuttanut en suinkaan ole. t. pete

    VastaaPoista
  11. Pete, hyvin olet asian työstänyt.
    Itse olen myös hyvin realsiti asioiden suhteen. Olen ajatellut, että kaikille ihmiselle varmaan tulee jotain elämän varrella, toisille tosin liikaa. Realismi ei todellakaan ole luovuttamista, turha on taistella tuulimyllyjä vastaan.

    kassit jo pakattu ensi viikkoa varten, mitenhän sitä aina ottaa niin paljon tavaraa. Kuitenkin puolet jää käyttämättä.

    VastaaPoista