Kohtaamisia

Viime maanantaina 12 toisilleen vierasta naista kohtasi toisensa ja sairautensa. Kurssin loputtua perjantaina kaikilla 12 oli nimet, tarinat, kohtalot, jotka koskettavat vielä pitkään. Aivan mahtavia naisia ympäri Suomea. Huonekaveriksi sain ihanan ihmisen, meillä riitti juttua huoneessa vielä yömyöhäänkin.

Ohjelmaan sisältyi kaksi syöpätauteihin erikoistuvaa lääkärin luentoa, psykologin, fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin, sosiaalityöntekijän, pari-ja seksuaaliterapeutin luennot tai keskustelutilaisuudet paremminkin. Väliin parit allasjumpat, liikuntatuokiot, haastattelut, monet pienryhmäkeskustelut, aamiainen, lounas, päivällinen seisovasta pöydästä.  Päivät menivät nopeasti, illalla sai vielä nauttia paikan sauna-ja allasosastoista, paikan iltaviihdetarjonnasta (jos olisi jaksanut).  Kurssin vetäjät ja luennostijat olivat ammattitaitoisia ja mukavia.

Menin kurssille avoimin mielin, ilman suojauksia. Sain paljon eväitä kohdata erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä. Kerrankin sai puhua ja purkaa tuntojaan ilman että tarvitsi ajatella toisten kestämistä. Ammatti-ihmisten tuella ja etenkin toistemme vertaistuella oli helppo puhua kipeimmätkin asiat. Oli itkua, mutta myös paljon naurua. Oli ihmeellistä miten aivan heti toisilleen tuntemattomat ihmiset avautuivat kipeimmistäkin tunnoistaan. Tarinat koskettivat, ne viipyvät mielessä vielä pitkään.

Varmasti jokainen sai kurssista apua käsitellä tätä sairautta. Monen kohdalta näki miten ihminen voi vapautua, kun saa purettua pahaa pois. Itse tuntuu, että olen tullut todellakin johonkin käännekohtaan, ikäänkuin rotkon reunalle. Sinne syvälle olen saanut heittää paljon pahaa ja pelottavaa. Saanut tilalle voimaa, henkistä jaksamista siirtyä rotkon reunalta turvallisemalle maaperälle. Perjantaina olo oli kevyt, samalla väsynyt. Oli niin paljon anatanut ja saanut. Lähtiessä tuntui ilo sieluun saakka, pitkästä aikaa näki vain värit, lämmön ja kirkkauden. Toki niitä suvantoviheita elämässä tulee, pelkoja sairauteen liittyen, epätoivon hetkiä. Turhaa katkeruutta ja itseni syyllistämistä en enää tunne. Jos välillä alkaa usko itseensä mennä, kaivan kortin johon jokainen kirjoitti jokaisesta jonkun positiivisen asian. Jos 11 muuta näkevät minut niin positiivisessa valossa ja yksi (minä) en. Silloin enemmistö voittakoon.

Näin lopuksi voin vain todeta, että jos vain jollain on mahdollisuus mennä tälläiselle kursille, kannataa mennä. Intensiivisellä käsittelyllä, vertaistuella saa itsellen paljon eväitä matkan varrelle. Eikä voi väheksyä notkuvia seisovia pöytiä. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli vähän liiankin riittävästi. Kotiin oli ihana palata, ikävä oli perhettä. Myös sitä ihan omaa yksinäistä aikaa, jota kaipaa etenkin noin tiiviin yhteiselon jälkeen. Mikäs oli kotiin palatessa, kun anoppi oli tyttären kanssa viikolla leiponut pullat ja karjalanpiirakat. Koti oli siisti, kaikilla hyvä mieli siitä, että Äiti on tullut kotiin.