maanantai 6. kesäkuuta 2011

Loma

Loma on alakanut kesäisissä tunnelmissa. Sääkin suosii, muutenkin olo on kuin euroopan omistajalla. Ei tarvitse vähään aikaan miettiä töihin lähtöä. Koululainen on päässyt vapauteen, saa nukkua pitkään ja uida joka päivä. Täytyy myöntää, että yksi syy töissä oloon lie juuri tuo palkallinen loma.

Aloitin aamun ihanasti, lahjaksi saatu kasvohoito oli tilattu paikalliseen kauneushoitolaan. Siinä parin tunnin uurastuksen jälkeen ilme kirkastui huomattavasti. Laitatin vielä kulmat ja ripset, kesälookki valmiina. Torin poikki kävellessä nappasin kotiin lounaaksi pasitettuja muikkuja. Olivat todella hyviä. Sainkin syödä ne ihan itse. Tytär mummin ja ukin luona, mies vielä viimeisä työhommia tekemässä. Pari meni kyllä karvaisen kaverin suuhun, niin anovana katsoi minun herkutteluja.

Kaksi matkalaukkua odottaa pakkaamista. Torstaina lähdetään, heti aamusta. Sitten on liki juhannus, kun palataan. Kaikille hyvää kesää ja voimia jatkaa kamppailua tulevia kesiä varten.

11 kommenttia:

  1. Hyvää lomaa ja ihanaa matkaa! :)

    VastaaPoista
  2. Oikein, oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa ihan koko perheelle!! Nauttikaa Italian ihmeistä. Palataan, kun olet taas Suomen kamaralla.

    VastaaPoista
  3. Leppoisaa lomaa ja mukavaa matkaa! :)

    VastaaPoista
  4. Lupsakkaa lomaa ja matkaa!
    Täällä on herkuteltu savusiialla, oltiin eilen nuottaamassa.
    Aurinkoista viikkoa kaikille, nauttikaamme lämmöstä ! t. pete

    VastaaPoista
  5. Kiitos toivotuksista!

    Tänään oli ruokalistalla uusia perunoita ja silliä. Pesukone huutaa koko ajan taustalla. Yritän keretä pestä talvipeitteet pois, kun tarkenee jo ohuemmillakin. Tekemällä enakkoon aiankin jotain suunniteltuja hommia, vältän lomaltapaluustressiä.

    Minun hermot lepäsivät ehkä parhaiten mökillä. Se vaan myytiin pari vuotta sitten pois, kun se oli miehen veljen perheen ja vanhempien ja meidän yhteinen. Onneksi juuri sovittiin sukulaisten mökille menosta heinäkuussa. Mökillä jää kaikki turhat ärsykkeet pois. Aika menee ruuanlaiton, saunomisen ja muun puuhastelun ympärillä. Jospa vielä josksus olisi oma mökki.

    VastaaPoista
  6. Se jokin tuossa mökkielämässä kyllä on, ei kiire minnekään, pientä puuhastelua, olla vaan. Eihän sitä kaikki tykkää, mutta mulle kyllä sopii. Vaikka siellä on sitä aikaa pohdiskella asioista niin jännä juttu että syöpäpeikko on aika lailla taka-alalla, hyvä niin. Meilläkin muu porukka lähtee juhannusviikolla Espanjaan Salouhin, minä jään kotisuomeen. Kun matkaa varattiin niin iho-oireet oli sellaiset että etelän aurinko ei paljon houkuttanut, eikä oikein iskenyt matka muutenkaan. Nyt on kuitenkin iho pysynyt parempana, mutta suu on välillä täynnä isoja aftoja, on pikkasen kipeä ! Tuolloin ei paljon herkutella. Mutta hyvin menee muuten, se on pääasia. t.pete

    VastaaPoista
  7. Hyvä että löytyi kaikille sopiva lomaratkaisu, pete :) Mukavaa mökkikesää ja aftoille kyytiä!

    VastaaPoista
  8. Hyvää lomaa ja ihanaa reissua!

    Mökkielämälle ei vedä kyllä vertoja mikään, kun saa ilman kelloa omassa tahdissa puuhastella tuntuu jo muutama päiväkin pitkältä ajalta. Jotain meditatiivista on siinä kun aloittaa aamun sytyttelemällä tulen uuniin ja keittämällä kahvit...

    VastaaPoista
  9. Yhdyn edelliseen kommenttiin. Tykkäsin olla syksyllä mökillä juuri siitäkin syystä, että sai heti laittaa tulet uuniin ja lämmittää mökkiä. Keitellä kahvia, ilman suorittamista. Tytär luki yläparvella vanhoja akuja tuntitolkulla. Oppi niistä lukemaan 5-vuotiaana. Miehelle oli kova pala mökin myynti. On sellaista tulehentuijottaja tyyppiä.

    Kohta lähden viemään Pipsaa koirahoitolaan. Sitä tulee ikävä, sille ei voi mitään. Sanotaan, ettei koira ikävöi, eikä tajua aikaa, mutta sitä inhimillistää omaa koiraa liikaa.

    Toivottavasti saat pete aftat suussa kuriin. Ihana kun on paikka missä mieli lepää, eikä pahat ajatukset kierrä päässä. Siellähän sitä kannattaa pysyä, nauttia hyvästä fiiliksestä.

    Herkuttelusta puheenollen, minulla jo mielessä häämöttää tapas-ravintolat.P

    VastaaPoista
  10. Koira on viety, lapsi haettu, nurmikkokin ajettu. Koira jäi hoitoon itkemään, repi hampailla ja kysillä häkkiä.

    koirahoitola on maaseudulla n. 30 km meiltä. Ihailin maalaismaisemia, keltaisia rypsipeltoja ja lehmiä laitumella. Tuli lapsuuden kesät mieleen, kun oltiin mummolassa maalla. Kyllä ihminen kaipaa luontoon.

    VastaaPoista
  11. Olga - olet jo reissussa, toivotan silti HYVÄÄ IHANAA NAUTINNOLLISTA LOMAA !!!

    VastaaPoista