sunnuntai 13. marraskuuta 2011

onnellinen oon

Kävi taas kutsu pääkallopaikalle. Otettiin mammografia. Ultrattiin rinnat ja kainalot tarkkaan. Pelotti taas pitkästä aikaa ihan valtavasti. Hoitaja sanoi, että minulla on todella tarkka kontrolli. Niinpä paineltiin rinnat, leikattua silikonorintaa ei kovin voitu painaa, koska on  niin kova. Nauratti, että se varmaan räjähtää. Ultralla lääkäti vielä katsoi ja samalla totesi, ettei mitään hälyttävää näy. Helpotus oli valtava. Vasta kotiin päin ajellessani tajusin miten isosta asiasta taas oli kyse. Elämässä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, ettei enää eletty sairaus ole tullut mieleen. Nyt olen saanut taas jatkoaikaa seuraavaan kontrolliin, joka lienee taas noin vuoden päästä. Vielä on lääkärin vastaanotto kirranpolilla. Plastiikkakirurgi vielä varmaan suostuttelee korjausleikkaukseen. Oman päätöksen olen tehnyt, ainakin tällä erää, että leikkaukset on tehty minun osalta. Ehkä joskus myöhemmin, mutta nyt ei ole aikaa eikä halua siihen ruljanssiin ryhtyä.

Aika on mennyt tosi nopeasti. Elämää on rytmittänyt työ ja opiskelu. Aikaa on jäänyt muuhunkin elämään, niin tiukalle en ole aikataulua laittanut. Elämä tuntuu mukavalta, vaikka lukea pitää välillä hullun lailla. Mutta itsepähän tähän olen halunnut, ei voi ketään muuta siitä syyttää. Olen oikeastaan aika etuoikeutetussa asemassa, kun voin tehdä mitä haluan. Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut rohkeutta tehdä sitä mitä olen  pitkään haaveillut.

9 kommenttia:

  1. Upeat uutiset:) jep..näin on. Kontrolli on aina kontrolli vaikka kuinka muuta elämää olisi ja touhua piisaa ettei juuri ehdi itse syöpää ajatella. Ja jokainen tekee itselleen parhaat ratkaisut. Kun on itsensä ja roppansa kanssa sinut...kaikki muu sujuu.

    Tänään vietetään tyttäreni 14v synttäreitä. Tuntuu vain niin hyvältä, että tätäkin päivää olen tässä, tällä hetkellä "terveenä" viettämässä. Paljosta voi olla kiitollinen elämälle.

    Istuin perjantai aamuna palaverin alkua odottelemassa. Vieressä istuva vanehempi mieshenkilö, erään palvelulinja johtaja kysyi minulta, että mistä saan kaiken sen energian ja toimeliaisuuden joka minusta paistaa läpi,otti esimerkin erään seminaarin esityksestäni...ihan äkkiseltään hämmentävä kysymys...minähän vain olen:) mutta sanoin kuitenkin, että minulla on mielekäs ja hyvä työ jonka ansiosta muukin elämä on kuosissaan.En halunnut häntä hämmentää asialla joka hieman myöhemmin vielä tuli mieleen...eli jos on käynyt läpi sen prosessin minkä sinä ja minä ja moni muu on käynyt, niin elämännälkää riittää ja sitä myötä enregiaa arjessa. Tällä en toki hehkuta että kaikki on hyvin, ei toki, remppaa riittää ropassa ja muutakin vastoinkäymistä...mutta elämännälkä on ja pysyy kaiken kokemani jälkeen.

    Oikein ihanaa syksyä ja talven odotusta. isosti jaksuja opintoihin!

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu todella, että kontrollit on klaarattu ja saat työ- ja opiskelurauhan vuodeksi. Omien toiveiden toteuttaminen syövän jälkeen, tuntuu varmasti mukavalta, varsinkin kun se on niin intensiivistä, että sairaus meinaa kiireessä unohtua! Intoa ja energiaa opintoihin ja oikein mukavaa loppusyksyä! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Nina ja rk, niin se vaan on, että paljosta saa olla kiitollinen. Vaikka elämä on välillä murjonut, olen edelleen plussan puolella. Lauantai-iltana ajattelin, kun koko meidän pienen perheen voimin vietettiin mukava ilta, että on minulle onnea suotu. Ihana lapsi ja mies, leipää ja lämmintä. Mitä sitä enempää voi toivoa kun vaan terveyttä kaikilla riittäisi.

    Mukavaa syksyä kailkille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Olga ihanista terveisistä ; ) ei mitään voi kun hyvin menee ; )
    Hienoa, että taas yksi kontrolli takana ; )
    Ollin oppivuodetkin ovat muuttuneet varsin mielekkäiksi JEEE ; )
    Oikein hyvää syksyä teiän poppoolle !
    Minulla "mankeli" edessä 14.12. siihen asti sata lasissa (ainakin melkein) ; )
    pirtsikka

    VastaaPoista
  5. Hienoa Olga! Minä menen tällä viikolla onkologin vastaanotolle kuulemaan mitä hoitoja on tulossa. Odotan niin paljon, että minäkin pääsen joskus taas normi arkea elämään. Mukavaa pikkujoulu aikaa Sinulle *<:)

    VastaaPoista
  6. "Hyvin menee, mutta menköön" -fiilikset välittyvät hyvin postauksestasi, ja mikä ettei tuollaisten uutisten ja elämäntilannemuutosten jälkeen ! t.pete

    VastaaPoista
  7. Onnea puhtaista kontrolleista ja tsemppiä työhön ja opintoihin! Se on ihan oikein että sairaus on jäänyt ajatuksissa taka-alalle. :) Mukavaa joulunodotusta! (joko näin saa toivottaa?)

    VastaaPoista
  8. Todella hyvältä kuulosti koko postaus :) Eiku samaan tapaan myös jatkossa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille!
    Voimia niille, joilla hoidot on menossa tai edessä.

    Joulusta sen verran, että aina sit päättää että nyt en kummosia laittele... nyt jo odeottelen lunta, että voisi sillä verukkeella laittaa ulkovaloja. Joulun odotus on ihanaa aikaa, kun voi polttaa kynttilöitä ja touhuta kotona kaikenlaista askaretta. Meille hommattiin lumilinko, että niitä lumia tässä vaan odotellaan...

    VastaaPoista