tiistai 20. joulukuuta 2011

Taas toivotus hyvän Joulun!

Nyt on vihdoin sellainen hetki, että voi istahtaa koneelle ja postata vähän kuulunisisa. Samalla voi lähettää kaikille oikein ihanaa Joulun aikaa. Vuosi sitten oli vähän erillaiset tunnelmat. Sytostaatit juuri loppuneet ja Femar-lääkitys aloitettu. Olo väsynyt ja epätietoinen, miten tästä eteenpäin mennään. Jaksaako, toipuuko voimat? Mitenkä henkisesti jaksaa sen jännityksen, kun joutuu taas pelkäämään miten pysyy terveenä, ettei mtään löydöksiä kontrolleissa löydy. Onneksi on saanut olla terveenä, eikä mitään takapakkeja ole tullut.

Viimeviikolla oli viimeiset lähipäivät tämän vuoden puolella. Tenttejä oli välillä kaksikin päivässä. Lukea piti, ihan pää oli sekaisin anatomian, lääkehoidon, tautiopin, hoitoytön ym. pänttäämisessä. Onneksi kaikki oli mennyt kunnialla läpi. Nyt saa vähän aikaa huokaista, mutta ei lomailla kun töitä on tehtävä. Ensi keväälle olen suunnitellut opintovapaata enemmän, että aikaa jää muuhunkin. Matkoitakin ollaan haaveksittu, mutta saa nyt nähdä. Suunnittelu ei onneksi maksa mitään.

Joulu on ihan kohta. Pitkästä aikaa minulla on joulumieltä. On ollut mukava suunnitella mitä laitetaan (yleensä ne samat mitä muulloinkin). Eipä olle ollut stressiä mistään. Lahjoja on ostettu vähemmän, kaikilla on ilmankin jo kaikkea. Paljon saa valmiina kaupasta ja myyjäisistä. Onneksi en kuulu siihen kastiin, että kaikki pitäisi tehdä itse. Viimevuoteen verrattuna lunta on vaan niin vähän, eikä tuo pakkanenkaan ole vaivannut. Kunnon talvea kaipaa, lumen narskumista kengän alla.


Taivaalle
syttyvät tähdet,
kun kuusenhakuun
lähdet.
Metsän suojassa
hiipien
kuulet kahinan
enkelinsiipien. 

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

onnellinen oon

Kävi taas kutsu pääkallopaikalle. Otettiin mammografia. Ultrattiin rinnat ja kainalot tarkkaan. Pelotti taas pitkästä aikaa ihan valtavasti. Hoitaja sanoi, että minulla on todella tarkka kontrolli. Niinpä paineltiin rinnat, leikattua silikonorintaa ei kovin voitu painaa, koska on  niin kova. Nauratti, että se varmaan räjähtää. Ultralla lääkäti vielä katsoi ja samalla totesi, ettei mitään hälyttävää näy. Helpotus oli valtava. Vasta kotiin päin ajellessani tajusin miten isosta asiasta taas oli kyse. Elämässä on ollut niin paljon muuta ajateltavaa, ettei enää eletty sairaus ole tullut mieleen. Nyt olen saanut taas jatkoaikaa seuraavaan kontrolliin, joka lienee taas noin vuoden päästä. Vielä on lääkärin vastaanotto kirranpolilla. Plastiikkakirurgi vielä varmaan suostuttelee korjausleikkaukseen. Oman päätöksen olen tehnyt, ainakin tällä erää, että leikkaukset on tehty minun osalta. Ehkä joskus myöhemmin, mutta nyt ei ole aikaa eikä halua siihen ruljanssiin ryhtyä.

Aika on mennyt tosi nopeasti. Elämää on rytmittänyt työ ja opiskelu. Aikaa on jäänyt muuhunkin elämään, niin tiukalle en ole aikataulua laittanut. Elämä tuntuu mukavalta, vaikka lukea pitää välillä hullun lailla. Mutta itsepähän tähän olen halunnut, ei voi ketään muuta siitä syyttää. Olen oikeastaan aika etuoikeutetussa asemassa, kun voin tehdä mitä haluan. Olen onnellinen siitä, että minulla on ollut rohkeutta tehdä sitä mitä olen  pitkään haaveillut.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Syysterveisiä!

Vihdoin ajattelin vähän laittaa kuulumisia ylös. Koko kouluviikko takana, kaksi seuraavaatyöviikkoa. Tentteihin lukua ja tehtävien tekoa. Onneksi nyt vapaa viikonloppu edessä. Enkä aio kouluasiaoita ajatella. Ihan mukavasti on nyt mennyt, johonkin rytmiin alkaa ehkä päästä, eikä niin paljon ahdistakkaan enää. Tytärkin täytti viimekuun lopulla 12-vuotta. Iso tyttöhän hänestä on tullut. Kyllä aika menee nopeasti.

Sitten siitä Rooman matkasta. Lämmintä oli koko ajan, ihan hellettä. Illallakaan ei tarvinnut pitkähihaisia vaatteita. Paljon oli nähtävää ja kerettiinkin aika paljon. Ihmisiä oli joka paikassa valtavasti ja kaikilla kamerat kaulassa.


Tässä Äiti ja tytär (valkea lierihattu) istumassa Espnajalaisilla portailla.

Fontana Trevi oli kaikkien turistien nähtävyys, oli soellä niin paljon porukkaa.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, tässä Pantheonissa.

Vatikaani ja Pietarinkirkko olivat ehkä paras nähtävyys. Oltiin onneksi tilattu liput Vatikaani museoon etukäteen, vältyttiin turhalta jonottamiselta.

Lämmintä riitti sinä päivänä kun oltiin Coloseumin alueella.

Paljon oli nähtävää ja kierreltävää. Hintataso oli aika kallista, mutta muuten kaikki sujui hyin. Ruoka oli hyvää. Nyt taitaa reissut vähäksi aikaa olla reissattu. Onhan noita tämän vuoden puolella tullutkin tehtyä.  Toivottavasti olette kaikki voineet hyvin. Muistin vasta, että minullahan on tässä kuussa mammo ja utra. Eipä ole juuri tullut mietittyä mitä mahdollisesti sillä rintamalla tulee. No, asioillehan ei etukäteen mitään voi. Täytyy vain toivoa, että kaikki on kunnossa. Hyvää syksyä. Täällä jo lehdet ovat osittain tippuneet. Nyt on ihan hirveä tuuli ja välillä sataa. Kastuin koiran kanssa lenkillä ihan kunnolla, mutta eipä tuo haitannut.

tiistai 13. syyskuuta 2011

Opiskelun lomassa

Joutui kohtaamaan melkoisen kulttuurisokni, kun opiskelut alkoivat. Käytänteet olivat muuttuneet niin paljon. Tärkein kaveri tällähetkellä on tämä teitokone. Siellä on kurssit sun muut. Informaatiota on tullut niin paljon, että heikkohermoista jo hirvittää. Kovat on vaatimukset ja paljon on tehtävä töitä opiskelun eteen. Kursseja pyörii jo kovasti ja tenttipäivä alkaa ilmestyä kalenteriin.

Olin suunnitellut liian tiiviin aikataulun, on ollut enimmäkseen vain koulua ja töitä. Viimeviikon lopussa tuumasin, että tämä loppuu tähän. Päivät on olleet välillä  kymmentuntisia. Kyllä tämä harjoittelua ja aennetta vaatii. Pelkästään töissä käynti on helppoa tähän nähden, kun pitäsi jaksaa kotona joskus muutakin.No, itsehän tähän olen halunnut.

Meitä on iso  ryhmä, ikähaitarilla 25-50, eli hyvin sulaudun joukkoon. Opiskeluporukka ja opettajat ovat mukavia. Koulupäivinä ruokalassa saa 1.60 eurolla hyvän lämpimän aterian. Ihmeellistä!
Onneksi on nyt tiedossa lomaa, eikä iham mitä tahansa lomaa. Perjantai aamuna meidän poppoo lähtee pariksi päiväksi Roomaan. Mies joskus talvella sai halvat lennot, eikä niitä voinut enää perua. Ei ihan paras ajankohta nyt, mutta onneksi ei mene siinä lähiopiskelupäiviä. Lomaakin oli jemmassa vielä, kun viime kesänä jäi sairasloman alle.

Matkasta yritän kuvien kera postata. ajatus auringosta tuntuu hyvältä, kun on jo niin syksyistä.
Mukavaa syyskuun jatkoja kaikille.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Jännittää!

Uskomatonta miten aika voi mennä nopeasti. Noin vuosi sitten alkoivat ensimmäiset hoidot. Taisin olla näihin aikoihin eristyksessä ensimmäisen Taxoteren ja Herceptinin jälkeen. Voi niitä aikoja! Sanotaan, että aika kuultaa muistot, mutta ei taida näitä muisoja kuultaa kirkkaammaksi. Oli ne niin epämiellyttäviä kokemuksia. Mitä niistä opin? Ainakin sen, että terveys ei ole itsestäänselvyys, eikä sitä arvosta eenkuin sitä oikein koetellaan. Nyt nautin energiasta jota minulla on nykyään ollut. Kunhan muistaa nukkua tarpeeksi ja olla stressaamatta liikaa. Jälkimmäistä on aina vaikea muistaa, sen verran ainkin nyt on uutta tulossa.

Olen opetellut eri tietokeone juttuja (onneksi olen saanut ihan lähiopetusta), kerrannut englantia, lääkelaskuja, yrittänyt aloittaa anatomian ja fysiologian kirjan lukemista. Tsempata itseäni jaksamaan, ottamaan rennosti asioita. Jännittää opiskelun aloitus. Onneksi siellä on varmasti muillakin joilla on pitkä aika, kun viimeksi ovat olleet koulunpenkillä.

Vaikka nyt tuntuu olevan aikamoinen flow-tila päällä ja asat tuntuvat sujuvan hyvin, välillä iskee takaraivoon pelko. Entä jos vielä tulee jotain tällä sairausrintmalla, entä jos taas kaikki suunnitelmat menvät uusiksi. Kaikki paha palaa takaisin. Onneksi näitä ajatuksia tulee harvoin, mutta onhan se välillä mielessä. Se pelottava sana. Syöpä.


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Kaikkien tiet vievät kouluun

On kulunut tovi jos toinenkin viimeisestä postauksesta. Aika vaan menee niin nopeasti. Olen minä muiden kuulumisia lukenut. Operaattori vain takkuilee bloggerin kanssa, kun en pääse kommentoimaan :(
Talo tuli viimein maalattua, vessa jäi remontoimatta, mutta mitäs siitä. Joskus sitten...
Loppukesällä ennätti tavata sukulaisia ja ystäviä, istua iltaa ja parantaa maailmaa.

Huomenna tytär lähtee 6.lle luokkalle. Mihin se aika menee. Katseltiin juuri vanhoja valokuvia, kun tyttö lähti ekaluokalle. Niin tomera (on vieläkin) ja innoissaan. Nyt ei enää niin innoissaan, tosin kavereiden näkeminen on kuulumma parasta. Päivät alkavat rytmittyä uudella tavalla ja herätä pitäisi vähän aikaisemmin. Kelloa on jo monena aamuna laitettu soimaan, kun vaan uni maittaisi.

Mies opiskelee työn ohella jos minkälaista tutkintoa. Ja sokerina pohjalla. Minä olen toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni ja lähden myös työn ohella opiskelemaan. Opiskelu on monimuoto-opiskelua, jossa on tietyt lähipäivät ja sitä itsenäistä puurtamista ihan hirveästi. Opinahjo on Savonian ammattikorkeakoulu ja minusta pitäisi joskus valmistua jokin sortin erikois-sairaanhoitaja.

Alkuvuoden säikähdysten jälkeen ajattelin, että nyt on toimittava jos vielä meinaa. Nopeasti, ettei taas tule jotain uutta yllätystä. Siellä minä isuin 1.6 auditoriossa 200 muun aikuisopiskeluun haaveksivan ihmisen kanssa. Puoli päivää täyttettiin erilaisia lomakkeita, jotka testaavat mikä mitäkin osaamista ja oppimista. Loppu päivä oli ryhmäkeskustelu ja psykologin haastattelu. Ajattelin silloin, että tämä päivä meni harakoille. Lohduttelin, että tulipahan kokemusta. Niin vain olin niiden 24 armoitetun joukossa, jotka aloittavat 1.9 opiskelut.

Olen miettinyt mikä sai viimisen sysäyksen hakea opiskelupaikkaa. En kuulu niihin, jotka toitottaa syövän antaneen ikäänkuin lisävirtaa elämään. Tai havahtunut jostain horroksesta, että nyt heti jotain uutta. Aina vaan joku muu asia on kerennyt tapahtua ennen. Mitäs siitä vaikka ikää jo on. Aion nauttia uudesta elämäntilanteesta ja uusista kohtaamisista. Tiedän, että monta kertaa joudun varmasti siihen tilanteeseen, että olisi helpommallakin päässyt. On vaan yritettävä, ettei vanhana mummona tarvitse harmitella.

Näköalattomuudesta ei minua voi moittia, tässä meinaa vierähtää reilu kolme vuotta. Onneksi mies on täysillä mukana. Oikeastaan on aina kannustanut hakemaan johonkin kouluun. Ostin elämäni ensimmäisen oman läppärin. Onneksi on kotona atk-tuki, kun tulee ongelmia.

Hyvää syksyä kaikille! Yritän postata vähän ahkerammin.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Loma Espanjassa!

Laukut purettu, pyykit jo pesty, monta mukavaa muistoa mielessä. Barcelona oli hieno kaupunki, todellakin näkemisen arvoinen. Kahteen päivään näkee juuri sen verran vähän, että tekee mieli mennä joskus uudestaan. Sagrade familia, Rambla, satama, vuoret ja vähän ennättää aistia suurkaupungin tunnelmaa.

Bacelonasta ajettiin vuokra-autolla Peniscolaan, reilut 200 km. Siellä majotuttiin ihan mukavaan huoneistoon. Hotellialue oli ihan meren rannalla, muutenkin alue oli kivan rauhallinen. Paljon lapsiperheitä ja vanhempaa väkeä. Vuokratiin pyörät muutamaksi päiväksi.  Uitiin paljon meressä, tytär jaksoi tuntikausia hillua aalloissa. Ilma oli juuri sopiva, ei vielä ihan liian kuuma. herkuteltua  tuli jamon serranolla, äyriäisillä, paelalla ym. paikallisilla herkuilla ja viineillä.

Yhtenä päivänä käytiin Valenciassa. Tien vieret oli täynnä appelsiinipuita, aluelta tuleekin suurin osa maan appelsiineista. Valcensia oli maineensa veroinen, kaunis kaupunki. Ei huono valinta matkakohteeksi. Syötiin tietysti paikallista kuuluisuutta paella valecieanaa.
Tyttärelle matkan kohokohta oli portaventuran huvipuisto. Siellä meni aika ihan tarkaan, paljon porukaa, jonoja laitteisiin. Ihan kiva paikka käydä lapsille ja lapsenmielisille

Ajeltiin pikkukylissä, nukuttiin pitkään, syötiin hyvin ja rentouduttiin. Mitä muuta voi lomalta toivoa. Alueella oli aika edullinen hintataso. paikallise puhuivat hyvin vähän jos ollenkaan englantia, parilla espanjan sanalla pärjäsi paremmin.

Vähän kateellisenakin seurailin espnjalaisten lomailijoiden tapaa olla pienten lasten kanssa. Itse en aikanaan olisi voinut kuvitella vauavan, pikkulapsen kanssa enää puolen yön aikaan ulkona kulkemassa. Paljon oli ihmisillä mukana koiria, pieniä ja hyvin tottelevia. Pari dalmistakin näin reissun aikana. Ikävä tuli välillä Pipsaa. Suomalaisiin ei törmätty kun pari kertaa, ei niinkään suomalaisten kansoittama alue, saksalaisia oli paljon ja titysti espanajlaisia lomailijoita.

Juhannusaattona tultiin kotiin. Nähtiin koneesta piniä tulipisteitä, kokkoja. Kotiin oli ihana palata. Koira oli vauhkona jälleennäkemisestä. Nyt ollaan taas monta kokemusta rikkaampina. Ihania muistoja tunnelmia voi vielä pitkään fiilstellä kuvia katsellen.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Hola!

Terveiset taalta auringosta. Paljon nahty ja koettu, barcelona, valencia nyt oltu taalla pensicolassa, huomenna port aventuraan. Terveiset kaikille, matkakaertomus kuvien kera tulee myohemmin.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Loma

Loma on alakanut kesäisissä tunnelmissa. Sääkin suosii, muutenkin olo on kuin euroopan omistajalla. Ei tarvitse vähään aikaan miettiä töihin lähtöä. Koululainen on päässyt vapauteen, saa nukkua pitkään ja uida joka päivä. Täytyy myöntää, että yksi syy töissä oloon lie juuri tuo palkallinen loma.

Aloitin aamun ihanasti, lahjaksi saatu kasvohoito oli tilattu paikalliseen kauneushoitolaan. Siinä parin tunnin uurastuksen jälkeen ilme kirkastui huomattavasti. Laitatin vielä kulmat ja ripset, kesälookki valmiina. Torin poikki kävellessä nappasin kotiin lounaaksi pasitettuja muikkuja. Olivat todella hyviä. Sainkin syödä ne ihan itse. Tytär mummin ja ukin luona, mies vielä viimeisä työhommia tekemässä. Pari meni kyllä karvaisen kaverin suuhun, niin anovana katsoi minun herkutteluja.

Kaksi matkalaukkua odottaa pakkaamista. Torstaina lähdetään, heti aamusta. Sitten on liki juhannus, kun palataan. Kaikille hyvää kesää ja voimia jatkaa kamppailua tulevia kesiä varten.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Hääpäivän kunniaksi!

Tänään on 13-vuotta siitä kun tämä tyttö asteli vihille. Olin varma etten mene naimisiin, enkä löydä koskaan sellaista miestä, jonka kanssa perustaisin perheen. Olin 30-vuotta, kun tavattiin ja aika monta kertaa pettynyt suhteisiin, pitkiinkin. Kun oikea osuu kohdalle, se on sitten menoa. Eikä ole tarvinnut kauppoja katua.  Monenlaista on matkan varrella tapahtunut, heikompi olisi jo lähtenyt läpsimään. Illalla on juotava kakkukahvit sen kunniaksi (ostin kaupasta valmiin, kun en kerkeä/jaksa/viitsi itse leipoa).

Mikä pitää liiton kasassa silloinkin, kun on todella vaikeita aikoja. Pelkkä toisesta pitäminen ei riitä. Kai se on sitä todellista sitoutumista. Koetinkiviä on ollut ennekin esim. kaksi taloa ollaan raennettu yhdessä. Siinä punnitaan hyvin suhteen venyvyys. Niitä aikoja en kaipaa takaisin, olivat niin raskaita. Pienet remontit ja puuhastelut on mukavia. Sekin voi olla mukavaa yhdessäoloa.

Vuosia sitten yritettin aloittaa yhteinen harrastus. Mentiin argentiinalaisen tangon kurssille. Siinä naisen pitäisi koko ajan hyvin tarkkaan seurata miehen jokaista liikettä, rintakehän suuntaa myöten. Tanssi oli vaikeaa ja olisi vaatinut paljon aikaa ja etenki hermoja. Käytiin myös pritanssikurssilla, fusku, jive, chacha ym tansseja. Jokseenkin olisi sujutnutkin, jos minä olisin täysin taas sisäistänyt sen, että tanssin maailmassa mies vie. Olin käynyt latinos tunneilla vuosia, eikä miehellä heti lanne vispannut niinkuin olisi pitänyt. Perherauhan vuoksi katsottiin parhaimmaksi lopettaa tämä harrastus heti alkuunsa. Jälkeenpäin ollaan naurettu sille monta kertaa. Minkäs teet kun on luonteeltaan enemmän emätä kun piika.

Ilokseni kohta on ikkunatkin pesty. Työ vaatii jonkun verran itsensä piiskaamista, ei kuulu lempipuuhiin. Tänä keväänä olen ihaillut rauhassa kesän tuloa. Iloinnut lintujen liverryksestä, luonnon vehreydestä. Pienistä hetkistä ilman stressiä. Nauranut maha kippurassa koiran ilolle. Saa pitkästä aikaa heitellä pihalelujaan, nukkua auringonpaisteessa, kaivella luita piiloon ja kohta pois. Tytär on ihan villinä loman tulosta. Hyvin on jaksanut koulussa viimeiset kokeet tsempata. Ainahan se on mielessä, loma.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Lisää silikonia?

Viime viikolla oli Kysin käynti. Plastiikkakirurgi paineli kainaloa eikä löytänyt mitään patin kasvuun viittavaa. Eli sen puolesta saa olla ihan rauhassa. Seuraillaan tilannetta, jos kasvua, sitten leikataan. lääkäri tutkaili opikelijan kanssa rintojen epäsuhtaa. Kainalon kieleke surkastunut sitten viime kesän, kun viimeksi olin leikkauksen lopputarkastuksessa. Kyseli haluanko vileä rinnan korjausleikkausta. Omia kudoksia ei käytettäisi vaan leikattaisi nyt oleva silikoni pois ja tilalle isompi. Jos mahdollista alemmaksi. En ollut innostunut asiasta, ainakaan nyt. Eikä sitä lääkäri ihmetellytkään.

Hyvin täällä potilaat hoidetaan loppuun asti. Olen jo tottunut tähän rintavarustukseen. Ajatus leikkauksesta ,toipuminen ja haavojen paraneminen, ei nyt . Tuskin se toisi elämään mitään lisäbonusta.Asia jätettiin hautumaan ja syksyllä palataan asiaan kuvin ja vastaanotoin.

Äitienpäiväkin vilahti. Parhaita asioita elämässä on ollut mahdollisuus tulla äidiksi. Monasti ihmettelen miten hyvä tyyppi tyttärestä on kasvanut. Niin hauska, valoisa lapsi. Enää en aikoihin ole murehtinut sitä, että ensimmäinen syöpäkerta vei mahdollisuuden toiseen lapseen. Näin on hyvä. Olsiko minusta ison perheen äidiksi ollutkaan?

Lasken viikkoja lomaan ja matkaan. Haaveilen kiireettömiästä, laiskoita aamuista. Hetkestä jolloin aurinko nousee, lokit kirkuu, suolainen merivesi tuoksuu. Paikka herää eloon, kävelen rannalla. Ilmassa vielä hetken yön viileys, edessä päiviä jolloin voi tehdä mitä huvittaa.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kevättä ilmassa

Lumetkin ovat saaneet kyytiä, vaikka luulin etteivät ne sula ikinä. Pihaa on innolla rapsutettu, monenlaista puuhaa tehty, valitettavan paljon tekemättäkin.  Mitäpä niistä stressiä ottamaan.
Zumbassa olen käynyt pari kertaa ja kivaa on ollut. Hiki on virranut noroina, kun ohjaaja meitä siellä hypyyttää. Hyvää tekee myös luille. ihmeen hyvin jaksaa, vaikka luulin olevani kunnoltani ihan romuna.

Kysiltäkin ovat muistaneet kirjeellä, jossa aika plast.kirran puolelle, leikkaavalle lääkärille. Soitin rintahoitajalle ja ihmettelin aikaa. Olin ymmärtänyt kontrollin olevan vasta syksymmällä. Lääkäri haluaa vielä itse tutkia sitä pattia aluetta. Onko tarvetta leikata sitä kohtaa pois, samalla kastoo tarvitseeko rinta vielä joitain muotokorjauksia. Itse en ole innokaana mihinkään operaatioon, etenkään kesää vasten. Aina se kouraisee, kun sinne on oltava yhteydessä. Kun niin haluasi olla jo pois niistä sairaalakuvioista.

Kohta tulee kuluneeksi vuosi, kun löysin patin rinnasta.  Juuri näin kevään kynnyksellä. Saman jumppaohjaajan jumpan jälkeen, kun olin suihkussa. Kävelin keittiöön missä mies oli ja laitoin hänen kätensä rinnalle. Äkkiä miehen katseesta hävisi ilo. Tunsi siinä vanhan vihollisen. Sillä hetkellä molemmat arvattiin mitä se on. kysyin, että vieläkö sinä jaksat tämän uudestaan. Mies kastoi ihmeissään, ja vastasi luvanneen myös vastamäessä.

Yhteen vuoteen mahtuu niin paljon. Tunteiden kirjo on laaja. Ihmettelen vieläkin miten kaikki tapahtui. Elämä on välillä ollut taistelua pimeydestä valoon. Pitämällä kynsin hampain kiinni elämän pinnasta. uskomalla siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi.  Elämällä on vielä paljon tarjottavaa minulle, vaikka se vuosi sitten ei sitlä tutunutkaan.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Berliini


Berliinin matka meni hyvin, ainut miinus oli juuri silloin valinnut matalapaine. Säätä ei voi itse valita, joten siihen oltiin varustauduttu riittävällä vaatetuksella ja sateensuojilla. Tuli kierrettyä mitä oltiin suunniteltu, paljon jäi näkemättä mahdolliseen seuraavaan kertaan. Pitkästä aikaa kahdestaan matkustaminen oli mukavaa.

Hotelli sijaitsi Alexsanderplazin lähellä, josta oli helppo suunistaa kohteisiin. Tuli kierrettyä lähellä sijaitsevaa museosaarta. Itse rakennukset olivat vaikuttavia, näyttelyistä puhumattakaan. Etenkin Egyptin varhaishistorian museo oli mielenkiintoinen. Aluella on myös valtavan iso tuomiokirkko ja korkea tv-torni, jonne näytti ihmiset jonottavan.


Toisena päivänä kerrettiin alueita missä oli jäljellä muuria, rajanylityspaikkaa, Hitlerin aikasia merkittäviä rakennuksia. Raunioiden lähelle oli oli suuressa rakennuksessa näyttely, joka kertoo valokuvin ja tekstein Gestapon julmuuksista. Vaikka kuinka on lukenut Hitlerin hirmutöistä, silti se tuntuu mahdottomalta käsittää, miten se on ollut mahdollista. Monien kohteiden ja suuren kauniin puiston jälkeen saavuimme Brandenburgin portille. Kuvat ei anna oikeutta kuinka iso ja hieno se on. Lähisöllä on Holokaustin muistomerkki, joka vetää kyllä hiljaiseksi. Ihmeteltiin myös yliopiston aukiolla olevaa muistomerkkiä, jossa poltettiin väärät ajatukset savuna ilmaan. Miten jonkun sairaan ihmisen ideologialla saadaan aivopestyä sellainen määrä ihmisiä. Sen varjolla voidaan tehdä sellaisia hirmutekoja.



Seuraavaksi oli pakko löytää vähän kevennystä päivään ja etsittiin Berliinin vanhin olutravintola. Vuonna 1621 peustettu ravintola, jossa itse Napeoleonkin on istunut lämmitetyllä istuimella. Siellä oli juomien lisäksi tarjolla valtavia annoksia sianpotkaa, lihapullia. Me tyydyttiin vain olueeseen ja kuivaan valkoviiniin.



Matka oli antoisa ja muutamassa päivässä sai täyden irtioton arjesta. Kotona huomasi miten kevät oli edistynyt, lumet saaneet kyytiä. Tytär oli vain vähän pahoillaan, kun ei päässyt mukaan. Sanoi, että kyllä hänkin olisi halunnut nähdä Egyptiläisen museon suurimman aarteen (v.1351-1334 e.k) olevan Nefertitin pään ja hisotiallisesti merkittävät paikat. Seuraavat reissut taitavat sitten ollakin ihan koko porukalla.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

BB

Ei, en todellakaan ole pyrkimässä seuraavaksi BB-taloon. Koko ohjelma on jostain ihan syvältä..
Yhtenä päivänä miehelle ehdottelin, että voitaisiin vko.lla 15, jolloin meillä on lomaa yhtäaikaa vaikka vaihtaa vessa kaakeleita. Mies ei innostunut asiasta, ymmärrän kyllä niin rankan alkuvuoden jälkeen. Töitä on paiskinut ukko-rukka enemmän kuin laki sallii. Mietittiin sitten mitä tehtäsiin ja katselttiin löytyykö halpoja lentoja jonnekin. Vielä varmistus, että mummo voi tulla tytärtä ja koiraa hoitamaan pariksi päiväksi. Kohta olikin jo lennot ja hotelli Berliiniin varattu. ihan mahtavaa kahdestaan päästä jonnekin.

Toinen B on alkukesän pitemmän suunnitelman matka, jolloin lennetään ensin Barcelonaan, jossa ollan kaksi yötä. Siitä sitten junalla kahdeksi viikoksi Valencian alueelle Penascolaan. Mukavaa on tiedossa ja se kyllä ollaan ansaittukin.

Aika  on rientänyt nopeasti , kohta on tosiaankin jo kevät. Ainakin toivon niin, on täällä valtavat lumikinokset vielä. Elämä on sujahtanut takaisin entisiin uomiinsa. Kuntokin kohentunut paljon. Mieli on virkeä. Ilmottauduin kevätzumbaan, viime syksynä ei voinut mihinkään ryhmään mennä. Oli zumbaa ihan omasta takaa. Tuntuu jännältä mennä, kun on sama sali ja ohjaaja, joka viime keväänä. Silloin toukokuussa patin rinnasta löysin.  Tuntuu, kun siitä olisi hirmu pitkä aika. Kyllä yhteen vuoteen mahtuu paljon tunteita ja tapahtumia.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Kohtaamisia

Viime maanantaina 12 toisilleen vierasta naista kohtasi toisensa ja sairautensa. Kurssin loputtua perjantaina kaikilla 12 oli nimet, tarinat, kohtalot, jotka koskettavat vielä pitkään. Aivan mahtavia naisia ympäri Suomea. Huonekaveriksi sain ihanan ihmisen, meillä riitti juttua huoneessa vielä yömyöhäänkin.

Ohjelmaan sisältyi kaksi syöpätauteihin erikoistuvaa lääkärin luentoa, psykologin, fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin, sosiaalityöntekijän, pari-ja seksuaaliterapeutin luennot tai keskustelutilaisuudet paremminkin. Väliin parit allasjumpat, liikuntatuokiot, haastattelut, monet pienryhmäkeskustelut, aamiainen, lounas, päivällinen seisovasta pöydästä.  Päivät menivät nopeasti, illalla sai vielä nauttia paikan sauna-ja allasosastoista, paikan iltaviihdetarjonnasta (jos olisi jaksanut).  Kurssin vetäjät ja luennostijat olivat ammattitaitoisia ja mukavia.

Menin kurssille avoimin mielin, ilman suojauksia. Sain paljon eväitä kohdata erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä. Kerrankin sai puhua ja purkaa tuntojaan ilman että tarvitsi ajatella toisten kestämistä. Ammatti-ihmisten tuella ja etenkin toistemme vertaistuella oli helppo puhua kipeimmätkin asiat. Oli itkua, mutta myös paljon naurua. Oli ihmeellistä miten aivan heti toisilleen tuntemattomat ihmiset avautuivat kipeimmistäkin tunnoistaan. Tarinat koskettivat, ne viipyvät mielessä vielä pitkään.

Varmasti jokainen sai kurssista apua käsitellä tätä sairautta. Monen kohdalta näki miten ihminen voi vapautua, kun saa purettua pahaa pois. Itse tuntuu, että olen tullut todellakin johonkin käännekohtaan, ikäänkuin rotkon reunalle. Sinne syvälle olen saanut heittää paljon pahaa ja pelottavaa. Saanut tilalle voimaa, henkistä jaksamista siirtyä rotkon reunalta turvallisemalle maaperälle. Perjantaina olo oli kevyt, samalla väsynyt. Oli niin paljon anatanut ja saanut. Lähtiessä tuntui ilo sieluun saakka, pitkästä aikaa näki vain värit, lämmön ja kirkkauden. Toki niitä suvantoviheita elämässä tulee, pelkoja sairauteen liittyen, epätoivon hetkiä. Turhaa katkeruutta ja itseni syyllistämistä en enää tunne. Jos välillä alkaa usko itseensä mennä, kaivan kortin johon jokainen kirjoitti jokaisesta jonkun positiivisen asian. Jos 11 muuta näkevät minut niin positiivisessa valossa ja yksi (minä) en. Silloin enemmistö voittakoon.

Näin lopuksi voin vain todeta, että jos vain jollain on mahdollisuus mennä tälläiselle kursille, kannataa mennä. Intensiivisellä käsittelyllä, vertaistuella saa itsellen paljon eväitä matkan varrelle. Eikä voi väheksyä notkuvia seisovia pöytiä. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli vähän liiankin riittävästi. Kotiin oli ihana palata, ikävä oli perhettä. Myös sitä ihan omaa yksinäistä aikaa, jota kaipaa etenkin noin tiiviin yhteiselon jälkeen. Mikäs oli kotiin palatessa, kun anoppi oli tyttären kanssa viikolla leiponut pullat ja karjalanpiirakat. Koti oli siisti, kaikilla hyvä mieli siitä, että Äiti on tullut kotiin.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Mainiota maaliskuuta!

Eilen syöpäpolilta soitti se lääkäri, kuka oli tämän kainalopatin syöväksi todennut. Aloitti puhelun, että niistä tuloksista... sydän muljahti kurkkuun, oliko näytteissä taas uutta tulosta. Ei kuitenkaan, halusi vaan jutella jatkokontrolleista ja muutenkin. Kerroin oleeni ihan sokkitilassa hänen soittonsa jälkeen ja ihmettelin miten ohutneulanäytteestä voi heti noin varmaa sanoa. Lääkäri kertoi patin olleen niin tyypillinen uusima, kova ja sijainniltaankin. Ohutneula näytteessä papa 4, on yleensä poikkeuksetta syöpää.  Minulla vastaus oli 4, koska kainalo on sädehoidettu ja siinä on arpi. Lääkäri sanoi, että pakkohan ne tuollaiset epäilyttävät patit on huomioida, muuten voivat lähteä leviämään vaikka minne. Kyllähän minä sen ymmärsin, mutta kun sitä vaan niin paljon säikähtää. Kovasti kehoitti ottamaan heti yhteyttä jos tulee vastaavaa. Yritti minun puhetulvan väliin sanoa, että kyllä se elämä jatkuu, ei kannata tätä jäädä miettimään. Sanoin, että nythän se elämä vasta alkaakin kun tästä säikähdyksestä olen toipunut.

Oli ihan mukava, kun lääkäri vieä soitti, vaikka olin jo tulokset saanut viimeviikolla. Oli ihmeen ystävällinen ja jutteli pitkän tovin. Varmaan rintahoitaja oli laittanut viestiä menmään eteenpäin. Nyt siis loppukesällä kontrollit kirran puolella. sitä ennen kuvaukset, ultra. mahdollisesti jotain korjausta tai leikataan arven kohtaa. Vuosi siitä syöpäpolille. Sitä rataa viisi vuotta.

Minulta kysyttiin tuossa yhtenä päivänä, miten sitä voi elää jatkuvassa pelossa. Jäin miettimään, että en ainakaan nyt missään pelossa elä. Enkä halua koko episodia enää muistella. Toki silloin pelkäsin enmmän kuin koskaan ennen. Nyt olen mieleltäni eheämpi kun aikoihin. Elämässä on asioita mihin ei vain voi vaikuttaa, asioita tapahtuu. Katkeruutta en halua mielessäni kantaa. Yritän rakentaa elämää niin, että se on nyt, juuri tänä päivänä.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Mustaa valkoisella

23.2.2011 Rintameeting

46-vuotias nainen, jolle v. 2001 oikean rinnan laajan osa poisto, LD-rekonstrktio duktaalisen T1N1-asteisen rintasyövän vuoksi, johon littynyt DCIS. Ollut gradus 2-tauti, reseptori positiivinen, HER2 positiivinen , saanut FINHER-tutkimuksen mukasiet hoidot+ sädehoidon. 
v.2010 oikean rinnan mediaaliosiin residiivi, joka vuoksi rinta pistettu, rekonstruoitu proteesilla, kieleke jätetty vielä paikoileen.

Nyt kainalosta löytynyt patti, joka vuoksi onkologian poliklinikalla otettu muutoksesta ohutneulanäyte. On PAPA luokka 4.

päädytään vielä tekemään ultratutkimus ja ottamaan paksuneulanäytteet em. muutoksesta, joka jälkeen arvoidaan potilas rintameetingissä

02.03.2011 Rintameeting

Katso yllä oleva teksti. Ultraääniohjatusti otettu paksuneulanäytteet kyseisestä pienestä 4,6 mm kokoisesta pesäkkeestä. Muutos hävinnyt biopsioiden yhteydessä, koilattu paikka. Patologin mukaan muutos edustaa lähinnä arpea, ei herätä maligniepäilyä. Tilanteesta vielä kliininen arvio, mikäli jostain syystä muutos edelleen palpoituu, voi sen halutessa poistaa. Sinänsä ultraääni- ja biopsialöydökset eivät sitä edellytä. Tilanteen kontrollia ehdotetaan ultraäänellä noin puolen vuoden kuluttua, jonka voi yhdistää potilaalle suunniteltuun rintarekonstruktion jälkeiseen kontrolliin. Rintarekonstruktiokontrollia voi lykätä hieman kesäkuuta syksymmälle, jolloin tämä muutoksin tulee varmistettua.

Eilen tuli jo postissa Kysiltä kirje. Vaikka asiat oli puhelimessa kerrottu, on ihana lukea se paperista. Että se on totta, saan elää ainakin nyt ilman pelkoa. Nyt on aikoihin niin voimakas tunne, että olen todella elossa, elämä tuntuu hyvältä.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Pelastus!

Moni on kuullut sanottavan, että ihmiselle ei anneta enempää taakkaa kun jaksaa kantaa. Enkä minä tätä taakkaa olisi nyt jaksanutkaan kantaa. En voi vieläkään uskoa, että puhelinsoitto voi muuttaa taas koko elämän toiseen suuntaan.

Viimeiset yöt ovat menneet horteessa, aamuyöt valvoessa. Ahdistus silloin on ollut jo vuoren kokoinen. Välillä olen jo epäillyt minulla olevan sydänoireita. Olo on ollut niin raskas, kaikainpuolinen sietämätön olo. Mainittakoon tässä nyt, että viime maanantiana lääkäri soitti varmana tietona ohutneulanäytteen tulokset, jotka viittasivat syöpään. keskiviikkona sitten rintahoitaja käski paksuneulanäytteeseen ja ultraan. Sanoi ettei ne näytteen olleet riittävät. Ainahan sitä lääkäriä uskoo ja pahinta vaihtoehtoa.

Odotin kauhunsekaisin tuntein tänään soittoa. Puhelin soi ja iloinen anne-hoitaja sanoo uutisten olevan hyviä. Näytteissä EI ole syöpään viittaavaa. Polvet pettivät alata ja purskahdin itkuun. Piti monta kertaa varmistaa, että olin ymmärtänyt oikein. Syöpä ei siis ollut uusinut, minä saan taas elämäni takasin. Epäilivät sen olevan arpikudosta. Seuraillaan ja kohta on aika leikaavalle lääkärille vielä kuvien kera. Siitä toivuttuani ihmettelin syöpälääkärin tulkintaa ja soittoa niin varmana tietona. Lääkärikäynnistä on melkein kolme viikkoa aikaa. Se aika on ollut yhtä helvettiä.

Olen iloinnut hyvistä tiedoista. On itketty ja naurettu puhelimessa. Siskon kanssa on moneen kertaan jo kerrattu asiaa. Hänelle piti asia toistaa monta kertaa ennekuin se meni perille. Asia on aiheuttanut minulle läheisille aivan kohtuuttomasti huolta ja pelkoa. Pitäisi tutkia asiat kunnolla eenkuin niistä tehdään varmoja tulkintoja. Oli miten oli täällä Savossa on yksi keski-ikäinen nainen, joka on Onnellinen. Lainaan Kitsua; syöpä ei ole lahja ELÄMÄ on.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Viikonloppu meni

Loppujen lopuksi viikonloppu meni yllättävän hyvin. Joinain hetkinä pystyin unohtamaan pahat asiat. Suurimmaksi osaksi tietysti päässä vain pyörii ensi viikko ja milloin tulokset tulevat. Miltähän tuntuisi elää ilman pelkoa, jos elämä olisi kevyttä. Sain jo elää niin monta vuotta siinä uskossa että tämä sairaus on minun osalta ohi. Se varmuus tuskin enää palaa.

Yritän silti löytää joka päivä onnen ja ilon tunteita. Katkeruutta en halua mielessäni lietsoa. Mitä se hyödyttäisi, veisi vaan viimeisetkin voimat. Ja kenelle tai mille sitä olisi katkera; elämälle, jumalille, toisille terveille ihmiseille?  Sanotaan, että kaikella on joku tarkoitus. Mikä on tämän tarkoitus tai opetus. Onko se sitä, että nöyrtyisi tai ymmärtäisi jotain paremmin? Vai onko kaikki vain pelkkää sattumaa, tai kenties kohtalo? On niin paljon kysymyksiä, mutta ei mihinkään vastausta.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Taas odotetaan

Niinhän siinä kävi, että täyttä varmuutta näytteestä ei saatu. Huomenna kuviin ja ultrassa uusi kunnollinen paksuneulanäyte. Taas sitten odotellaan vastauksia. Aika tuntuu pitkältä, yöt vielä pitemmiltä. Aamuyön tunnit  hyvinkin pimeiltä. Ahdistus tahtoo vallata mielen, vaikka toivoa haluaisi pitää yllä. Mitään ei oikein osaa tehdä, vaikka olisi nyt loma ja aikaa touhuta kaikenlaista.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Veri on vettä sakeampaa

Viikonloppu vilahti nopeasti ja erittäin mukavasti. Ei murehdittu tulevia ei kaiveltu menneitä. Pidettiin vaan hauskaa ihan siinä hetkessä. Lauantaina meitä olikin koko porukka koolla (siskon toinen poika oli sählypelissä Lappeenrannassa) . Alkupalojen jälkeen käytiinkin ravintolassa syömässä ja iltaa jatkettiin juustojen merkeissä. Illan kruunasi hyvin onnistunut tiramisu. Viinit myötäili Italian makuja. Kaikki olivat iloisella mielellä, pelattiin, pidettiin tietovisaa (josta oli palkintona kaikille ruoka paikallisessa ruokaravintolassa), laulettiin.

Siskon miehellä oli onneksi kamera mukana, että saatiin ikuistettua tämä iloinen porukka ja sain vielä kaikilta luvan tämän julkaisemiseen.

Hyvää viikon alkua kaikille! Minulla on lomaviikko ja ajattelin ottaa levon ja ulkoilun kannalta (jos ei ole kauhea pakkanen)

maanantai 14. helmikuuta 2011

Hyvää Ystävänpäivää!

Laitan tähän kuvan rakkaistani. Samalla toivottelen kaikille mukavaa päivää niin ystävyyden merkeissä kuin muutenkin. Vaikka välillä mielessä vilahtaa pelko, suurimmaksi osaksi ihan normaalisti mennään eteenpäin. Hauskaa meillä tytöillä ainakin on, kuten kuvasta näkyy :)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Peloista pahin

Tämän päivän piti olla ihan tavallinen perjantai. Kuulas pakkasaamu, joka päivällä kääntyi auringon paisteeksi. Olin jo seitsemän jäkeen menossa Kysille kontrolliin. Ajaessa mietin mistä juttelisin. Aulassa meitä ei ollut montaakaan odottamassa, tavallisesti aina on niin täyttä. Olin pettynyt kun minulla olikin aika mieslääkärille. Olin siinä uskossa, että minut ottaa vastaan mukava tiina-lääkäri, kuka hoiti minua sytopuolella. Ei sillä, että minulla olisi mitään mieslääkäreitä vastaan, vaan kokoemukset ko lääkäristä vuosien takaa evät olleet kovin mairittelevia.

Vastaanotto alkoi tyypilliseen tapaan muminalla ja papereiden selaamisella, tieokoneruudun tuijotuksella. Oli puhetta Femar-lääkkeestä, sivuvaikutuksista, jotka ovat juuri nivel-ja luustkipuja. Sitten kuunneltiin keuhkot ja tutkittiin rinnat ja kainalot. Sitten lääkäri havahtui ja kääntyi kunnolla minuun. Mikä tämä on, onko tämä nappula keskellä kainaloa ollut kauan. Kyllä siihen oli minunkin käsi eksynyt tammikuun aikana, vaan ajattelin asiasta mainita kun oli tämä kontollikin heti tulossa. Se on kova ja siitähän täytyy ottaa näyte, eikö niin. Lääkäri yritti jotenkin kai keventää...
Mitä hel....ä, ei tämä voi olla totta. Yhtä-äkkiä leijuin itseni ulkopuolelle ja seuraan tapahtumaa, jota ei pitänyt enää ikinä tulla. Lääkäri hyvin touhukkaana hälyttää hoitajan paikalle. Haalii tavarat vierelleen, puhdistaa monta kertaa kainalokuoppaa ja pitkällä piikillä pistää kerran jos toisenkin. Sattuu kovasti, hoitaja yrittää vieressä ketoa lääkärille, että potilasta sattuu kovasti. Näytteen riittävyydestä ei ole varmuutta. Minä saan sanottua, että eihän se nyt voi näin nopeasti uusia tai olla mitään vakavaa. Tämäpä lääkäri sanoo sen hyvinkin voivan olla uusinut. Saan puseron päälle ja polikortin käteen. Lääkäri ei edes katso , kun mumisee hoitajan antavan ajan. Istun taas vastaanottoaulassa, hoitaja antaa ajan , milloin lääkäri soittaa näytteen vastauksen tai mahdollisesti uusintanäytteen ottamisesta. Katsotaan sitten jatkot kun selviää. Minä kävelen parkkihalliin autoon ja laitan miehelle viestin.

Tällä hetkellä en oikein osaa ajatella mitään. Voihan se olla muutakin kun uusimaa, mutta minun tapauksessa todennäköisesti ei. Vastaukseen on aikaa liki kaksi viikkoa, ainakin polikortissa niin lukee. Nyt on vastassa päiviä vain siihen hetkeen, kun lääkäri soittaa. Entä jos, niin mitä sitten?

lauantai 5. helmikuuta 2011

alkoholista tulee hyvä olo ja asiat tuntuvat luistavan

Pellonpää vainaan kuolemattomat sanat Kaurisnmäen elokuvasta Arvottomat, kun kysyttiin miksi juo. Eilen tuli maistettua vuoden ensimmäiset viinilasit ja siiderit. Itse en otsaketta allakirjoita, minulle tuli parin lasin jälkeen vaan outo , typertynyt olo. Asiast eivät päässäni alkaneet luistaa sen paremmin, eikä se hyvä olokaan ole kuin hetken harhaa. Eli pariin lasiin jäi ja sitten jo sänky kutsui houkuttelevasti. Liekkö olisi tullut mitään otettuakaan, mutta mies oli perjantaina kotona  ja oli siivonnut, tehnyt lumityöt , käynyt kaupassa. Touhusi hyvää iltapalaa, oli ostanut hyvää italialaista punaviiniä.(oikeasti olen punaviinin ystävä). Pitihän sitä sitten vähän maistaa. Osaakohan olla tarpeeksi kiitollinen siitä, että onni on tässä miesasiassa asiassa ollut myönteinen.

Nyt äsken tein koevedoksen tiramisusta. Tämä jumalainen kekseistä, mascarpone juustosta ym tehty jälkiruoka on ihana. Harjoittelin sitä, että se onnistuu kahden viikon päästä, kun rakkaat sikkot perheineen tulee meille viikonloppua viettämään.Mies hoputtaa selän takan, että pitää joutua Kuopioon asioille, joten jatkan tätä vielä myöhemmin.

Ensi maanantain Kysin aika siirtyi perjantaille. Nyt taas vointi on ollut parempaa kaikin puolin. Nivel-ja luusto kivut vähemmällä, onkohan sillä osuutta, kun olen lisännyt Kalsiposin määrää. Olen yrittänyt opetella ottamaan rennommin ja onnistunutkin siinä. Henkinen olotila on taas parempi. On se ihme mitä vuoristorataa sitä päässä käy, eikä sille mitään voi. Kyllä se elämä menee eteenpäin taas pienin askelin.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ei se ihan mennytkään niin....

Alkuvuoden intopiikki alkaa hiipua. Välillä iske epätoivo jaksamisesta. Pakko tunnustaa, että taisin lähteä vähän soitellen sotaan. Arkielämä väsyttää todellakin. Saikulla oli niin helppo välillä huilailla ja tehdä kotonakin hommia pikkuhiljaa. Nyt aikaa ei niin paljon jää lepäämiseen, kun olisi tarvetta. Tuntuu, kun kaikki voima olisi käsistä ja jaloista hävinnyt. Nivel- ja luustokivut vaivaavat. Kynsiin on tullut samanlaisia muutoksia, kun silloin Taxoteren aikoihin. Iho ja hiukset ovat rutikuivat. Tämä lääkitys selvästi alkaa tehdä tekojaan. Oireina mainitaan juuri väsymys, nivel-ja luusokivut, mielialan lasku ym kivaa. Taitaa olla niin ettei sitä todellakaan toivu entiseen kuntoon enää ikinä. Onneksi on lääkäri heti ensikuun alussa.

Ulkopuolelle ei halua näyttää omaa oloaan, sitä vaan menee eteenpäin. Onhan sitä tietysti hyviäkin hetkiä ja tarmokas tekemään kaikkea. Mutta toisaalta ei huvittaisi mitään, ainakaan mitään ylimääräistä. Oikeastaan nyt alkaa pikkuhiljaa vasta tajuta mitä on tapahtunut. Että eläppä taas tämän kanssa. Suuri lohtu on, että pääsen viikolla 11 sille Pohjois-Savon syöpäyhdistyksen ja kelan järjestämälle sopeutumiskurssille. Onneksi hain sinne, tulee kyllä tarpeeseen. Siellä tulee käsiteltyä asiaa monesta kulmasta. Eikä pidä vähätellä viikkoa täysihoidossa ja kuuleehan siellä taas monta tarinaa elämästä.

 Eikä tässä olisi kun pari viikkoa lomaan, mutta saahan sitä sairaslomaa jos ei oikeasti jaksa. Välillä hirvittää , kun mies on monta yötä poissa, kaikki työt kotona jää minulle. Tälläisinä talvina on taas tullut mieleen, että asumismuotoa voisi muuttaa. Mekin kolme ihmistä ja koira voitais asua muuallakin kun omakotitalossa. Loppuun asti asiaa ei ikinä voi keskustella. Tämä talo ei ole vain talo, vaan se on meidän Koti. Niin rakas paikka, ettei siitä voi luopua.

Että semmoista. Tiedänhän minä että toipumiseen menee aikaa ja henkinen puoli tulee kuntoon pikkuhiljaa , jos koskaan. Onneksi päivä on alkanut pidentyä ja aurinkokin välillä näyttäytyy.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Eteenpäin, vaikka välillä nenälleen kaatuen

Lunta on muitanut sataa, joten töitä on riittänyt illakin pihassa. Onneksi mies on ollut maisemissa.
Päivät menevät nopeasti, ei tarvitse miettiä mitä tekisi. Arki on rullannut kivasti, vaikka välillä meinaa väsy todellakin iskeä. Eipähän noista hoidoista kovin kauan ole, taitaa nuo lääkkeetkin väsyttää.

Jotenkin tuntuu, että tämä blogin pitäminen on vähän turhaa hommaa, ainakaan kovin usein. Se on selvästi tervehtymisen merkki. Ei tarvitse koko ajan aiheen ympärillä pyöriä. Mukava on kyllä seurata muiden kuulumisia. Vaikka en ole livenä muita blogin pitäjiä tavannutkaan (harmi), on heistä tullut hyvin tärkeitä tukijoita. Monta kertaa on suosta noustu juuri vertaistuen avulla. Epätoivon hetkinä, heikkona ja pelokkaana on avannut koneen ja lukenut kannustavia komenntteja. Jaksanut sitten taas nousta ylös.
Blogista on ollut myös se hyöty, että töihin on ollut helppo palata. Moni on seurannut sitä, joten minun kohdalla avoimuus on helpottanut elämää.

Elämä tuntuu nyt ihan hyvältä, valoisalta. Välillä on niitä huonoja päiviä, jolloin pelko iskee. Luin juuri yhdestä naisesta, melkein minun ikäinen, jolla oli rintasyöpä ollut kolme kertaa.  Yritän olla murehtimatta liikaa, nauttia elämästä. Ei sairastumiset minusta mitään pyhimystä tehnyt, ihan samalla tavalla valittaa. Kotona tulee välillä räjähdettyä, siitä ettei tämä ole mitään viiden tähden hotelli, jossa asiat vaan tapahtuu itsestään. Hyvin suurpiirteistä ei minusta tullut, vaikka toivoin niin.

Nyt ei auta kun laittaa ulkovaatteet niskaan ja lähteä lenkille. (P jo hemona jaloissa pyörii)

tiistai 11. tammikuuta 2011

Laskeutuminen arkeen

Arkeen on palattu, ei ole äiti enää kolulaisa vastassa ja kouluun laittamassa. Vaikka on jo iso tyttö, nautti selvästi äidin höösäämisestä. Arki on muuttunut kovasti. Ilta vierähtää pikaisesti, kun lumitöiden (etenkin jos mies ei ole kotona), uunin lämmityksen, ruua laiton, koiran lenkityksen tiimolta. Vielä tyttären harrastuksiin kuskaamista ym. puuhaa. Olen illalla ollut yleensä ihan rätti poikki. Välillä on pitänyt oikasta sohvalle heti kohta töiden jälkeen. Yhtenäkin iltana nukuin kaksi tuntia tietämättä mistään mitään. No, hyvä puoli on se, ettei tarvitse veikkailla saako yöllä unta vai ei. Rytmiin aika äkkiä pääsee, etenkin aamuhetätyksiin. Olen aina tykännyt herätä aikaisin. Ainut meidän perheessä. Tytär ja mies hyvin aamu-unisia, koirakin työntää vaan nokkaa pehkuihin, kun yrittää aamusta ulos houkutella. Tosin on pitänyt opetella menemään aikaisemmin nukkumaan. Ajalla kun ei ollut pitkään aikaan ollut niin tarkaa väliä.

Työpaikalla moni on ihmetellyt, miten olen näinkin nopeasti tullut takaisin. Mitäs minä enää kotona makaamaan, tavallaan terve ihminen. Hoidoista olen toipunut jo mielestäni hyvin. Ajatuksetkin ovat muualla, kun sairastetussa sairaudessa. Omalta kohdalta pidän itseäni taas tämän erän voittajana. En nyt ainakaan murehdi tulevia. Olen onnellinen siitä, jos tänään kaikki on hyvin. Se riittää minulle, en osaa tähytä vuosien päähän. Pelosta olen päässyt pois ja saanut taas voima elää normaalia arkea.

Nivelet ja luustokipu ajoittain vaivaa. Aamusta tahtoo olla aika jäykkä olo, korjaantuu onneksi päivän mittaan. Muuten lääkkeet ei juurikaan vaivaa, eikä kaikkeen viitsi kiinnittää huomioita. Yöllä tahtoo tulla hiki, muuten ei hikoilu tai kuumat aallot vaivaa. Kahvin juonnin vähentäminen on auttanut oloa. Olen opetellut juomaan teetä, mitä en ikimaailmassa olisi kuvitellut juovani. Meillä on ollut miehen kanssa aina tapana juoda iltakahvit, vaikuttaahan se jollain tavalla yöhön. Nyt siis eri teelaatuja on tullut testattua. Muutenkin alkuvuosi menee hyvin terveellisissä merkeissä. Mies on niin paljon töissä, ettei ylimääräisiin menoihin ole enää voimia, kunhan jaksaa töissä ja kotona.

Tämä kertokoon siitä, miten sairauden kanssa on päässyt sinuksi.
Mies oli jokin aika sitten sairaslomalla selkävaivojen takia (oikeasti tosi pahojen). Oli maannut jo monta päivää sohvalla ja kehotin tekemään jotain pientä hommaa. Mies sanoi ettei voi tehdä kun on niin sairas (ja vielä sairaslomallakin). Sanoin siihen, että minäpä olen vielä sairaampi kun olen kaksi kertaa syövänkin sairastanut. Tytär katsoi vähän ihmeissään, kun me vaan naurettiin. :D

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Hei hulinaa!

Joulu on vietetty ja vuosi vaihtunut. Menoa on riittänyt ja nyt on aika palata todellisuuteen. Eli huomenna alkaa työt. Puoli vuotta hujahti jonnekin. Alussa sairasloman pituus hirvitti, miten aika menee. Nyt tuntuu, että aika on mennyt nopeasti. Varsinkin joulukuu hujahti, kun alkoi olla jo terveen kirjoissa.

Pyhinä on ollut ihan nähdä sukulaisia ja viettää aikaa porukalla. Joulun alla kävin parturissa ; minulle loihditiin hyvin lyhyt malli ja entinen väri. En todellakaan halunnut mitään mikä muistuttaa perukin väristä.

Nyt lyö pää ihan tyhjää, vähän jännittää miten jaksaa, miten intoa riittää. Miltä tuntuu taas entinen arki. Fyysinen kunto ei minua huoleta, henkinen kylläkin. Se laahaa aina jälkijunassa. En tiedä pitäsikö jatkaa näiden syöpäasioiden vellomista vai yrtittää unohtaa tämä pätkä elämästä. No, eihän sitä oikeasti unohda, mutta onneksi se jää taustalle.

Kaikille mahdollisimman hyvää alkanutta vuotta. Yritetään vaan rämpiä jotenkin eteenpäin!