sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Risasia

Onneksi on lapsen nielurisaleikkaus takanapäin ja alkaa toivonmukaan nopea toipuminen.
Perjantain leikkaus jännitti meitä kaikkia. Piti olla ennen puoltapäivää ravinnotta päiväkirurgisella. Siellä me kaikki kolme odotelttin , tytär jo hyvinkin kalpeana ja peloissaan. Asioita oltiin käyty ennakkoon monta kertaa läpi, mutta kuka nyt leikaukseen haluaisi ja kivut sen kaupan päälle. :(

Lääkäri hyvin tarkkaan vielä tutki ja selitti operaatiota. Ei kaunistellut jälkikäteen tulevia kipuja ja muita rajoitteita. Onneksi annettiin esilääkitys, joka vaikuttikin niin hyvin, että tytär vietiin hysteerisesti nauraen, kahta puolta kanntellen leikkuriin. Siinä välillä miehen kanssa nopesti porukoilla syömässä ja koiran tikkien postoaiika oli myös. Sitten nopeasti takasin odottamaan heräämöön pääsyä. Operaatio oli nopea, vain reilu puoli tuntia, vähän unta siihen päälle. Herääminen oli karua, kova kipu, krkku turvoksissa, huono olo. Tuli ihan keinoton olo, kun toinen itki niin lohduttomasti. Onneksi kivunlievitys oli tehokast, iv.sti kipulääkettä auttaa nopeasti. Itkukin siitä lakkasi ja kohta vähän jäävettä ja mehujää menikin. Illansuussa siirto lasten ja nuorten operatiivselle osastolla. Onneksi on vakiokäytäntö lapsilla yön yli osastolla. Siellä sitten alkoi oksentaminen. Nukutuksessa suolisto menee vähäksi aikaa nukuksiin ja nielusta leikkauksen aikana vuotanut verta vatsalaukkuun. Verihyhmäistä oksennusta siinä sitten illan aikana tuli moneen kertaan. Sairaalaan yöksi jäämisestä oltiin keskustelu jo kotona, tytär sanoi yön yksin siellä pärjäävän. Sinne sitten jäikin makamaan isoon sairaalasänkyyn, "ihana" keltainen pyjama päällä. Sägyn päässä oli oma telkkari ja sai valita pitkästä liststa mileistä katsottavaa.

Yö oli mennyt hyvin. Oli reippasti soittanut kelloa, kun vessaan piti päästä, ettei tippatelineen kanssa kaadu. Minä en osannut nukkua yöllä, odotin vain aamua. Ennen kahdeksaa jo soiteltiin , oli  velliä syönyt, eikä enää oksettanut. Lääkäri antoi luvan kotiin, hyvät kipulääkkeet oli kirjoittanut. Panacod poretabletteja ja Ketorin 50 mg. Osastollakin annettin suun kautta ennen päiväruokaa 1g panadol ja 600 mg Buranaa eli ihan aikuisen annokset. Ensi viikko oltava kotona ja seuraavalla viikolla voi mennä kouluun, mutta ei osallistua liikuntaan.

 Minäkin olin ihan poikki, kun päästiin kotiin. Oli nukkutava vähän aikaa. Potilas välillä kommuniko ikirjoittamalla, kun puhuminen satuu kurkkuun kovasti. Onneksi mannavelli, jäätelö jugurtti edes on mennyt ja lääkkeet saaatu menemään. Perusterve 11-vuotias, kun ei ole tottunut lääkkeitä ottamaan ja makaamaan. Nyt saa katsella videoita ja olla koneella miten haluaa. Onneksi ensimmäinen yö meni hyvin.

Todettava taas miten hyvä hoito on Kysillä. Kaikesta huolehdittiin, lapsi tunsi olonssa turvalliseksi. Eipä ole viimepäivinä tullut omat sairastelut mieleen. Onneksi nyt on hyvä jakso meneillään, saa hoidella terveeksi tätä ainokaista aarretta.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Eteenpäin mars!

Oli ihana herätä aamulla, kun ei ensimmäisenä kuvotus ja heikotus hyökkää päälle. Yöllä tulee herättyä ja valvottuakin. Janottaa ja sitten pitää mennä vessaan. Kovasti kehotetiin juomaan nesteitä heti hoitopäivänä ja aeuraavina päivinä. En pystynyt nestyttämään selvästikkään kunnolla, kun toissayönä oli kova kramppi jaloissa. Onneksi sain jalan maahan, ennenkuin lihas menee kramppiin. Suola-nestetaspaino vähän järkkynyt. Onneksi nyt menee neste ja ruokain maistuu jo eri tavalla. Oli huippua käydä p.n kanssa lenkillä, pienelläkin. Ruokakin maistuu heti paremmin. Jääkaapissa olikni valmista lasangea, jota monitaituri mieheni eilen teki ison astian. Tyttären lempiruokaa, jota tehtiin, kun tuli Katinkullasta.

Niin, mieliala oli eilen jo ihan eri, kun tytär kipsuineen palasi syyslomalata. Joka kerta, kun on kauemmin poissa, näyttää kasvaneen ja tulleen niin isoksi tytöksi. Teki mieli kiehnätä kainalossa koko illan. Reissussa oli ollut mukavaa, uintia, sulkapalloa, keilailua, kuntosalia, olleet laulamassa lasten karaokessa serkkunssa ja ukin kanssa. Illalla alkoi sitten jo hermoilemaan ensi viikon leikkausta. Tilasin netin kautta verikokeet omaan tk.hon keskiviikko aamuun ennen koulua, saapa nähdä miten se onnistuu. Neiti on niin kipuherkkä tuollasissa asioissa. Opelle myös ilmoitettu sairaslomasta. Läksyt pitäsi kotona tehdä.

Tässä viikon aikana maatessa on ollut aikaa miettiä. Aina artikkeleissa, etenkin julkimoiden syöpätarinoissa puhutaan taistelusta. Että syöpää vastaa elää niin kauan ,kun jaksaa taistella. Muista sairauksista tai isoista leikkauksista ei juurikaan käytetä taistella verbiä. Saa sankariviitan harteille, kun syövästä on selvinnyt tai jaksaa elää syöpäsairaan elämää. Itse ajattelen, että syöpä on kuin opetettu koira, joka tulee narun perässä. Siellä se seuraa, vaikkakin taustalla. Varsinaisesti syövän nujertamiseen ei pelkkä taisteu riitä, on oltava hyvät hoidot ja lääkärit. Ne tehoaa, tai sitten ei. Onneksi Suomessa on hyvä hoito ja kaikilla mahdollisuus hoitoon.
Oikeastihan taiselusta on kyse henkisestä jaksamisesta. miten jaksaa raskaat hoidot, silloinkin kun täysin parantavaa hoitoa ei ole. Miten jaksaa pitkän, tiiviin hoitojakson jälkeen palata normaaliin arkeen. Uskoa, että tämä oli nyt tässä. Masennus voi tulla, vaikka kaikki pitäsi olla kunnossa. Hoitoputkessa ollessa miettii mitä kaikkea tekee, kun kaikki on ohi. Sitten voi ollakin vaikea saada otetta mistään. Syövän sairastaminen ravistelee perusluottamusta elämään. Sanotaan, että eihän voi tietää milloin jää vaikka auton alle ja kuolee. Eihän sitä tiedä, mutta sen tietää, että syövän kanssa on oltava tarkkana. Opetettukin koira voi repäistä ja hypätä sinun päälle.

No huh, tulipa syvämietteistä tekstiä. Itselleni sanon nyt eteenpäin mars, parmpaa kohti.

perjantai 22. lokakuuta 2010

Unta, unta

Täytyy sanoa, että ihan helpolla tämä CEF-kuuri ei minua päästä.Tiistain tiputuksen jälkeen olo alkoi pikkuhiljaa huonontua. Keskiviikko iltaa kohti voimat hävisivät. Kovalla pahoinvointilääkityksellä en kuitenkaan ole oksentanut, mutta olo on ollu ihan kauhea muuten. Kaikki hajut ja maut inhottaa. Oikeastaan olen nukkunut keskiviikosta tämän perjantai alkuiltaan. Välillä olen yrittänyt olla pysytssä, mutta heti on tullut huono olo ja päähänkin on koskenut kovasti. Aamulla olen siirtynyt alakerran sohvalle nukkumaan ja illalla taksisin sänkyyn. Tänään tosin nukuin monta tuntia makkurissa, kun mies alhaalla siivosi . Eipä ole minusta paljon ollut seuraa. Viimeksi oli ihan samanlaista. Nyt vielä niin lähellä muut kuurit, että varmaan vaikuttavat vielä elimistössä. Lisänä Neulastan aihuttamat luustokivut. Olinkin unohtanut miten cef tekee välillä kuumia aaltoja ja välillä on kylmä.

Olo on vähän kuin kuvassa, hyvin pysähtyneessä tilassa. Onneksi on ollut mies kotona, ei ole tarvinnut mistään huolehtia. Onneksi Pipsa alkaa olla jo hyvässä kunnossa. Haava hyvin parantunut.

Eipä tässä muuta osaa toivoa, että seuraava päivä olisi edellistä parempi.

tiistai 19. lokakuuta 2010

1. CEF ja keskusteluryhmän avaus

Yö meni minulla vähän pyöriessä, kun jännäsin hoitoja. Miehellä oli alakerrassa mennyt melkein valvoessa koiran kanssa, oli uikuttanut melkein koko ajan. Varmaan kivulloinen ja sekava nukutuksesta. Torvi päässä ei liene edistä nukkumista. Olisin lähtenyt yksin Kysille, mutta mies halusi lähteä viemään, samalla käy töissä (on siis lomalla).

Heti kun olin ilmoittautunut luukulle, hoitaja tuli hakemaan minut syohuoneeseen ja antoi ensimmäisen pahoivointilääkkeen. Sain Emend 125 mg nimistä lääkettä näin tuntia ennen hoitoa ja kaksi mukaan kahdeksi aamuksi. On haluttu tehostaa pahoinvoinninestoa, kun viimeksi tuli tästä coctailista niin paha olo. Lääkäri ottikin minut heti huoneeeseen. Käytiin läpi viimehoitojen vaikutuksia. Valkosolut ja neutrit olivat pysyneet hyvillä lukemilla, kiitos Neulastan. En kerennyt edes kysyä, kun lääkäri kirjoitti 3x Neulastan joka hoidin jälkeen pistettäväksi. Eivät ota riskejä infektioiden suhteen ja muutenkin hoidot olisi tarkoitus antaa riittävän tehokkaina ja ajallaan. Olin niin hyvilläni asiasta, kun olin huolissani tyttären ensi viikon nielurisaleikkausksesta. Silloin on puolivälin aika ja solut alakantissa. Luustokivuista viis, kun aine niin hyvin toimii. Lääkäri on muutenkin niin ihana, että aina aidosti pysähtyy kuuntelemaan ja kyselemään vointia muutenkin, kun vaan fyysisiä oireita. Kertoilin tuntemuksia ja itkukin siinä tirahti. Hoitajat antoivat vielä ennen tipan laittoa 5x Dexametason 1,5mg ja Ondansetron 8mg eli pahoinvointiin todella on ainakin yritetty satsata.


Tipallekin löytyi lopulta paikka vähän ylempää käsivarresta. Ja siinä se nyt sitten oli punaisena tippuva epirubisiini. Viimeksi yli kahdeksan vuotta sitten ajattelin ettei enää ikinä tavata, mutta niin vaan tavattiin. Juttelin viereisellä petillä olevan naisen kanssa jolla on samat hoitokuviot meneillään, enkä ajtatellut mitä siellä tippuu. Tipustus olikin nopeasti ohi. Mies olikin auton kanssa heit ovella. Alkoikin olla kiire kotiin, kun oli se keskusteluryhmä iltapäivällä alkamassa.

Kotona söin vähän, ainakin vielä maistui. Olo oli hyvin doupattu. Ei ihan oma olo. Meitä olikin siellä mukava rinki porukkaa ja kaksi vetäjää. Oli monenlaista tilannetta ja syöpätaustaa. Ensimmäin kerta menikin tutustauessa ja esittäytyessä. Taas minulla itku tuli kertoessa omaa tarinaani. Eipähän siinä mitään, itku tekee välillä hyvää, eikä tunteita pidä yrittääkään pantata. Jaksoin olla ryhmässä hyvin, mieskin oli tyytväinen, että pääsi mukaan. Minä olin tosi iloinen ja onnellinen, kun mies oli mukana, toivottavasti pääsee muillakin kerroilla. Kotiin tullessa aloi vähän etova olo tulla. Nyt huilaillaan ja eletään sen mukaan mitä pystyy seuraavat päivät. Huomenna pitää vielä hakea Neulasta apteeksita, että pääsee illalla sen pistämään.

Näin lopuksi täällä tuumailen, että pelätty asia ei ollutkaan niin pelottavaa. Tuntui mukavalta kun potilaan asioihin on paneuduttu ja apua saa niin fyysisiin kun henkisiin vaivoihin.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Leikkauspäivä :(

Aamusta porukka ylös ja aamupalan jälkeen labrakäynnin jälkeen kohti Kuopiota. Pipsa oli ihan ihmeissään, kun ei aamuruokaa herunut. On niin tarkka tyttö rutiineista. Tytär kapsäkkien kanssa vietiin ukinja mummin luokse odottamaan lähtöä katinkulttaan. Lähtiessä pitikin ottaa yteiskuva.

Minäkin innostuin viimein kokeilemaan peruukkia, kun alkaa tosiaan kato käydä hiusen suhteen. Peruukki ei tunnu mitenkään miellyttävältä päässä, mutte väri on ihan kiva. Oma on paljon tummempi, taidankin vaihtaa vähän väriä aikanaan.

Malli perukissa on toispuoleinen, tämä puoli pidempi. Hiostava on, ihan kun paksu hattu päässä. Taitaa olla huivisysteemit mukavammat. Ja koko ajan sellainen tunne, että ihmiset katsoo, että mikähän tuollakin on päässä. Vaikka eihän sitä oikeasti kukaan katso. No, ompahan tullut edes kerran kunnolla pidettyä.

Pipsa saatiin eläinklinikalta kolmen jälkeen. Kyllä oli tokkurianen ja surkea neiti. Kauluri päässä törmäili. Kipeäkin oli, uikutti koko kotimatkan. Onhan se kipeä, kyllä minä muistan itsekin tuollaisen leikkauksen jälkeen miltä se tuntui :( Kotiin saatiin viikon antibioottikuuri ja kolmen päivän särkylääkkeet ruiskuihin vedettynä. Tikit poistetaan 10-12 vrk.n päästä. Siihen asti olisi törmäiltävä kauluri päässä. Hoitajat siellä lohduttivat, että koira kyllä tottuu parissa päivässä kauluriin.

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Pipsa 4-vuotta

Viikonloppu meni mukavasti, mieskin rantautui perjantai-iltana väsyneenä kotiin. Oli pitkästä aikaa oman perheen kesken viikonloppu. Laitetiin hyvää ruokaa, ulkoiltiin ja levättiin kunnolla. Vietettiin myös Pipsan 4-vuotis synttäreitä vähän ennakkoon. Oikeasti on 21.10, mutta tytär silloin syyslomalla katinkullassa ja minä todennäköisesti punkan pohjalla. Tiistaisen Cefin jäliltä, toivottavasti tiputus onnistuu.

Kyllä aika on mennyt nopeasti, neljä vuotta sitten meille tuli pieni virkeä koira, joka oli kuin liian suuressa nahkassa. Tyttö kasvoi nopeasti ja oli hyvikin riehakas ja kuriton alkuun. Kursseja on käyty monia ja tehty töitä kovasti, että saatu siitä kunnon koirakansalainen. Pipsa on meille niin rakas, että enää ei osaisi olla ilman koiraa. Onhan sillä vieläkin omat oikkunsa, mutta pääosin on kiltti ja rauhallinen koiratyttö. Toivottavasti meillä on paljon yhteisiä vuosia jäljellä. Huomanna sitten on se leikkaus aamusta. Voihan se olla outoa Pipsan kävellä suojakauluri päässä. Vahdittava on ettei nuole tikkejä auki. Tässä vielä pentukuva . Siinä on pipsa juuri haettu meille. matka on ollut pitkä ja väsyttävä.
Tässä taitaa olla 2-vuotis synntärit, Tytär halusi peinempänä pukeutua myös pipsapukuun. Oikeasti oli Tiimarin lehmäpuku, mutta ajoi hyvin asian ja monet naamiasietkin meni tuolla puvulla.

Tässä viimekesän kuva, aina pitää löytää joku pehmeä alle. Olla oikein nästisti , josko jotain grillistä tippuisi omaankin suuhun.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Ihanat kahvihetket

Nyt viimein sain leivottua ja vietyä töihin kahviaikaan leipomuksia. Tein toscapiirakkaa ja suklaata tietty. Olikin ihana nähdä työporukkaa. Olikin juuri viikottainen palveriaika joten oli paljon porukkaa kahvihuonessa hakemassa kahvia. Oli mukava kuulla kuulumisia ja kertoilla myös missä omalla kohdalla mennään. Sinne onkin hyvä palata, kunhan tämä rumba on ohi. Halaukset vielä kaikille:)

Kauan odotettu kirje Kysiltä olikin tullut, sitä koululainen jo soitteli. Siinä olikin aika tyttären nielurisaleikkaukseen. Onkin perjanatian 29.10, onneksi ei ensiviikolla, kun on loma. Siinä menikin partioreissu ohi suun, mutta on hyvä että tämä asia saadaan hoidettua. Jospa jatkuva flunssakierre hellittäsisi. Leikkaus tapahtuu nukutuksessa päiväkirurgisesti, mutta ainakin yön yli on osatolla. Huh, kylläpä siinä on jännää meidän neidille, kun kaikki missä joudutaan pistämään on ihan kauheaa. Kovasti vakuuteltu, että jäätelöä saa sitten syödä niin paljon kun haluaa. Koulusta oltava ainakin viikko poissa, urheilutunnilta kaksi viikkoa. Nyt on onni onnettomuudessa, kun minä saan olla koko ajan kotona hoitamassa.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Viimenen Herceptin (ainakin toistaiseksi)

Hihhuli hei, huolta nyt ei. Ainakin joku on loppu, nimittäin herceptin. Nyt siis kolme sykliä takana. Tiputus menikin tosi nopeasti ja ongelmitta. Enski viikolla alkaisikin Cef, jos ei mitään ongelmia ilmaannu. Hoitaja toikin vihkosen siitä ja juttlei sivuvaikutuksista. Muisti sitten, että olenhan sitä jo aiemmin saanut. Enpä sitä nyt mieti sen enempää, menee vain hyvä viikko hukkaan. Pitää ajatella vain tätä päivää.

Kunto on ollut hyvä, mitä kasvot kuivaa, silmäluomet hilseilee. Se nyt on pientä, kun siitä kovasti rasvaamalla pääsee. Saunassa levitän reilusti Ceridal-öljyä kasvoille, auttaa kuivumiseen. Lenkkeillä onlen koettanut joka päivä. Nähnyt kavereita ja viettänyt ihan normaalia elämää. Välillä olen ihan unohtanut, että hoidot on menillään. Muutenkin mieliala on ollut vakaa ja positiivinen. Mieskin ihan ihmetteli, ettei olla kinattu (lue riidelty) ainakaan viikkoon.  Tytärtäkin piti käyttää lääkärissä, kun karmea yskä ja nuha ei vain hellittänyt ja kuumettakin alkoi pe-la yönä tulla. Saikin kuurin alkavaan välikorvan ja keuhkoputkien tulehdukseen. Viime yönä ei  enää yöllä herännyt yskimään. Saadaan tyttö terveeksi ennen syyslomaa.

perjantai 8. lokakuuta 2010

Kunnon kohtousta

Viikko on mennyt hyvin, vaikka rintaa ja kurkkua välillä poltteleekin. Olen sitkeästi kuntoillut joka päivä. Nauttinut ihanista syysilmoista. Ylämäet ottavat tosiaankin henkeen ja rintaan, mutta hiljaa hyvä tulee. Pitää olla iskussa seuraavaa tiputusta vastaan. Yöllälkin nukuttaa paremmin, kun on ollut ulkona.

Nukkumisista välillä ei ole tullut mitään, kun tytär on ihan hirveässä flunsassa. Nenä vuotaa ja yöt menee yskiessä. Minä hyökkään aikani kuunneluani viemään vettä, yskänlääkettä ja paperia. Tytär nauroikin, että äiti hyökkää aina yöllä huoneeseen ,kun vähänkin äännähtää. Oikeasti oli niin hyvillään, kun äiti hoitaa niin hyvin häntä. Nyt olen äärettömän kiitollinen saadusta Neulasta-pistoksesta, sillä muuten valkosolut olisivat olleet niin alhaalla tämän viikon, että tuskin olisin pysynyt terveenä. Mahdollisesti olisin nytkin Kysillä tiputuksessa. Hurraa lääketiede!

Viikolla olin mukavalla kahvihetkellä (n.3h) rakkaan työkaverin kanssa. Olikin pitkästä aikaa ihana nähdä. Sain töistä tsemppauspaketin, jossa oli suklaata, kynttilöitä, jalkakylpy-yrttejä ja muuta mukavaa. Kiitos kaikille siitä. Suklaata on jo tullut verotettua. Loppukuulle oli suunniteilla teatterireissua Pieksänmäelle. Mukaan mennään, jos ei ihan mahdotonta tule vastaan. Ensi viikoviikolla (ke)olisi tarkoitus käydä ainakin töissä moikaamassa työkavereita ja iloita hoitojen puolivälistä. Niin ne vaan koko ajan vähenee :)

Olen viimpäivinä ollut muutenkin tarmokkaampi, pessyt ikkunoitakin. Oikeasti vähän inhoan koko hommaa, mutta paremmalta auringonpaisteessa näyttää. Mies kehui, että olisi pessyt ne syyslomalla ja varmaan olisikin. Silloin on maanataina Pipsan leikkaus ja tiistain alustavasti minun ensimmäinen CEF. Meissä onkin hoitamista ihan tarpeeksi. Silloin maantaina tytär lähteekin viikoksi Joensuun serkkujen ja isovanhempien kanssa Katinkultaan lomaa viettämään.

Mukavaa viikonloppua kaikille :D

tiistai 5. lokakuuta 2010

7. Herceptin ja hemottelua :)

Eipä se auttanut, kun taas polkaista Kyssille. Rakas anoppini kehoitti minua tulemaan jo aikaisemmin kaupunkiin. Olikin varannut minulle pika-kasvohoidon kosmetologille ennen hoitoa. Oli itse viimeviikolla käynyt ja ajatellut piristää minua, kun viime viikko nyt oli vähän rankemmanpuoleinen. Onhan se luksusta olla toisen käsiteltävänä. Rentoutua, kun ihoa hierotaan, kuoritaan, kosteutetaan. Hoidot kuivattavat ihoa ihan hirveästi. Olo oli sen jälkeen ihana, ihokin ihan hehkui. Jotenkin menin ihan sanattomaksi siitä välittämisestä mitä kohtaan.

Tiputus oli aika paljon myöhässä, kuten aika usein iltapäivän puolella. Huone oli ihan täynnä, nyt sain petipaikan. Suonet alkavat temppuilla, aine ei meinannut tippua kunnolla. Eipä ole luustokivut olleet turhaa, kun neutrit on yli kolmen. Terveenä ollessaankaan ne ei minulla nouse kun johonkin kahden paikkeille. Kyllä on aineessa potkua, ei pelkästään estä sytostaatista johtuvaa alenemista, vaan vielä nostavat edellisiä lukemia. Kukaan hoitajista vaan ei osannut minulle sanoa miten pitkävaikutteinen tuo aine on. Tehokas ainakin. Siispä ensi maanantain verikokeet jätetään väliin, ensimmäistä kertaa. Viikon päästä sitten viimeinen herceptin.

Koululainen oli jo tullut kotiin, kun palasin reissulta. Katsottiin yhdessä läksyt, tytär soitti yläkerrassa pianoläksyjä. Minä olin umpiunessa sohvalla välittömästi. Herceptinistä iski ihan hirveä väsymys. Olisin nukkunut vaikka kuinka kauan, mutta Pipsa neiti työnsi kuonon  viltin alle ja tuijotti minua häntä heiluen. Tarkkana tyttönä se yritti emäntää muistuttaa, että ruoka-aika meni jo. Olihan se ylös noustava ja ruokittava molemmat työt. Tämä ihmistytär lähtikin sitten kaverinsa kanssa arkipyhäkouluun, ovat siellä tärkeässä tehtävävässä, kun saavat laittaa iltapalaa kaikille. Mieskin palajaa illansuussa, lähtenyt matkaan jo ennen kuutta (siitähän tuli ihan riimitys :)). Minä reippaana tyttönä lähden pienelle happihyppelylle tuon musta-valkean otuksen kanssa, joka kovasti sitä jo odottaa.

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Pohjan kautta nousuun

Kylläpä tämä tiistianen doketakseli-herceptin tiputus ottikin voimille. Keskiviikkoiltana pistin Neulasta- pistoksen. Ensimmäistä ketaa tuli näiden hoitojen aikana paha olo. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä kävin yökkimässä vessassa, Otin pahoinvointilääkkeen, ovat jotain uusia. Niistä sitten surasi ummetusta monta päivää. Ei hyvä juttu, pitänee pyytää jotain muuta reseptillä. Torstaina aamusta yritin vaan sitkeästi koiran kanssa ulkoilla, ajattelin tahdonvoimalla nujertavani väsymyksen ja huonon olon. Iltaa kohti olo oli niin huono, että en päässyt sohvalta kunnolla ylös. Neulasta pistos on sen verran tujua ainetta, että Neupogen on pientä siihen verrattuna. Luustokipu oli aika mittavaa, olo oli kuin infulenssassa. Päähän koski ja sitä kautta tuli yököttävää oloa. Tavan särkylääkkeet vähän auttoivat, mutta eivät kovin pitkäksi aikaa. Aineista tulee outo polttava tunne rinnan päälle. Ylävatsasta alkaa turvotus, joka vähän ihan hengitystä vaikeuttaa. Oireet kovenevat näemmä joka kerta, onneksi tämä doketakseli oli viimeinen tällä erää.

Enpä ole tuntenut oloani näin surkeaksi ja masentuneeksi vielä ketaakaan tämän sairauden aikana, kun torstai iltana. Mies tuli myöhään töistä kotiin. Minä en osannut kun itkeä omaa surkeuttani. Vaikka kuinka tietää tämän joskus loppuvan, välillä tulee hetki jolloin miettii miksi tämä tuli uudestaan minulle.  Mies ihan säikähti miten romuna vaimo on. On tottunut näkemään minut aina selviytyjänä. Jotenkin itkeä parkuminen helpottaa oloa. Vaikka perjantaikin meni ihan makoillessa, mieliala oli parempi.

Viikonloppuna kävi vieraitakin Joensuusta, vielä tyttären synttäreitä. Vaikka lauantaiaamuna ajattelin miten jaksan päivän, olo oli jo illalla ihan toista, kun sai asioita setviä miehen veljen vaimon kanssa. Onkin mielenterveysammattilainen, saankin aina nähdessämme ihan täsmäterapiaa kotisohvalla maaten. Ja helppohan minun on olla, kun on kotona sellainen kokkikolmonen, että ei meillä kukaan jää nälkäiseksi.

Huh,  olipa nämä päivät yhtä vuorisorataa, ettei meinaa itsekään pysyä mukana. Nyt, kun olo on jo aika mukava, ihmettelen, eikö minun pitäsi olla oppinut  se, että kyllä pohjalta aina noustaan.
Vielä lopuksi rakkaalta ystävältä saatu kirjoitus, kun sain tiedon  syövän uusineen

Kaikki kaunis palaa sittenkin

Joskus tuntuu, että maailma
kaatuu päälle, että koko elämä
makaa hunningolla. Eivät auta
viisaat neuvot, eiätkä lohdutuksen sanat.

Se on elämää, ja elämässä lentää
joskus matalalla. Joskus jopa
ihan siipi maassa.

Silti huomenna on tilaa elämälle,
kaikki kaunis vielä palaa sittenkin.
Ja kerran rauniotkin peittyy
    kukkasin.