Oli ihana herätä aamulla, kun ei ensimmäisenä kuvotus ja heikotus hyökkää päälle. Yöllä tulee herättyä ja valvottuakin. Janottaa ja sitten pitää mennä vessaan. Kovasti kehotetiin juomaan nesteitä heti hoitopäivänä ja aeuraavina päivinä. En pystynyt nestyttämään selvästikkään kunnolla, kun toissayönä oli kova kramppi jaloissa. Onneksi sain jalan maahan, ennenkuin lihas menee kramppiin. Suola-nestetaspaino vähän järkkynyt. Onneksi nyt menee neste ja ruokain maistuu jo eri tavalla. Oli huippua käydä p.n kanssa lenkillä, pienelläkin. Ruokakin maistuu heti paremmin. Jääkaapissa olikni valmista lasangea, jota monitaituri mieheni eilen teki ison astian. Tyttären lempiruokaa, jota tehtiin, kun tuli Katinkullasta.
Niin, mieliala oli eilen jo ihan eri, kun tytär kipsuineen palasi syyslomalata. Joka kerta, kun on kauemmin poissa, näyttää kasvaneen ja tulleen niin isoksi tytöksi. Teki mieli kiehnätä kainalossa koko illan. Reissussa oli ollut mukavaa, uintia, sulkapalloa, keilailua, kuntosalia, olleet laulamassa lasten karaokessa serkkunssa ja ukin kanssa. Illalla alkoi sitten jo hermoilemaan ensi viikon leikkausta. Tilasin netin kautta verikokeet omaan tk.hon keskiviikko aamuun ennen koulua, saapa nähdä miten se onnistuu. Neiti on niin kipuherkkä tuollasissa asioissa. Opelle myös ilmoitettu sairaslomasta. Läksyt pitäsi kotona tehdä.
Tässä viikon aikana maatessa on ollut aikaa miettiä. Aina artikkeleissa, etenkin julkimoiden syöpätarinoissa puhutaan taistelusta. Että syöpää vastaa elää niin kauan ,kun jaksaa taistella. Muista sairauksista tai isoista leikkauksista ei juurikaan käytetä taistella verbiä. Saa sankariviitan harteille, kun syövästä on selvinnyt tai jaksaa elää syöpäsairaan elämää. Itse ajattelen, että syöpä on kuin opetettu koira, joka tulee narun perässä. Siellä se seuraa, vaikkakin taustalla. Varsinaisesti syövän nujertamiseen ei pelkkä taisteu riitä, on oltava hyvät hoidot ja lääkärit. Ne tehoaa, tai sitten ei. Onneksi Suomessa on hyvä hoito ja kaikilla mahdollisuus hoitoon.
Oikeastihan taiselusta on kyse henkisestä jaksamisesta. miten jaksaa raskaat hoidot, silloinkin kun täysin parantavaa hoitoa ei ole. Miten jaksaa pitkän, tiiviin hoitojakson jälkeen palata normaaliin arkeen. Uskoa, että tämä oli nyt tässä. Masennus voi tulla, vaikka kaikki pitäsi olla kunnossa. Hoitoputkessa ollessa miettii mitä kaikkea tekee, kun kaikki on ohi. Sitten voi ollakin vaikea saada otetta mistään. Syövän sairastaminen ravistelee perusluottamusta elämään. Sanotaan, että eihän voi tietää milloin jää vaikka auton alle ja kuolee. Eihän sitä tiedä, mutta sen tietää, että syövän kanssa on oltava tarkkana. Opetettukin koira voi repäistä ja hypätä sinun päälle.
No huh, tulipa syvämietteistä tekstiä. Itselleni sanon nyt eteenpäin mars, parmpaa kohti.
On niin mukava kuulla että voimat alkaa pikku hiljaa palata. Hienoja mietteitä olit kirjottanut. Venlalle täältä tsemiä tulevaan. soitellaan t. Pikku-sikko
VastaaPoistaHienosti olet kirjoittanut syövästä ja kiva että olo alkaa olla parempi :)
VastaaPoistaAllekirjoitan tuon mitä sanoit taistelemisesta. Jos kaikki olisi asenteesta kiinni, moni joka on kuollut, olisi nyt elossa. Näillä "asenne ratkaisee" -tarinoilla syöpäpotilas saadaan vain tuntemaan huonoa omaatuntoa, jos sitä taistelumielialaa ei aina hoitojen keskellä tahdo löytyä. Mutta sekin sanottiin viime viikon luennolla: positiivisuus ei pelasta, eikä negatiivisuus tai stressi sairastuta.
VastaaPoistaMukavaa että vointi on kohentunut.
Niin samaa mieltä olen, hyvää pohdintaa! Viime viikolla kuulin ystävän uusineesta syövästä. Me olemme olleet niin huojentuneita hänen kuuden vuoden remissiostaan.. ja sairaalastakin oli annettu ymmärtää ettei keskussairaalakontrollit kuuluisi enää hänelle. Mutta syöpä, se kulkee perässä tai vierellä, viekkaana ja vaanivana, vaikka kuinka sinnikkäästi olisi Taistellut.
VastaaPoistaSilti, uusia taisteluja kohti hänkin matkaa, ja niitä taisteluja käymme mekin. Toisaalta taistelu on ihan hyvä nimitys, kyllä tässä vastustajaa yritetään nujertaa, monenlaisin ja järein asein. Mutta nyt on taas pariksi viikoksi julistettu aselepo:) Nautinnollista ja hyvää oloa sinulle!
Kiitos rakas pikku-sikko, tee, kitsune ja tiina (siellä lämmössä).
VastaaPoistaSe on kyllä hyvin sanottu, että positiivisuus ei pelasta eikä negatiivisuus sairastuta. Välillä kun tuntuu, että pitäisi olla niin positiivinen ja jotenkin yli kiitollinen elämästään. Joskus ulkopuolisten, varmaan itseäänkin suojaten, on vaikea suhtautua matalapaineeseen.
Nyt on onneksi kaikki hyvin, uuni lämpiää, tuohuan jotain kotihommia. Iltapäivällä on taas keskusteluryhmä :), toivottavasti mies pääsisi mukaan, kun on niin harmittavaan aikaan klo 14.00.
Venla on ihan vauhkona jo huomisista verikokeista. Lupasin porkkanana, että saa kahviosta jotain, jos verikoe sujuu supsikkaasti.
Hyvää viikon alkua kaikille.
Samaa mieltä olen mietintöjesi kanssa. Syöpä on niin pirullinen ja ennalta-arvaamaton vastustaja. Kyllä siinä tarvitaan lääketiedettä niin kuin ns. talvisotahenkeäkin. Periksi ei pidä antaa ja jostain pitää kerätä voimia fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen. Toisaalta pitää olla nöyrä vastustajaa kohtaan, sellaista elämän realiteettia.
VastaaPoistaItse olen syksyn mittaan paininut tämän asian kanssa " miten jaksaa raskaat hoidot, silloinkin kun täysin parantavaa hoitoa ei ole". Tähän saakka voimia on antanut positiivinen vaste, mutta tulee se aikakin kun tilanne muuttuu. Voi kun olisi aivoille sellainen On/Off-nappula niin helpottaisi paljon oloa. Eilinen 12 h hoitokeikka takana, olo vielä toistaiseksi melko hyvä ja eikä "kisaväsymystä" vielä havaittavissa. t. pete
Hienosti Olga kirjoitit - meidän kaikkien mietteitä ... toiset sen osaavat tuoda julki. Kitsune ilmaisi, positiivisuus ei paranna eikä negatiivisuus pahenna, onneksi ; ) Ite olen välillä ollut "kontausasennossa" ja sieltä taas noussut. Näillä mennään. Olen kyllä oppinut kaikkien pistämisien ja tiputuksien myötä rentouttamaan itseni (edes jotain hyvää), en nyt ihan joogan meditointiin asti, mutta omaksi hyödyksi kuitenkin.
VastaaPoistaTerveiset teille ja tsemppiä tyttärelle !!!
pirtsikka
Kiitos Pete, talvisotahenki on hyvä vertaus, sitä todella tarvitaan. Sinä joudut oikeasti painimaan elämän realiteettien kanssa. Ainahan sitä jotenkin jaksaa, kun hoidot puree. Mutta sitten kun ei enää ole keinoa...
VastaaPoistaKyllä aivot välillä joutais narikkaan, käyvät välillä ihan ylikieroksilla, kun miettii. Välillä vaan sitä samaa kehää.
Lähetän täältä voimia, että jaksat sinnitellä huonot päivät ohi ;)
Pirtsikka, mahtavaa kun olet oppinut rentouttamaan itsesi. Itselle pitää olla armollinen ja pitää huolta.
Kiitos vielä tsemppauksesta tyttären leikkausta ja ensin nyt edes verikokeita ajatellen. Sitä tarvitaan.
Oltiin taas ryhmässä, mieskin tuli <3
tuli paljon keskustelua ja sai paljon eväitä itselleen, vertaistuki on hyvä juttu :)
Ei tää munkaan mielestä ole taistelua. Kunhan raahautuu paikalle, lääkärit ja hoitajat hoitaa sen jälkeen mennään kotiin kärsimään seuraamuksia. Kärsimistä tämä syövästä paraneminen on, se pitää vaan kestää.
VastaaPoistaKosvasti voimia sulle! Ja tytölle kanssa!
Kiitos Adelhaid, kärsimistä välillä, mutta onneksi myös ihanaa aikaa.
VastaaPoista