Lumetkin ovat saaneet kyytiä, vaikka luulin etteivät ne sula ikinä. Pihaa on innolla rapsutettu, monenlaista puuhaa tehty, valitettavan paljon tekemättäkin. Mitäpä niistä stressiä ottamaan.
Zumbassa olen käynyt pari kertaa ja kivaa on ollut. Hiki on virranut noroina, kun ohjaaja meitä siellä hypyyttää. Hyvää tekee myös luille. ihmeen hyvin jaksaa, vaikka luulin olevani kunnoltani ihan romuna.
Kysiltäkin ovat muistaneet kirjeellä, jossa aika plast.kirran puolelle, leikkaavalle lääkärille. Soitin rintahoitajalle ja ihmettelin aikaa. Olin ymmärtänyt kontrollin olevan vasta syksymmällä. Lääkäri haluaa vielä itse tutkia sitä pattia aluetta. Onko tarvetta leikata sitä kohtaa pois, samalla kastoo tarvitseeko rinta vielä joitain muotokorjauksia. Itse en ole innokaana mihinkään operaatioon, etenkään kesää vasten. Aina se kouraisee, kun sinne on oltava yhteydessä. Kun niin haluasi olla jo pois niistä sairaalakuvioista.
Kohta tulee kuluneeksi vuosi, kun löysin patin rinnasta. Juuri näin kevään kynnyksellä. Saman jumppaohjaajan jumpan jälkeen, kun olin suihkussa. Kävelin keittiöön missä mies oli ja laitoin hänen kätensä rinnalle. Äkkiä miehen katseesta hävisi ilo. Tunsi siinä vanhan vihollisen. Sillä hetkellä molemmat arvattiin mitä se on. kysyin, että vieläkö sinä jaksat tämän uudestaan. Mies kastoi ihmeissään, ja vastasi luvanneen myös vastamäessä.
Yhteen vuoteen mahtuu niin paljon. Tunteiden kirjo on laaja. Ihmettelen vieläkin miten kaikki tapahtui. Elämä on välillä ollut taistelua pimeydestä valoon. Pitämällä kynsin hampain kiinni elämän pinnasta. uskomalla siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Elämällä on vielä paljon tarjottavaa minulle, vaikka se vuosi sitten ei sitlä tutunutkaan.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Berliini
Berliinin matka meni hyvin, ainut miinus oli juuri silloin valinnut matalapaine. Säätä ei voi itse valita, joten siihen oltiin varustauduttu riittävällä vaatetuksella ja sateensuojilla. Tuli kierrettyä mitä oltiin suunniteltu, paljon jäi näkemättä mahdolliseen seuraavaan kertaan. Pitkästä aikaa kahdestaan matkustaminen oli mukavaa.
Hotelli sijaitsi Alexsanderplazin lähellä, josta oli helppo suunistaa kohteisiin. Tuli kierrettyä lähellä sijaitsevaa museosaarta. Itse rakennukset olivat vaikuttavia, näyttelyistä puhumattakaan. Etenkin Egyptin varhaishistorian museo oli mielenkiintoinen. Aluella on myös valtavan iso tuomiokirkko ja korkea tv-torni, jonne näytti ihmiset jonottavan.
Toisena päivänä kerrettiin alueita missä oli jäljellä muuria, rajanylityspaikkaa, Hitlerin aikasia merkittäviä rakennuksia. Raunioiden lähelle oli oli suuressa rakennuksessa näyttely, joka kertoo valokuvin ja tekstein Gestapon julmuuksista. Vaikka kuinka on lukenut Hitlerin hirmutöistä, silti se tuntuu mahdottomalta käsittää, miten se on ollut mahdollista. Monien kohteiden ja suuren kauniin puiston jälkeen saavuimme Brandenburgin portille. Kuvat ei anna oikeutta kuinka iso ja hieno se on. Lähisöllä on Holokaustin muistomerkki, joka vetää kyllä hiljaiseksi. Ihmeteltiin myös yliopiston aukiolla olevaa muistomerkkiä, jossa poltettiin väärät ajatukset savuna ilmaan. Miten jonkun sairaan ihmisen ideologialla saadaan aivopestyä sellainen määrä ihmisiä. Sen varjolla voidaan tehdä sellaisia hirmutekoja.
Seuraavaksi oli pakko löytää vähän kevennystä päivään ja etsittiin Berliinin vanhin olutravintola. Vuonna 1621 peustettu ravintola, jossa itse Napeoleonkin on istunut lämmitetyllä istuimella. Siellä oli juomien lisäksi tarjolla valtavia annoksia sianpotkaa, lihapullia. Me tyydyttiin vain olueeseen ja kuivaan valkoviiniin.
Matka oli antoisa ja muutamassa päivässä sai täyden irtioton arjesta. Kotona huomasi miten kevät oli edistynyt, lumet saaneet kyytiä. Tytär oli vain vähän pahoillaan, kun ei päässyt mukaan. Sanoi, että kyllä hänkin olisi halunnut nähdä Egyptiläisen museon suurimman aarteen (v.1351-1334 e.k) olevan Nefertitin pään ja hisotiallisesti merkittävät paikat. Seuraavat reissut taitavat sitten ollakin ihan koko porukalla.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
BB
Ei, en todellakaan ole pyrkimässä seuraavaksi BB-taloon. Koko ohjelma on jostain ihan syvältä..
Yhtenä päivänä miehelle ehdottelin, että voitaisiin vko.lla 15, jolloin meillä on lomaa yhtäaikaa vaikka vaihtaa vessa kaakeleita. Mies ei innostunut asiasta, ymmärrän kyllä niin rankan alkuvuoden jälkeen. Töitä on paiskinut ukko-rukka enemmän kuin laki sallii. Mietittiin sitten mitä tehtäsiin ja katselttiin löytyykö halpoja lentoja jonnekin. Vielä varmistus, että mummo voi tulla tytärtä ja koiraa hoitamaan pariksi päiväksi. Kohta olikin jo lennot ja hotelli Berliiniin varattu. ihan mahtavaa kahdestaan päästä jonnekin.
Toinen B on alkukesän pitemmän suunnitelman matka, jolloin lennetään ensin Barcelonaan, jossa ollan kaksi yötä. Siitä sitten junalla kahdeksi viikoksi Valencian alueelle Penascolaan. Mukavaa on tiedossa ja se kyllä ollaan ansaittukin.
Aika on rientänyt nopeasti , kohta on tosiaankin jo kevät. Ainakin toivon niin, on täällä valtavat lumikinokset vielä. Elämä on sujahtanut takaisin entisiin uomiinsa. Kuntokin kohentunut paljon. Mieli on virkeä. Ilmottauduin kevätzumbaan, viime syksynä ei voinut mihinkään ryhmään mennä. Oli zumbaa ihan omasta takaa. Tuntuu jännältä mennä, kun on sama sali ja ohjaaja, joka viime keväänä. Silloin toukokuussa patin rinnasta löysin. Tuntuu, kun siitä olisi hirmu pitkä aika. Kyllä yhteen vuoteen mahtuu paljon tunteita ja tapahtumia.
Yhtenä päivänä miehelle ehdottelin, että voitaisiin vko.lla 15, jolloin meillä on lomaa yhtäaikaa vaikka vaihtaa vessa kaakeleita. Mies ei innostunut asiasta, ymmärrän kyllä niin rankan alkuvuoden jälkeen. Töitä on paiskinut ukko-rukka enemmän kuin laki sallii. Mietittiin sitten mitä tehtäsiin ja katselttiin löytyykö halpoja lentoja jonnekin. Vielä varmistus, että mummo voi tulla tytärtä ja koiraa hoitamaan pariksi päiväksi. Kohta olikin jo lennot ja hotelli Berliiniin varattu. ihan mahtavaa kahdestaan päästä jonnekin.
Toinen B on alkukesän pitemmän suunnitelman matka, jolloin lennetään ensin Barcelonaan, jossa ollan kaksi yötä. Siitä sitten junalla kahdeksi viikoksi Valencian alueelle Penascolaan. Mukavaa on tiedossa ja se kyllä ollaan ansaittukin.
Aika on rientänyt nopeasti , kohta on tosiaankin jo kevät. Ainakin toivon niin, on täällä valtavat lumikinokset vielä. Elämä on sujahtanut takaisin entisiin uomiinsa. Kuntokin kohentunut paljon. Mieli on virkeä. Ilmottauduin kevätzumbaan, viime syksynä ei voinut mihinkään ryhmään mennä. Oli zumbaa ihan omasta takaa. Tuntuu jännältä mennä, kun on sama sali ja ohjaaja, joka viime keväänä. Silloin toukokuussa patin rinnasta löysin. Tuntuu, kun siitä olisi hirmu pitkä aika. Kyllä yhteen vuoteen mahtuu paljon tunteita ja tapahtumia.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Kohtaamisia
Viime maanantaina 12 toisilleen vierasta naista kohtasi toisensa ja sairautensa. Kurssin loputtua perjantaina kaikilla 12 oli nimet, tarinat, kohtalot, jotka koskettavat vielä pitkään. Aivan mahtavia naisia ympäri Suomea. Huonekaveriksi sain ihanan ihmisen, meillä riitti juttua huoneessa vielä yömyöhäänkin.
Ohjelmaan sisältyi kaksi syöpätauteihin erikoistuvaa lääkärin luentoa, psykologin, fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin, sosiaalityöntekijän, pari-ja seksuaaliterapeutin luennot tai keskustelutilaisuudet paremminkin. Väliin parit allasjumpat, liikuntatuokiot, haastattelut, monet pienryhmäkeskustelut, aamiainen, lounas, päivällinen seisovasta pöydästä. Päivät menivät nopeasti, illalla sai vielä nauttia paikan sauna-ja allasosastoista, paikan iltaviihdetarjonnasta (jos olisi jaksanut). Kurssin vetäjät ja luennostijat olivat ammattitaitoisia ja mukavia.
Menin kurssille avoimin mielin, ilman suojauksia. Sain paljon eväitä kohdata erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä. Kerrankin sai puhua ja purkaa tuntojaan ilman että tarvitsi ajatella toisten kestämistä. Ammatti-ihmisten tuella ja etenkin toistemme vertaistuella oli helppo puhua kipeimmätkin asiat. Oli itkua, mutta myös paljon naurua. Oli ihmeellistä miten aivan heti toisilleen tuntemattomat ihmiset avautuivat kipeimmistäkin tunnoistaan. Tarinat koskettivat, ne viipyvät mielessä vielä pitkään.
Varmasti jokainen sai kurssista apua käsitellä tätä sairautta. Monen kohdalta näki miten ihminen voi vapautua, kun saa purettua pahaa pois. Itse tuntuu, että olen tullut todellakin johonkin käännekohtaan, ikäänkuin rotkon reunalle. Sinne syvälle olen saanut heittää paljon pahaa ja pelottavaa. Saanut tilalle voimaa, henkistä jaksamista siirtyä rotkon reunalta turvallisemalle maaperälle. Perjantaina olo oli kevyt, samalla väsynyt. Oli niin paljon anatanut ja saanut. Lähtiessä tuntui ilo sieluun saakka, pitkästä aikaa näki vain värit, lämmön ja kirkkauden. Toki niitä suvantoviheita elämässä tulee, pelkoja sairauteen liittyen, epätoivon hetkiä. Turhaa katkeruutta ja itseni syyllistämistä en enää tunne. Jos välillä alkaa usko itseensä mennä, kaivan kortin johon jokainen kirjoitti jokaisesta jonkun positiivisen asian. Jos 11 muuta näkevät minut niin positiivisessa valossa ja yksi (minä) en. Silloin enemmistö voittakoon.
Näin lopuksi voin vain todeta, että jos vain jollain on mahdollisuus mennä tälläiselle kursille, kannataa mennä. Intensiivisellä käsittelyllä, vertaistuella saa itsellen paljon eväitä matkan varrelle. Eikä voi väheksyä notkuvia seisovia pöytiä. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli vähän liiankin riittävästi. Kotiin oli ihana palata, ikävä oli perhettä. Myös sitä ihan omaa yksinäistä aikaa, jota kaipaa etenkin noin tiiviin yhteiselon jälkeen. Mikäs oli kotiin palatessa, kun anoppi oli tyttären kanssa viikolla leiponut pullat ja karjalanpiirakat. Koti oli siisti, kaikilla hyvä mieli siitä, että Äiti on tullut kotiin.
Ohjelmaan sisältyi kaksi syöpätauteihin erikoistuvaa lääkärin luentoa, psykologin, fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin, sosiaalityöntekijän, pari-ja seksuaaliterapeutin luennot tai keskustelutilaisuudet paremminkin. Väliin parit allasjumpat, liikuntatuokiot, haastattelut, monet pienryhmäkeskustelut, aamiainen, lounas, päivällinen seisovasta pöydästä. Päivät menivät nopeasti, illalla sai vielä nauttia paikan sauna-ja allasosastoista, paikan iltaviihdetarjonnasta (jos olisi jaksanut). Kurssin vetäjät ja luennostijat olivat ammattitaitoisia ja mukavia.
Menin kurssille avoimin mielin, ilman suojauksia. Sain paljon eväitä kohdata erilaisia tunteita ja tunnistaa niitä. Kerrankin sai puhua ja purkaa tuntojaan ilman että tarvitsi ajatella toisten kestämistä. Ammatti-ihmisten tuella ja etenkin toistemme vertaistuella oli helppo puhua kipeimmätkin asiat. Oli itkua, mutta myös paljon naurua. Oli ihmeellistä miten aivan heti toisilleen tuntemattomat ihmiset avautuivat kipeimmistäkin tunnoistaan. Tarinat koskettivat, ne viipyvät mielessä vielä pitkään.
Varmasti jokainen sai kurssista apua käsitellä tätä sairautta. Monen kohdalta näki miten ihminen voi vapautua, kun saa purettua pahaa pois. Itse tuntuu, että olen tullut todellakin johonkin käännekohtaan, ikäänkuin rotkon reunalle. Sinne syvälle olen saanut heittää paljon pahaa ja pelottavaa. Saanut tilalle voimaa, henkistä jaksamista siirtyä rotkon reunalta turvallisemalle maaperälle. Perjantaina olo oli kevyt, samalla väsynyt. Oli niin paljon anatanut ja saanut. Lähtiessä tuntui ilo sieluun saakka, pitkästä aikaa näki vain värit, lämmön ja kirkkauden. Toki niitä suvantoviheita elämässä tulee, pelkoja sairauteen liittyen, epätoivon hetkiä. Turhaa katkeruutta ja itseni syyllistämistä en enää tunne. Jos välillä alkaa usko itseensä mennä, kaivan kortin johon jokainen kirjoitti jokaisesta jonkun positiivisen asian. Jos 11 muuta näkevät minut niin positiivisessa valossa ja yksi (minä) en. Silloin enemmistö voittakoon.
Näin lopuksi voin vain todeta, että jos vain jollain on mahdollisuus mennä tälläiselle kursille, kannataa mennä. Intensiivisellä käsittelyllä, vertaistuella saa itsellen paljon eväitä matkan varrelle. Eikä voi väheksyä notkuvia seisovia pöytiä. Ruoka oli todella hyvää ja sitä oli vähän liiankin riittävästi. Kotiin oli ihana palata, ikävä oli perhettä. Myös sitä ihan omaa yksinäistä aikaa, jota kaipaa etenkin noin tiiviin yhteiselon jälkeen. Mikäs oli kotiin palatessa, kun anoppi oli tyttären kanssa viikolla leiponut pullat ja karjalanpiirakat. Koti oli siisti, kaikilla hyvä mieli siitä, että Äiti on tullut kotiin.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Mainiota maaliskuuta!
Eilen syöpäpolilta soitti se lääkäri, kuka oli tämän kainalopatin syöväksi todennut. Aloitti puhelun, että niistä tuloksista... sydän muljahti kurkkuun, oliko näytteissä taas uutta tulosta. Ei kuitenkaan, halusi vaan jutella jatkokontrolleista ja muutenkin. Kerroin oleeni ihan sokkitilassa hänen soittonsa jälkeen ja ihmettelin miten ohutneulanäytteestä voi heti noin varmaa sanoa. Lääkäri kertoi patin olleen niin tyypillinen uusima, kova ja sijainniltaankin. Ohutneula näytteessä papa 4, on yleensä poikkeuksetta syöpää. Minulla vastaus oli 4, koska kainalo on sädehoidettu ja siinä on arpi. Lääkäri sanoi, että pakkohan ne tuollaiset epäilyttävät patit on huomioida, muuten voivat lähteä leviämään vaikka minne. Kyllähän minä sen ymmärsin, mutta kun sitä vaan niin paljon säikähtää. Kovasti kehoitti ottamaan heti yhteyttä jos tulee vastaavaa. Yritti minun puhetulvan väliin sanoa, että kyllä se elämä jatkuu, ei kannata tätä jäädä miettimään. Sanoin, että nythän se elämä vasta alkaakin kun tästä säikähdyksestä olen toipunut.
Oli ihan mukava, kun lääkäri vieä soitti, vaikka olin jo tulokset saanut viimeviikolla. Oli ihmeen ystävällinen ja jutteli pitkän tovin. Varmaan rintahoitaja oli laittanut viestiä menmään eteenpäin. Nyt siis loppukesällä kontrollit kirran puolella. sitä ennen kuvaukset, ultra. mahdollisesti jotain korjausta tai leikataan arven kohtaa. Vuosi siitä syöpäpolille. Sitä rataa viisi vuotta.
Minulta kysyttiin tuossa yhtenä päivänä, miten sitä voi elää jatkuvassa pelossa. Jäin miettimään, että en ainakaan nyt missään pelossa elä. Enkä halua koko episodia enää muistella. Toki silloin pelkäsin enmmän kuin koskaan ennen. Nyt olen mieleltäni eheämpi kun aikoihin. Elämässä on asioita mihin ei vain voi vaikuttaa, asioita tapahtuu. Katkeruutta en halua mielessäni kantaa. Yritän rakentaa elämää niin, että se on nyt, juuri tänä päivänä.
Oli ihan mukava, kun lääkäri vieä soitti, vaikka olin jo tulokset saanut viimeviikolla. Oli ihmeen ystävällinen ja jutteli pitkän tovin. Varmaan rintahoitaja oli laittanut viestiä menmään eteenpäin. Nyt siis loppukesällä kontrollit kirran puolella. sitä ennen kuvaukset, ultra. mahdollisesti jotain korjausta tai leikataan arven kohtaa. Vuosi siitä syöpäpolille. Sitä rataa viisi vuotta.
Minulta kysyttiin tuossa yhtenä päivänä, miten sitä voi elää jatkuvassa pelossa. Jäin miettimään, että en ainakaan nyt missään pelossa elä. Enkä halua koko episodia enää muistella. Toki silloin pelkäsin enmmän kuin koskaan ennen. Nyt olen mieleltäni eheämpi kun aikoihin. Elämässä on asioita mihin ei vain voi vaikuttaa, asioita tapahtuu. Katkeruutta en halua mielessäni kantaa. Yritän rakentaa elämää niin, että se on nyt, juuri tänä päivänä.
tiistai 8. maaliskuuta 2011
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Mustaa valkoisella
23.2.2011 Rintameeting
46-vuotias nainen, jolle v. 2001 oikean rinnan laajan osa poisto, LD-rekonstrktio duktaalisen T1N1-asteisen rintasyövän vuoksi, johon littynyt DCIS. Ollut gradus 2-tauti, reseptori positiivinen, HER2 positiivinen , saanut FINHER-tutkimuksen mukasiet hoidot+ sädehoidon.
v.2010 oikean rinnan mediaaliosiin residiivi, joka vuoksi rinta pistettu, rekonstruoitu proteesilla, kieleke jätetty vielä paikoileen.
Nyt kainalosta löytynyt patti, joka vuoksi onkologian poliklinikalla otettu muutoksesta ohutneulanäyte. On PAPA luokka 4.
päädytään vielä tekemään ultratutkimus ja ottamaan paksuneulanäytteet em. muutoksesta, joka jälkeen arvoidaan potilas rintameetingissä
02.03.2011 Rintameeting
Katso yllä oleva teksti. Ultraääniohjatusti otettu paksuneulanäytteet kyseisestä pienestä 4,6 mm kokoisesta pesäkkeestä. Muutos hävinnyt biopsioiden yhteydessä, koilattu paikka. Patologin mukaan muutos edustaa lähinnä arpea, ei herätä maligniepäilyä. Tilanteesta vielä kliininen arvio, mikäli jostain syystä muutos edelleen palpoituu, voi sen halutessa poistaa. Sinänsä ultraääni- ja biopsialöydökset eivät sitä edellytä. Tilanteen kontrollia ehdotetaan ultraäänellä noin puolen vuoden kuluttua, jonka voi yhdistää potilaalle suunniteltuun rintarekonstruktion jälkeiseen kontrolliin. Rintarekonstruktiokontrollia voi lykätä hieman kesäkuuta syksymmälle, jolloin tämä muutoksin tulee varmistettua.
Eilen tuli jo postissa Kysiltä kirje. Vaikka asiat oli puhelimessa kerrottu, on ihana lukea se paperista. Että se on totta, saan elää ainakin nyt ilman pelkoa. Nyt on aikoihin niin voimakas tunne, että olen todella elossa, elämä tuntuu hyvältä.
46-vuotias nainen, jolle v. 2001 oikean rinnan laajan osa poisto, LD-rekonstrktio duktaalisen T1N1-asteisen rintasyövän vuoksi, johon littynyt DCIS. Ollut gradus 2-tauti, reseptori positiivinen, HER2 positiivinen , saanut FINHER-tutkimuksen mukasiet hoidot+ sädehoidon.
v.2010 oikean rinnan mediaaliosiin residiivi, joka vuoksi rinta pistettu, rekonstruoitu proteesilla, kieleke jätetty vielä paikoileen.
Nyt kainalosta löytynyt patti, joka vuoksi onkologian poliklinikalla otettu muutoksesta ohutneulanäyte. On PAPA luokka 4.
päädytään vielä tekemään ultratutkimus ja ottamaan paksuneulanäytteet em. muutoksesta, joka jälkeen arvoidaan potilas rintameetingissä
02.03.2011 Rintameeting
Katso yllä oleva teksti. Ultraääniohjatusti otettu paksuneulanäytteet kyseisestä pienestä 4,6 mm kokoisesta pesäkkeestä. Muutos hävinnyt biopsioiden yhteydessä, koilattu paikka. Patologin mukaan muutos edustaa lähinnä arpea, ei herätä maligniepäilyä. Tilanteesta vielä kliininen arvio, mikäli jostain syystä muutos edelleen palpoituu, voi sen halutessa poistaa. Sinänsä ultraääni- ja biopsialöydökset eivät sitä edellytä. Tilanteen kontrollia ehdotetaan ultraäänellä noin puolen vuoden kuluttua, jonka voi yhdistää potilaalle suunniteltuun rintarekonstruktion jälkeiseen kontrolliin. Rintarekonstruktiokontrollia voi lykätä hieman kesäkuuta syksymmälle, jolloin tämä muutoksin tulee varmistettua.
Eilen tuli jo postissa Kysiltä kirje. Vaikka asiat oli puhelimessa kerrottu, on ihana lukea se paperista. Että se on totta, saan elää ainakin nyt ilman pelkoa. Nyt on aikoihin niin voimakas tunne, että olen todella elossa, elämä tuntuu hyvältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)